Topelius-palkittu scifikaksikko

Luin viime viikolla junamatkojen aikana Salla Simukan scifikirjaparin toisen puolikkaan, Toisaalla. Ensimmäinen puolikas, jonka luin viime vuonna, oli nimeltään Jäljellä. Näköjään en tullut siitä kirjoittaneeksi tänne, joten otetaanpa alkuun pieni kertaus. Kirjoitin kirjasta pienen esseen scifi- ja fantasia-aiheiselle kurssille poissaolon korvaavana tehtävänä ja leikkelen siitä nyt otteita tähän.

Salla Simukka: Jäljellä (2012)

Kirja kertoo 15-vuotiaasta Emmistä, joka tuntee olevansa niin näkymätön, että päättää kadota saadakseen huomiota. Emmi majoittuu yhdeksi yöksi hylättyyn leikkimökkiin ja palaa sitten kotiin tuumien aiheuttaneensa riittävästi huolta. Yllättäen Emmi kuitenkin huomaa, että kotoa ovat kaikki kadonneet. Samoin naapurista ja kaikesta päätellen koko Tampereelta. Televisio, netti, radio ja kännykät ovat lakanneet toimimasta. Kaikki jäljet ihmisistä ovat tyystin hävinneet. Parin viikon päästä Emmi uskaltautuu keskustaan ja tapaa Onervan, jonka teorian mukaan he ovat kuolleet ja joutuneet Helvettiin. Myöhemmin tytöt löytävät vielä Atron ja lopulta kolmikko suuntaa kohti Helsinkiä selvittämään, onko sekin autioitunut.

Kirja ei määrittele tarkkaan aikaa, johon se sijoittuu, mutta kyseessä on lähitulevaisuus, luultavasti ennemmin kymmenien kuin satojen vuosien päässä. Tampereella suuret maamerkit kuten Näsinneula, Kalevan kirkko, rautatieasema, Stockmann ja Hämeensilta ovat yhä paikoillaan. Rautatien päälle on kuitenkin rakennettu asuintaloja ja urheiluareena ja keskustassa kohoaa Näsinneulaa korkeampia pilvenpiirtäjiä. Teksti vilisee pieniä yksityiskohtia, kuten kiitopyöriä, joita ei sen tarkemmin selitellä. Paperikirjat on vaihdettu sähköisiin ja autot sähköautoihin. Vanhanaikaisella autolla ajamisesta joutuu maksamaan huikeat päästömaksut. Hauska tulevaisuusskenaario on myös Emmin ja Onervan ryöstöretki karkkikauppaan:

”Oli vitamiineja, kuituja ja maitohappobakteereja sisältäviä terveyskarkkeja. Oli tuoksukarkkeja, joita syömällä alkoi tuoksua vaniljalta, ruusuilta tai inkivääriltä. Oli piristäviä ja rauhoittavia mielialakarkkeja. Oli yllätysmakukarkkeja, jotka maistuivat ensin joltain ja muuttivat sitten makuaan kesken kaiken. Emmi ja Onerva suuntasivat kuitenkin tavallisten karkkien luo, joita jotkut sanoivat myös retrokarkeiksi.” (Jäljellä, 52)

Vaikka Simukan luoma fiktiivinen maailma onkin asteen verran omaamme edellä ja sen kuvailu tapahtuu pienten teknologisten kehitysaskelten raportoimisen avulla, on Jäljellä kuitenkin selvästi pehmeää scifiä. Teknologiset keksinnöt toimivat hassuina pieninä yksityiskohtina, melkein kuin lavasteina (vrt. Umberto Eco ja keskiaika kulissina) palvellen kirjan juonta ja henkilöhahmojen kehitystä. Pehmeä scifi perustuu humanistisiin tieteisiin ja tieteellinen realismi jää taka-alalle. Esimerkkinä pehmeisiin tieteisiin perustuvasta novumista on teoksessa esitetty koulujärjestelmä. Siinä ihmiset ryhmitellään omien lahjakkuusalueidensa mukaan niin aikaisin kuin mahdollista ja jaetaan ryhmiin, joissa heitä kohdellaan heidän omien erityistarpeidensa mukaisesti. On esimerkiksi Dramaatikkoja, Sentimentaaleja, Intellektuaaleja, Aktivisteja, Analyytikkoja, Numeerikkoja ja Visualisteja. Emmi kuuluu Potentiaaleihin, joka kauniisti sanottuna tarkoittaa sitä, ettei hän vielä ole löytänyt omaa lahjakkuusaluettaan. 15-vuotias Potentiaali on kuitenkin kummajainen, sillä monet pystytään luokittelemaan ryhmiin jo päiväkodissa.

Teoksessa on kaikesta huolimatta myös fantasiafiktion piirteitä ja se viittaakin voimakkaasti fantasian alkulähteelle, satuihin. Keskeisenä intertekstinä on H.C. Andersenin Pieni merenneito, Emmin lempisatu. Emmi kuljettaa (harvinaista) paperikirjaa mukanaan ja tulkitsee saavansa kirjalta toimintaohjeita. Emmi löytää kirjan usein eri paikasta kuin mihin on sen jättänyt, avoinna tietystä kohdasta, joka vaikuttaa sopivan hänen omaan elämäänsä sillä hetkellä tai vastaavan mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Aluksi nämä ”satuviittaukset” ovat epämääräisiä ja saattaisivat olla sattumanvaraisia. Tarinan edetessä ne käyvät kuitenkin täsmällisemmiksi, niin ettei muille tulkinnoille ole sijaa: joku tai jokin jättää niitä tarkoituksella Emmille.

