"Kato ny tota kanttakin!"

James Patterson: Suzannen päiväkirja (2001)
Suom. Sirpa Meriläinen

En tiedä kumpi on blogeissa rasittavampaa, kritiikitön innostus vai avoin halveksunta jotain teosta kohtaan. Varoitan: nyt seuraa avointa halveksuntaa ja räkäistä naurua. Googlaamalla en löytänyt yhtään suomenkielistä blogimerkintää tästä kirjasta, mikä toivottavasti kielii siitä, että suurin osa ihmiskunnasta on siltä säästynyt. Katson kuitenkin aiheelliseksi varoittaa teitä tästä viattomasti kirjaston hyllyssä väijyvästä kammotuksesta. Tämä on kiistatta huonoin kirja, jonka olen koskaan lukenut. Oikeasti. Jopa Pääministerin morsian on parempi, vaikka olisikin kaivannut ahkerampaa kustannustoimittajaa.

Mutta hei, kustannustoimittajahan meille löytyy tästä kirjasta! Kaikkein kliseisin chick lit -ammatti ikinä. Yllättävää ei liene sekään, että kustannustoimittajamme Katie on napannut komean ja kaikin puolin täydellisen Unelmien Poikamiehen työsuhde-etunaan. Ja mikä parasta, mies on rrrrrunoilija. Kuinka hurrrmaavaa. No niin, nyt täytyy tunnustaa, etten tiedä runoudesta mitään, enkä suoraan sanoen juuri pidä siitä. Suosikkirunoilijani on Arno Kotro, koska hän kirjoittaa selkokielellä kansan syville riveille (paitsi silloin kun käyttää ruotsinkielisiä sanoja, joita en ymmärrä, koska lakkasin niin ahkerasti kynsiäni peruskoulun ruotsintunneilla). Sanokaa siis te, ovatko nämä Mattin runossa esitetyt ajatukset ja säkeet uniikkia ajattelua ja/tai kieltä, joka voisi saada kustannustoimittajan ihmettelemään onneaan kun on löytänyt moisen kirjailijalahjakkuuden.

"Punainen parfyymipullo Niilin rannalta"?

Kustannustoimittaja-Katie on kuitenkin jotenkin päätynyt jätetyksi. Hurmaava mies on häipynyt selittämättömästi. Hetkeä myöhemmin Katie löytää oveltaan paketin, jonka sisällä on käsin kirjoitettu päiväkirja. Suzannen päiväkirja Nicholasille.

Katien hahmo ja "tarina" (jota ei liiemmin ole), ovat kirjassa pelkkä lavaste, joka mahdollistaa jokseenkin onnellisen lopun. Kirjan oikea tarina on Suzannen päiväkirja. Siitä käy ilmi, että Suzanne on Mattin vaimo ja hänen lapsensa äiti. Koko ikänsä lapsesta haaveillut Suzanne pursuaa onnea ja auvoisuutta saatuaan viimein Nicholasin kypsässä kolmenkymmenenviiden vuoden iässä. Hän alkaa kirjoittaa päiväkirjaa tallentaakseen siihen Nicholasin lapsuuden ja kaiken sen rakkauden, jonka keskellä tämä on saanut kasvaa.

Päiväkirja alkaa ajalta ennen Nicholasin syntymää. Suzanne on saanut sydänkohtauksen ja päättää hidastaa tahtia ennen kuin on liian myöhäistä. Suzanne opastaa Nicholasia ja lukijaa viiden pallon opetuksen avulla:

"Pallojen nimet ovat työ, perhe, terveys, ystävät ja mielenrauha. Ne kaikki on pidettävä ilmassa. Eräänä päivänä ymmärtää, että työ onkin kumipallo. Jos se putoaa, se kimmahtaa takaisin. Neljä muuta palloa - perhe, terveys, ystävät ja mielenrauha - ovat lasia. Jos joku niistä putoaa, se naarmuuntuu peruuttamattomasti ja lohkeaa, ehkä jopa särkyy kokonaan."

Siltä varalta että tämä tärkeä opetus menisi lukijalta ohi ensimmäisellä kerralla, se toistetaan kirjassa viitisenkymmentä kertaa.

Suzanne muuttaa Martha's Vineyardiin ja ryhtyy pitämään maalaislääkärin yksityispraktiikkaa. Kaikki naapurit ja potilaat rrrrakastavat häntä. Ja niin rakastaa Mattkin, jonka hän pian tapaa, ja kaikki rakastavat myös Mattia, koska Matt on niin hyvä ja komea. Suzanne tapaa pian tulevan anoppinsa, joka rakastaa häntä myös välittömästi ja hieman ou-doh-kos-ti kehuu samaan hengenvetoon poikansa takapuolta(!). Hyvä, tulevalla avioliitolla on kaikkien maailman ihmisten siunaus, joten hääkellot soivat. Pian syntyy Nicholas ja vasta sitten onni on täydellinen!

Siltä varalta, että joku vielä tänne asti päästyään olisi halukas lukemaan itse tämän kirjan, en kerro enempää. Lisäksi juoni on kertakaikkiaan niin ennalta-arvattava, että pystytte jo melko varmasti päättelemään, miten tässä käy. (Alla oleva kuva antaa viitteitä loppuratkaisusta, joten plärää ohi jos mielit kirjan lukea.)

Kirjan loppuun päästyäni halusin oksentaa. Hävettää tunnustaa, että luin kirjan reilun vuorokauden aikana. Puolustaudun kuitenkin niillä seikoilla, että A) kirja on hyvin lyhyt (265 sivua) ja suurella fontilla painettu, B) luvut ovat niin lyhyitä, että on aivan liian helppoa lukea "vielä yksi", C) halusin päästä kirjasta nopeasti eroon.

James Patterson on tunnettu jännityskirjoistaan ja Suzannen päiväkirja on siis häneltä uusi aluevaltaus. Wikipedia tietää, että kirja pitää sisällään omaelämäkerrallisia aineksia. Se tietysti tekee tarinasta entistäkin nyyhkyisämmän, mutta en silti hyväksy tapaa jolla kirja on kirjoitettu. Sen sivuilla suorastaan hehkuu neonvalokyltti: "Kirjoitettu viikossa!" ja mielestäni teos on törkeää romanttisten naislukijoiden aliarvioimista. Olen lukenut Pattersonilta aiemmin kaksi Naisten murhakerho -kirjaa ja kirjoitin ensimmäisestä: "Mielestäni kirja vaikuttaa nopeasti kirjoitetulta purkalta, johon on ympätty ystävyyttä, ymmärrystä, rakkautta, seksiä, viihdettä ja draamaa juuri naislukijoita ajatellen."

Jos se oli purkkaa, Suzannen päiväkirja on mauttomaksi jäystetty, ojanpohjalle sylkäisty, mudassa kierinyt ja kengänpohjaan tallautunut käytetty purkka!

Lopuksi tahdon huomauttaa, etten suinkaan paheksu romanttista naistenkirjallisuutta yleensä. Salainen paheeni on aina ollut Danielle Steel, enkä ole aina ollut täysin immuuni myöskään Nicholas "Siirappi" Sparksille. Kaikki tarvitsevat joskus ripauksen romantiikkaa vaikka väkisin ja se on ihan hyväksyttävää, terve tapa käsitellä tunteita jne. Mutta tämä kirja on ihan oikeasti huono oman genrensä edustaja.

Olen puhunut!