Lättänäversioiden puolesta!

26/365

Piin elämä 3D (Life of Pi) (2012)

Tästä leffasta saisi hyvän sellaisen mainoksen, joita pyörii leffateatterissa ennen elokuvan alkua, eikä kukaan varmastikaan muista mitä ne mainostavat, mutta ovat ensinäkemällä ihan nokkelia:

"Intialainen mies ajelehtii veneessä tiikerin kanssa.

Valkokankaalla tuokin juttu muuttui vaikuttavammaksi."

Paitsi ettei muuttunut. Melkein koko elokuvan ajan Pii (Suraj Sharma) lilluu veneessä tiikerin kanssa, eikä siinä ole mitään mielenkiintoista. Lopuksi päälle läntätään vaihtoehtoinen tarina, jota ei oikein enää kahden tunnin kolmedeelasien kanssa kärvistelyn jälkeen jaksa kuunnella, ja joku mukasyvällinen ajatus Jumalasta.

Olen lukenut leffasta pelkkiä haltioituneita kommentteja tuttavieni Facebook-seiniltä viime viikkojen aikana. Olen myös kuullut kaikilta, siis ihan kaikilta, että kyseessä on visuaalisesti tajunnanräjäyttävä elämys, joka on pakko katsoa suurelta kankaalta ja mieluiten vielä 3D:nä. Kilttinä tyttönä tottelin näitä neuvoja, eikä Finnkino edes tarjonnut lättänäversiota järjelliseen aikaan.

Ärr. Vieläkin pistää vihaksi ne lasit.

Anu Silfverberg toteaa Hesarin arvostelussa näin:

"...nurinkurisesti 3D saa monet kuvat näyttämään jotenkin litteiltä. On kuin lähellä olevat hahmot ja esineet olisi leikattu taustan eteen, ja vaikutelma on oudon kulissimainen. Siksi jokaisen elokuvan kohdalla nousevat odotukset: onko tämä vihdoin se elokuva, jossa raskaat lasit oikeasti lunastavat painonsa?"

Aivan. Ja ei, en usko että mikään leffa antaa oikeutusta niille laseille, ikinä. Luulen että kevyemmät ja mukavammat lasit keksitään ensin. Ja sittenkin 3D-efekti olisi useimmiten täysin turha lisä. Sama arvostelu jatkuu:

"Koska tarina on satumainen, 3D-efektin luonnottomuus ei juurikaan haittaa. Mutta väistämättä kahden tunnin aikana tulee mieleen, että oikeastaan mieluummin sitä katsoisi vain hyvää elokuvaa, ilman erityisiä elokuvankatselulaseja."

Niinpä. Ja mitä siihen visuaaliseen tajunnanräjäyttävyyteen noin muuten tulee, Dome.fin Olli Sulopuiston mielestä "värikylläinen merimaisema näytti lähinnä toritaiteilijan maalaukselta. Reaktio pysyi yhtä voimakkaana elokuvan alusta loppuun." Joudun komppaamaan Ollia, vaikka tästä postauksesta taitaakin nyt tulla arvostelun sijaan arvostelureferaatti.

Voi tietenkin olla mahdollista, että olen nyt hieman ahdasmielinen, mutta mielestäni visuaalisen hienouden hienoutta vähentää melko lailla tieto siitä, että kaikki se on peräisin tietokoneiden uumenista. Aidot kauniit maisemat ja oikeat söpöt eläimet ilahduttavat varmasti lähes kaikkia maailman ihmisiä jonkin verran. Mutta miksi pitäisi ihastella jotain feikkiä, joka melkein näyttää oikealta? Siksikö juuri, että se on feikkiä ja näyttää oikealta? Leffan tiikerin kuvista noin 90 prosenttia on Sulopuiston mukaan tehty tietokoneella. Vautsi, kyllä se ihan tiikeriltä näyttää, hieno juttu. Osaisinpa itsekin käyttää tietokonetta noin hyvin!

Juonihan tuossa tulikin jo selitettyä. Niiden haltioituneiden Facebook-päivitysten perusteella loukkasin nyt ainakin 80 prosenttia tämän tekstin lukijoista. Loput 20 prosenttia, älkää vaivautuko katsomaan tätä leffateatterissa ellei ole ihan pakko.