Varastin tämän idean ystävältäni, joka yritti viime vuonna katsoa 365 elokuvaa, mutta laajensin sitä omiin tarpeisiini sopivammaksi. Leffoja enemmän kulutan nimittäin tv-sarjoja ja kirjoja. Koska kulttuuri on tavallaan aineetonta, sen piiriin kuuluvia tuotoksia on vaikea määritellä. Koska ihminen kuitenkin tarvitsee toimiakseen jonkinlaiset rajat, asetan ne itselleni tässä.
Kulttuuriteoiksi tässä blogissa lasketaan seuraavat:
- kokonaan katsotut elokuvat (lyhytelokuvat lasketaan, koska en katso niitä juuri koskaan)
- kokonaan luetut kirjat (novelleja ei lasketa, vaikka en lue niitä juuri koskaan, mutta novellikokoelmat tietenkin käyvät)
- kokonaan katsotut tv-sarjat (tai siihen asti katsotut kuin on saatavilla eli kuvattu ja levityksessä on - ja viime vuoden puolella aloitetut lasketaan)
- kokonaan kuunnellut albumit (en kuuntele musiikkia juuri koskaan, joten mahdolliset demot lasketaan, sinkkuja ei)
- kokonaan kuunnellut äänikirjat
- kokonaan luetut sarjakuva-albumit
- teatteri-, ooppera-, baletti-, stand up- yms. esitykset
- taide-, valokuva- yms. näyttelyt
- keikat
- kirja- tms. messut, festarit yms. kulttuuritapahtumat
1. kulttuuriteko 1.1.2011
Julie & Julia (2009)
Vuoden ensimmäisenä päivänä ihminen jaksaa korkeintaan tuijottaa telkkaria. Lenkkeily ja terveemmät elämäntavat alkavat vasta toisena päivänä, ja usein jäävät alkamatta. FilmTowniin talsiminen vaati melkoisia voimanponnistuksia, emmekä jaksaneet ystäväni kanssa nähdä elokuvavalinnan suhteen yhtä suurta vaivaa kuin yleensä. Tämä oli yksi niistä ihan kivoista leffoista, joista molemmat olimme aavistuksen verran kiinnostuneita.
En ole tiennyt, että ruoanlaitto voi olla niin hifiä ja että keittokirjailija voi olla vallankumouksellinen ja uudistaa kaiken, ja että jotakuta oikeasti kiinnostaa lukea jonkun ruokablogia. Viisastuin ja sain siis blogikuumeen! Tätä elokuvaa katsoessa kannattaa olla syötävää varattuna, mieluiten suklaakakku ja bourguignon (jonka valmistukseen kaikesta päätellen menee ikuisuus).
Meryl Streep oli mahtava. Hänen puhetapaansa Julia Childina oli aluksi vaikea tottua ja se toi jatkuvasti mieleen Mrs. Doubtfiren ja muiden naisia esittävien miesten tavan puhua. Loppujen lopuksi tulin kuitenkin siihen johtopäätökseen, että hahmo oli nerokas. Sen sijaan Amy Adamsin esittämä Julie Powell oli ärtymykseen asti neuroottinen kolmikymppinen, joka sai itkupotkuraivareita kokatessaan ja suututti blogitouhotuksella miehensäkin. Jollain tavalla samaistuttava hahmo, mutta ehkä juuri siksi luotaantyöntävä.
Kokonaisuudessaan "ihan kiva" leffa. Vähän oli tylsä, koska päähenkilöiden elämässä ei tapahtunut juuri muuta kuin kokkaamista.
Suosikkikohtaukseni oli se, jossa sanottiin, ettei ystävistään ole pakko varsinaisesti tykätä.
2. kulttuuriteko 2.1.2011
Somewhere (2010)
Vuoden ensimmäinen leffateatterileffa sai minut melkein nukahtamaan. Osasyyllisenä siinä oli tosin luultavasti edelleen aaton juhlinnan aiheuttama neste- ja unihukka. Eihän se siis missään nimessä huono ollut, mutta ehkä kuitenkin Sofia Coppolan leffoista vähiten hyvä. Leffa kertoi näyttelijäisukista, joka oli ihan hukassa, ja tyttärestä, joka ei saanut tarpeeksi huomiota vanhemmiltaan. Repliikkejä oli vähän ja pitkiä hiljaisia kohtauksia paljon. Ei välttämättä oikea elokuva kahden päivän krapulaan, mutta ainakin tapahtumista pysyi hyvin kärryillä. Lopussa spagettiateria näytti hyvältä, vaikka sen varmaankin oli tarkoitus heijastella surullisuutta ja yksinäisyyttä (tai sitten ei).
Kiinnostavaksihan elokuvan teki tietysti sen oletettu omaelämäkerrallisuus.
Suosikkikohtaukseni oli leffan loppupuolella ja siinä oli tavallaan käännetty Lost in translationin loppukohtauksen (kai se oli loppukohtaus...) idea toisin päin. Ystäväni sanoisi että spoilaan molemmat leffat täysin, jos kirjoittaisin tarkemmin. Jätetään tämä siis tähän.
Ihan jees leffa tämäkin, mutta tähän mennessä vuoden kulttuurielämykset eivät ole olleet tajuntaa räjäyttäviä. Mistä tulikin mieleeni, että ehkä tänä vuonna täytyy vihdoin katsoa Kummisedät!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti