keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Kiveäkään kääntämättä*


Seppo Jokinen: Kuolevaksi julistettu (2015)
"Koskinen piti huokauksen sisällään. Hän katseli vastapäätä istuvaa naista, otsan kuivuuttaan hilseilevää ihoa ja murheen muodostamia ryppyjä silmien molemmin puolin, rohtumille pureskeltuja huulia, hiussoljen alta karannutta suortuvaa korvalehden päällä. Ja siinä samassa hän tajusi, miten paljon hän rakasti tuota naista. Oli rakastanut varmasti jollakin tavalla aina, mutta vasta nyt, kaiken surun ja epätietoisuuden tuoman lähentymisen myötä tietoisuus rakastamisesta heräsi eloon. Se ei ollut aivan sellaista mitä hän oli joskus suuresta rakkaudesta kuvitellut, vaan vielä monin verroin suurempaa."

Nyt Koskis-saagassa ollaankin jännän äärellä, kun ylikomisario alkaa viimein tajuta tunteensa alaistaan Ulla Lundelinia kohtaan. Ajoitus vain ei voisi olla pahemmin myöhässä, sillä Ullan Lotta-tytär on ollut kuukausikaupalla kadoksissa ja ajanut äitinsä hermoromahduksen partaalle. Ulla käyttää työaikaansa enimmäkseen vanhojen juttujen tonkimiseen löytääkseen jonkin johtolangan Lotan olinpaikasta. Poliisitalon väen myötätunto on Ullan puolella ja hän saa etsintöihinsä apujakin, mutta Koskinen esimiehenä on jälleen kerran kiusallisessa raossa, kun kieltää pitäisi, mutta naiset ovat niin pelottavia ja tekevät mitä tykkäävät.


Tampereella on muuten ollut hiljainen kesä ja porukka keskenään pääosin sovussa, joten Koskinen joutuu kaivelemaan tutkittavan jutun esiin vähän niin kuin väkisin. Partioivat poliisit sattuvat näkemään kun mies juoksee kadulla hengenhädässä kylväen vanaveteensä muikkuja ja perunoita, kuin jonkin takaa-ajamana. Pian sama mies yritetään yliajaa kirjaston kulmalla. Koskinen kiinnostuu tapauksesta ja alkaa hyvin hitaasti keriä auki hyvin monimutkaista vyyhtiä, johon liittyy armomurhaepäilyjä, venäläisiä palkkamurhaajia, vanhoja talokauppoja ja kadonnut paperi, joka ratkaisisi kaiken.


Samalla Ulla, Pekki ja Kaatio ratkovat tyrmäystippaiskujen sarjaa, jonka tekijä on aivan poikkeuslaatuinen törkimys. Tippoja baarissa saaneet naiset löytävät itsensä aamulla makaamasta jostain oudosta paikasta, muuten kaikki vaatteet tallella ja paikallaan, paitsi alushousut kadonneina.

Kuolevaksi julistetussa rakennellaan juttujen välille yhteyksiä tavalla, jota ei Koskisesta kertovissa kirjoissa juuri ennen ole nähty. Kirja on viihdyttävä, pääjuttu mielenkiintoinen ja Lotan katoamisen tutkinta mukava sivujuoni. Nähtäväksi jää, millaiseksi Ullan ja Koskisen suhde seuraavassa kirjassa kehittyy.

Tämän postauksen kuvituksena ovat kuvat Tampereen Valoviikkojen uusista valoista, jotka ovat tänä vuonna ensimmäistä kertaa käytössä. Kirjakuvan taustalla puolestaan näkyy yliopiston kirjasto Linna, jonka lukusalissa tätä naputtelen.


*Kiveäkään kääntämättä eli Leaving No Stone Unturned on Madeleine McCannin etsintöjä tukeva rahasto. Sen nimen mukaisesti Madeleinen etsinnöissä noudatetaan periaatetta, ettei kiveäkään jätetä kääntämättä hänen löytämisekseen. Ulla Lundelin noudattaa tyttärensä suhteen samaa strategiaa. Koskinen puolestaan noudattaa sitä jokaisen juttunsa suhteen.

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

333: Lokakuu

Klikkaa isommaksi.

Ensimmäinen kuukausi uudelleenlämmiteltyä Project 333:a on kulunut loppuun. Fiiliksiä ei oikein ole herännyt minkäänlaisia. Korkeintaan olen tajunnut, kuinka samoissa vaatteissa kuljen normaalistikin koko ajan ja kuinka vähän oikeastaan kiinnitän huomiota pukeutumiseeni, vaikka kuolaankin näyteikkunoiden edessä. Niitä vaatteita, joille kuolaan, tulen vain kerta kaikkiaan käyttäneeksi paljon harvemmin kuin niitä ihan yhdentekeviä.

Katsotaan esimerkiksi ylläolevaa kuvaa. (Mukana on vain 20 kuvaa koska sössin Paintin kanssa enkä jaksanut aloittaa alusta. Alun alkaenkaan kuvia ei tosin ollut kuin 23, koska kahdeksan päivää tässä kuussa meni joko olovaatteissa tai työvaatteissa.) Harmaa pitkähihainen neulepaita, joka toistuu viisi kertaa 20 kuvan joukossa, maksoi kirpparilla euron. Kolme kertaa toistuva kukallinen mekko maksoi H&M:n lastenosastolla kympin arviolta seitsemän vuotta sitten. (Kyllä, myös Henkkamaukasta voi tehdä kestäviä ja laadukkaita löytöjä kun huomioi materiaalin!) Paidan toisessa kuvassa ylhäältä vasemmalta sain kaveriltani hänen hylättyään sen. Erittäin laadukas paita, en ikinä tulisi ostaneeksi itselleni niin laadukasta t-paitaa muuten kuin vahingossa kirpparilta. Se oli mukana myös ensimmäisessä 333-valikoimassani tammikuussa 2014. (Vanhoja vaatekuvia ja tekstejä pääset tarkastelemaan tästä.)

Tästä voin päätellä vain sen, että uusien vaatteiden ostaminen on enimmäkseen turhaa.


Vaateostokset lokakuussa:

  • Harmaa trumpettihihainen tunika Gina Tricotin alesta, 10 euroa. Materiaali viskoosia, joten rypistyy helposti, mutta kestää ikuisesti. Lisäksi sovituskopissa googlaillessani opin myös, että se kutistuu yleensä vähän pesussa. Tämä selittää monta kutistuneen vaatteen mysteeriä. Viskoosiset vaatteet ovatkin kaupassa usein vähän väljempiä kuin niiden koko antaa ymmärtää. Tähän on siis syynsä. Kannattaa ottaa mieluummin liian iso kuin tismalleen sopiva viskoosivaate.
  • Dingolle kurpitsapuku Halloweeniksi, noin 7 euroa Ebaysta, eikä takuulla millään tavalla eettinen. Halusin nauttia koiran pentuajasta hankkimalla sille hassun puvun, sillä isojen koirien omistajille ei moista hassuttelua juuri suoda. Puku on kokoa XL eikä mennyt edes kiinni neljän kuukauden ikäisen porokoiran päällä. (Huom. Vaikka koira ei näytä kuvassa suuresti nauttivan asustaan, älkää tehkö eläinsuojeluilmoitusta. Ei vaate sen menoa haitannut.)
Lupaus marraskuulle: Käytän enemmän mekkoja!