Arvoitukset eivät ratkea Jäljellä-teoksessa, vaan lukija jätetään armottoman cliffhangerin äärelle. Toisaalla on tämän kirjapalapelin toinen palanen, joka paljastaa kaiken. Jos olet lukenut Jäljellä-kirjan ja odottelet vielä kiihkeästi jatko-osan saamista hyppysiisi, en suosittele jatkamaan tämän tekstin lukemista!

17/365
Salla Simukka: Toisaalla (2012)

En ollut Jäljellä-kirjasta vielä täysin vakuuttunut, sillä siinä ilmeni paljon sellaisia Salla Simukan maneereja, jotka aina pistävät silmään ja ärsyttävät. Tykkäsin kyllä siitäkin, mutta pelotti jo etukäteen, että arvoitus ratkeaisi jollain kammottavan tökeröllä tavalla. Toisaalla teki kuitenkin lopulta vaikutuksen, yllätti kypsyydellään ja teki tästä parivaljakosta ehdottomasti Simukan tuotannon kärkikaksikon. Jäljellä ja Toisaalla noteerattiin myös Suomen Nuorisokirjailijoiden piirissä ja yhdessä niille myönnettiin juuri Topelius-palkinto.

Toisaalla kertoo samat tapahtumat kuin Jäljellä, mutta eri näkökulmasta. Kirjan päähenkilö on Samuel, onneton nörtin perikuva, jonka elämään tuovat iloa ainoastaan pelit, joita hän iltaisin jauhaa kunnes nukahtaa. Yhtäkkiä Samuelin tylsä elämä saa jännittävän käänteen, kun hänet kiskaistaan yllättäen työhaastatteluun. Pitkään ei edes selviä millaisesta työstä on kyse, sillä hanketta pidetään salassa kaikin mahdollisin keinoin. Samuel päättää kuitenkin katsoa kortit loppuun ja ajautuu lopulta työhön, josta maksetaan tähtitieteellistä palkkaa ja jossa eettiset periaatteet lentävät romukoppaan.

Jäljellä-kirjan arvoitus ratkeaa aika nopeasti. Samuelin työnkuvaan kuuluu The Empty World -nimisen virtuaalitodellisuuden testauksen ohjaus. Pelistä on tarkoitus tulla rikkaiden hupia. Se tarjoaa mahdollisuuden esimerkiksi matkustaa maailman ympäri tapaamatta ollenkaan turisteja. Samuelia ihmetyttää, miksi pelin kehittäjät haluavat luoda täydellisen kopion omasta maailmastamme, kun he voisivat luoda omia fantastisia universumeja.

"Ihmiset kuulemma halusivat tuttua ja turvallista. He halusivat nähdä tämän meidän maailmamme, mutta rauhassa, vailla häiriötekijöitä, seikkailuna. En voinut ymmärtää ihmisiä. Kun olin säätänyt viisi tuntia tomaatin makua löytääkseni oikean kirpeyden ja makeuden yhdistelmän, olisin halunnut vain iskeä pelin ostajiksi kaavailtujen upporikkaiden ja kyllästyneiden ihmisten käteen oikean tomaatin ja sanoa, että ime tuosta."

Jotta testitilanteessa saataisiin mahdollisimman luotettavaa tietoa siitä, kuinka hyvin luotu maailma vastaa todellista maailmaa, on koekaniineiksi valikoitu joukko alaikäisiä, jotka viskataan tyhjään maailmaan vailla tietoa siitä, ettei se ole totta. Osan teineistä vanhemmille on maksettu ja osalle taas tarjottu ainutlaatuista mahdollisuutta päästä kokeilemaan uudenlaista peliterapian muotoa. Jäljellä-kirjan päähenkilö Emmi on paiskattu tyhjään maailmaan nimenomaan terapiamielessä. 15-vuotias Potentiaali on uudessa yhteiskunnassa poikkeava ja Emmin vanhemmat uskovat, että Emmi löytää kriisin keskelle osuessaan omat vahvuutensa.

Samuel saa Emmin henkilökohtaiseksi ohjattavakseen, eikä aikaakaan kun hän jo rakastuu Emmiin palavasti. Samuelin käy onnetonta Emmiä sääliksi ja pian hän alkaa tiputella peliin vihjeitä, joiden avulla toivoo Emmin päättelevän, ettei tyhjä maailma ole totta. Satuviittaukset osoittautuvat siis Samuelin koodaamiksi viesteiksi.

Kun koko kuvio lopulta selviää Emmille, tämä pitää kokemusta ja vanhempiensa toimintaa suorastaan julmuutena. Lukija ja Samuel kuitenkin huomaavat, että olkoon kuinka karua tahansa, "terapia" on kiistatta toiminut. Emmistä tulee näiden kahden kirjan kuluessa kuin toinen ihminen, vahvempi ja varmempi.

Kirjaa oli nautinnollista lukea, sillä scifistisiä yksityiskohtia on todella hiottu, kuvailu on mielenkiintoista ja uskottavaa ja saa virtuaalitodellisuudet vaikuttamaan pelottavan realistisilta.