Fifty Shades of Lame

E. L. James: 50 Shades: Sidottu (2012)

Suom. Riie Heikkilä

Törmäsin tähän paljon kohkattuun kirjasarjaan häämatkallani kun sitä myytiin joka ikisessä kirjakaupassa näyttävästi ja suuria määriä. Kirjojen kannet olivat mielestäni hienot ja osien nimet jotenkin vakuuttavia, niin että tulin jostain syystä kuvitelleeksi, että kyseessä oli jokin merkittävä moderni klassikkotrilogia, joka kannattaisi lukea. Totuus selvisi vasta kotimatkalla kun uutisointi Fifty Shades of Greysta oli kantautunut Iltasanomien nettisivuille suomennoksen myötä. Tuore aviomieheni luki innostuneena hypetystä siitä, kuinka kirjasarja saa kotirouvat kautta maailman kiimaisiksi ja vetosi haluuni olla kirjallisuuden kentällä ajan hermolla - pitäisihän minun siis lukea tämäkin.

Täytyy sanoa, ettei kiinnostanut yhtään. Mutta olen oppinut yhtä ja toista siitä, kuinka niin monen vuoden ajan käänsin sama ajatus mielessäni selkäni Twilightille - ja kuinkas sitten kävikään. Oltuani viikon ajan jälleen yliopistolla erinäisillä luennoilla kävi myös äärimmäisen selväksi, ettei tätä tapausta voi ohittaa olankohautuksella. Kirjoihin ehdittiin viitata huolestuttavan monta kertaa viikon aikana ja pian ensimmäinen osa ilmaantuikin Rakkaus kriisissä -kurssin lukulistalle. Siinä vaiheessa totesin saaneeni tarpeeksi hyvän tekosyyn lukea se ja tein varauksen kirjastoon. Sain odottaa kirjaa kauemmin kuin mitään varausta koskaan, mutta saatuani kirjan viimein käsiini olin pikemminkin tuskainen kuin innostunut. Voi mikä järkäle. Eikä vieläkään yhtään kiinnostanut.

Hyvä uutinen on se, että kuultuani niin paljon kirjan kaunokirjallisesta laadusta - eli siis pikemminkin laadun puutteesta - se yllätti minut positiivisesti. Olin juuri ennen Sidottua lukenut Suzannen päiväkirjan ja sen jälkeen mikä vain olisi vaikuttanut mestariteokselta. Ei kirjan kerronta mielestäni mitenkään erityisen kamalaa ole. Olen tosin nyt nähnyt useita katkelmia alkukielisestä teoksesta luennoilla ja päätellyt, että suomennos on luultavasti parempi kuin alkuperäinen. Kerta se on ensimmäinenkin.

Huono uutinen puolestaan on se, että kirja on kuolettavan tylsä, eikä sitä suoraan sanoen kannata lukea seksikohtausten takia. Kirjaston kirjassa sivun sata tienoilla oli veritahroja ja olenkin varma, että joku edellisistä lukijoista on siinä vaiheessa tehnyt itsemurhan. Kömpelö tyttö, rikas ja komea mies, kiihkoa, epäröintiä, vatvomista, mitään ei tapahdu. Juoni on suoraan Twilightista - mies varoittelee tyttöä, joka saa hengenahdistuskohtauksia tämän läheisyydessä eikä vain pysty pysyttelemään kaukana. Mies jopa pelastaa kömpelyksen polkupyörän alta. Tämän älyttömän tympeän ja nolon esileikin olisi mieluusti voinut tiivistää ainakin puoleen sivumäärään. Onkin melkein ymmärrettävää, että Iltasanomien nettisivuilla julkaistiin vastikään juttu, jossa kerrotaan mitkä sivut kirjasta kannattaa lukea. Kopioin sen kokonaisuudessaan alle. (Linkki juttuun tässä.)

Etkö jaksa lukea koko opusta? Ei haittaa. Poimimme sinulle kirjan parhaat palat.

Fifty Shades of Grey -menestyspokkarin kirjallisia saavutuksia
ei ole varsinaisesti ylistetty. Ja kukapa niistä olisi kiinnostunutkaan.

Arjen kiireiden helpottamiseksi listasimme lähes 600-sivuisen opuksen tärkeimmät sivut.

s. 131: Eroottinen värinä kestää näinkin pitkälle, ennen kuin alkaa tapahtua.
s. 157: Vinkkejä kylpyyn.
s. 222: Lämmittelyä kirjan pääteemaan.
s. 266: Tämä on tosin vain uni.
s. 302: Jos haluat vinkkejä miehen miellyttämiseen, lue tämä.
s. 314: Tätä on siis sadomasokismi.
s. 365, 375, 398, 415, 425, 486, 497 ja 545: Perussettiä.
s. 554: Pitkä loppuhuipennus.

"Jutun" on "kirjoittanut" Jenni Heiti.

S/M-harrastajat eivät tunnetusti pidä teoksen sadomasokismikohtauksia minään, eikä ihme. Jopa vanhan kunnon vaniljan ystävän silmiin ne vaikuttavat melko kesyiltä. Missään vaiheessa ei oikein tunnuta pääsevän kunnolla asiaan. Samalla tämä oli kuitenkin jonkinlainen helpotus. Anastasia on rikkaan ja komean Christianin tavatessaan kokematon neitsyt, joten pari aloittaa "peruskoulutuksella" ja siirtyy hyvin hitaasti kohti seksilelujen ja piiskaamisen maailmaa. Lukijakaan ei siis joudu aivan kylmiltään ruoskittavaksi, mikä on positiviista (tai jonkun mielestä ehkä negatiivista).

Alun superpitkän ja turhan jaarituksen jälkeen tarina pääsee kuitenkin jollain lailla vauhtiin ja viimeiset sata sivua (viidestäsadastakahdeksastakymmenestäviidestä) luin melkeinpä kiinnostuneena. Kun Anastasia ihanuudellaan saa Christianin hiljalleen pehmenemään ja yltymään jopa romanttiseksi, alkaa sivuilta huokua todellista läheisyyttä ja kiintymystä, mikä tekee seksikohtauksistakin mielenkiintoisempaa luettavaa.

Alkuun minua ärsytti todella paljon Anastasian tapa kuvailla sekä alitajuntansa että sisäinen jumalattarensa personifikoituina olentoina, joilla on oma tahto ja jopa omanlaisensa ulkonäkö (alitajunnalla esimerkiksi on kissamaiset silmälasit). Tämä epäilemättä onkin yksi teoksen kaunokirjallisista  kökköyksistä, mutta loppua kohti aloin jotenkin lämmetä tälle tyylille. Se luo Anastasian hahmoon hieman huumoria ja syvyyttä, jota hänestä muuten puuttuu. Poimin tähän muutaman netistä löytämäni sitaatin alkukielisestä teoksesta:

"My inner goddess is doing the merengue with some salsa moves."

"My inner goddess looks like someone snatched her ice cream."

"My subconscious purses her lips and mouths the word ‘ho.’ I ignore her. Sitting beside me, he gently pulls my sweatpants down again. ‘Up and down like whores’ drawers, my subconscious remarks bitterly. In my head, I tell her where to go."

Miellyttävimpiä kohtia lukea ovat kirjassa Anastasian ja Christianin sähköpostiviestit, joista myös pilkottaa usein huumori, eivätkä ne ole samanlaista "ooh, lääh" -kerrontaa kuin kirja muutoin. Niissä hahmot keskustelevat usein suorimmin suhteestaan ja ovat hauskoja ja leikkisiä.

Ei siis niin paljon pahaa ettei jotain hyvääkin. Täytyy kuitenkin todeta, ettei kirja herättänyt mielenkiintoani siinä määrin, että aikoisin lukea sitä seuraavat trilogian osat. Odotan, että Iltasanomat laatii niistä tiivistelmän.