sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Kulttuurivuosi 2011 pakettiin

No, koska kukaan ei kiikuttanut haastetta ovelleni, kävin itse hakemassa sen Järjellä ja tunteella -blogista. Koska en ole vain lukutoukka vaan sanoisinko kulttuuriperhonen, yhteenvetoa viime vuoden leffoista löytyy alempaa.

Lukutoukan katsaus vuoteen 2011 -haaste

1. Minkä lukemasi kirjan olisit toivonut löytäväsi juuri joulupaketista tänä vuonna, ellet jo olisi lukenut sitä?
Lionel Shriver: Jonnekin pois

2. Mitä kirjaa suosittelisit ystävälle, joka ei ole lukenut paljoa, mutta kaipaisi lukuelämyksiä?

3. Mikä kirja sinun teki mieli jättää kesken?
Stephenie Meyer: Bree Tannerin lyhyt elämä (ja jätin kesken Muriel Barberyn Siilin eleganssin).

4. Mikä kirja sai sinut vuodattamaan kyyneleitä?

5. Minkä kirjan lukemista odotit ennakkoon eniten?
Lionel Shriver: Jonnekin pois

6. Mikä kovasti pitämäsi kirja sai mielestäsi aivan liian vähän näkyvyyttä ja ns. blogisavuja?
Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina. (No, olen kyllä melko laiska lukemaan blogeja ja tämä kirjahan on julkaistu jo kuusi vuotta sitten, joten kaikki ovat tietenkin ehtineet lukea sen jo ennen viime vuotta. Kuitenkin olisin odottanut enemmän blogimerkintöjä kirjastakin kun elokuva viime vuonna ilmestyi.)

7. Mikä kirja oli suurin pettymys?
Ilmeisesti odotukseni eivät olleen kovin korkealla, koska en suoranaisesti pettynyt mihinkään, enkä muista kovin monen kirjan lukemista odottaneeni henkeä pidätellen. Täytyy siis sanoa, että Sookie Stackhouse -sarja (Veren voima, Verenjanoa Dallasissa ja Kylmäveristen klubi) tuotti jonkinasteisen pettymyksen, koska oletin että se olisi juuri sellainen, joka koukuttaisi minut alta aikayksikön.

8. Minkä kirjan ottaisit ainoaksi kirjaksi autiolle saarelle uudestaan...ja uudestaan luettavaksi?
Lionel Shriverin Jonnekin pois. Sen avulla osaisin arvostaa saartani.

9. Mikä kirja herätti sinulla eniten halua keskustella kirjan tapahtumista ja henkilöistä?

10. Minkä kirjan sulkisit aikakapseliin avattavaksi sadan vuoden päästä täällä Suomessa?
Ehkäpä tähän oletetaan vastaukseksi suomalaista kirjaa, mutta sadan vuoden päästä voisi Kazuo Ishiguron Ole luonani aina herättää eniten ajatuksia.

11. Mistä kirjasta haluaisit nähdä elokuvan, ellei sitä jo ole tehty?
Melkeinpä kaikista viime vuonna lukemistani elokuviksi taipuvista kirjoista on tehty elokuva, joten täytyy kaivaa hömppäkortti esiin ja sanoa Cecelia Ahernin Mitä huominen tuo tullessaan. Siitä tulisi nykyaikaistettu Kotiopettajattaren romaani, joka oli suosikkielokuviani pienenä romantikkona.

12. Minkä kirjan ns. jälkimaku oli niin voimakas, että mietit sitä vielä pitkään viimeisen sivun kääntämisen jälkeenkin?
John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa (ja haluan korostaa, että jälkimaun jätti nimenomaan kirja, ei sen käsittelemä aihe).

13. Mikä kirja oli suurin yllättäjä hienon lukukokemuksen myötä?
W. Somerset Maugham: Näyttelijätär ja David Nicholls: Sinä päivänä.

14. Mistä kirjasta et muista enää paljoakaan, vain lähinnä tunnelmia ja pätkiä sieltä täältä tapahtumista?

15. Mitä kirjaa suosittelisit eniten muille kirjablogisteille?
Shauna Reid: Dieettityön huimat seikkailut, koska se käsittelee ja on bloggaamista. Samalla se on hullun hauska ja mieletön sankaritarina.


Leffaholistin katsaus vuoteen 2011
(Tämän samalla logiikalla toimivan haasteen kävin noutamassa Leffanurkasta.)

1. Minkä katsomasi elokuvan olisit toivonut löytäväsi juuri joulupaketista tänä vuonna, ellet jo olisi katsonut sitä?
Roskisprinssi ja Love And Other Drugs.

2. Mitä elokuvaa suosittelisit ystävälle, joka ei ole katsonut paljoa elokuvia, mutta kaipaisi leffaelämyksiä?
Chloe ja Exam.

3. Mikä elokuva sinun teki mieli jättää kesken?
The Tree of Life ja Dogtooth.

4. Mikä elokuva sai sinut vuodattamaan kyyneleitä?
 
Vuosi elämästä, Toinen nainen ja Ole luonani aina, muutaman mainitakseni (vollotan aina kun siihen on tilaisuus).

5. Minkä elokuvan katsomista odotit ennakkoon eniten?
Roskisprinssi (katsoin sen kaksi kertaa leffassa!) ja Twilight - Aamunkoi: osa 1.

6. Mikä kovasti pitämäsi elokuva sai mielestäsi aivan liian vähän näkyvyyttä ja ns. blogisavuja?
Ole luonani aina - blogeissa kyllä noteerattiin, mutta muualla näkyvyys oli aivan naurettavaa.

7. Mikä elokuva oli suurin pettymys?
 
Näitä riittäisi kyllä pitkä lista, mutta esimerkiksi Likainen pommi ja Sinä päivänä.

8. Minkä elokuvan ottaisit ainoaksi elokuvaksi autiolle saarelle uudestaan... ja uudestaan katsottavaksi (jos siellä sattuisi olemaan tv ja dvd-soitin)?
Love And Other Drugs kevyehköksi viihteeksi, Melancholia muistuttamaan siitä että saan olla iloinen kun maapallo on vielä olemassa ja Ole luonani aina kertomaan kuinka onnekas olen saadessani olla kaukana ihmiskunnasta.

9. Mikä elokuva herätti sinulla eniten halua keskustella elokuvan tapahtumista ja henkilöistä?
Melancholia sekä Vuosi elämästä.

10. Minkä elokuvan sulkisit aikakapseliin avattavaksi sadan vuoden päästä täällä Suomessa?
Le Havre.

11. Minkä elokuvan ns. jälkimaku oli niin voimakas, että mietit sitä vielä pitkään katsomisen jälkeenkin?
Melancholia.

12. Mikä elokuva oli suurin yllättäjä hienon kokemuksen myötä?
Le Havre.

13. Mistä elokuvasta et muista enää paljoakaan, vain lähinnä tunnelmia ja pätkiä sieltä täältä tapahtumista?
Juuri vastikään kävi ilmi, että esimerkiksi leffasta Love And Other Drugs. Mutta rehellisesti sanoen kaikki kirjat ja leffat katoavat muististani melko nopeasti.

14. Mitä elokuvaa suosittelisit eniten muille blogisteille?
Julie & Julia. En mitenkään erityisesti lämmennyt leffalle, mutta vinkkaan sitä, koska se käsittelee bloggaamista ja toimi oikeastaan alkusysäyksenä tällekin blogille. Lisäksi suosittelen The Social Networkia, koska sekin käsittelee sosiaalista mediaa ja on parempi leffa (joka voitti kolme Oscaria).




4 kommenttia:

  1. Kiva kun vastailit lukutoukan haasteeseen ja sehän tosiaan oli alunperinkin sellainen, että jokainen sai napata sen itse mukaansa halutessaan eli erosi vähän noista muista haasteista, joissa yleensä ns. nakataan haaste joillekin muille bloggareille aina.

    Katsoin Melancholian pari viikkoa sitten ja huh...kyllä oli samalla aikaa puhutteleva ja ahdistava elokuva, josta tosiaan jäi pitkä jälkimaku.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kuitenkin kivasta haasteesta. Juu, Melancholian jälkeisenä yönä en pystynyt nukkumaan kun heräsin jatkuvasti googlailemaan sille uusia merkityksiä. Edelleen odotan innolla että pääsen katsomaan dvd:n ja ekstroja.

    VastaaPoista
  3. En oo tainnut kommentoida tänne aikaisemmin mitään, mutta tämä taitaa olla hyvä vaihe tunnustaa, että tämä on hyvä blogi. Kiva että joku muukin kirjoittaa erilaisista kulttuurijutuista (eikä vaikka pelkistä kirjoista tai elokuvista)! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Taitaakin siis olla taas aika ryhdistäytyä ja laittaa näppis savuamaan.

      Poista