Kaasoa viedään

Olen auttamatta tipahtanut aikataulusta, sillä kuten osa lukijoistakin varmasti jo ymmärtää, elämää ei voi etukäteen suunnitella. Kaoottisen viikonloppuni tapahtumat leffoina: Working Girl, Polttarittaret, Erämaan armoilla ja I Am Legend.

Havaitsen jälleen myös sen, miten vahvasti fyysinen ja henkinen hyvinvointini ovat kytköksissä toisiinsa, sillä maanantai toi mukanaan herpeksen - ei vain huuleen vaan myös nenän alle - ja kuumeisen olon. Mutta kaikesta huolimatta, Kohti uutta ja vanhat pois alta.

16/365

Laura Lähteenmäki: Kaaso (2009)

Kuten ehkä saatoitte lukea "rivien välistä", olin todellakin viikonloppuna ystäväni polttareissa. Niinpä tämän kirjan lukeminen juuri nyt oli oikein teemaan sopiva veto, vaikken kaaso olekaan. Koin ensimmäiset polttarini vasta viime kesänä ja ne olivat omani. Menin myös naimisiin ennen kaikkia läheisiä ystäviäni. Molemmat kaasoni olivat kaasoina ensimmäistä kertaa ja osoittivat ihailtavaa kiinnostusta ja sinnikkyyttä toimenkuvaansa kohtaan. Näistä kaikista syistä suhtaudun vielä aika naiivin sinisilmäisesti kaikkeen häihin liittyvään touhotukseen ja uskon yhä, että häiden järjestäminen on stressaavaa lähinnä morsiamelle. Laura Lähteenmäen Kaaso kuitenkin tarjoaa asiaan hieman erilaisen näkökulman.

Ilona on yhden kesän aikana kolmen eri morsiamen kaaso. Hän on ollut talven Ranskassa töissä ja odottanut kesää innolla. Töiden ohella kaasoilu rymähtää kuitenkin niskaan epämiellyttävänä taakkana, morsiamet esittävät vaatimuksia, eikä kukaan kysy miten Ilonalla Ranskassa meni. Vaikka eipä siinä juuri kertomista olisikaan, sillä kaikesta päätellen tämä paiski sielläkin vain töitä ja opetteli päivät pitkät nitomaan paperinippuja oikeansuuntaisesti.

Kesän ensimmäinen morsian on Ilonan paras ystävä Raisa, joskaan lämmin ystävyys ei käy ilmi juuri mistään. Raisa on raskaana ja hänen tyttärensä, Ilonan kummityttö Vilma, on syntynyt edellisestä suhteesta. Raisan uskonnollinen äiti ei hyväksy uusperhettä ja salaa Ilona on tämän kanssa samaa mieltä. Lukijalle hän myös myöntää avoimesti, ettei pidä kummilapsestaan.

"Hän on sellainen. Kehuu vaikka ei oikeasti pidäkään. Hän ei myöskään ymmärrä Raisan valintaa, Jania, mutta ei tietenkään sano mitään. Hänet on kasvatettu kohteliaaksi, isä oli touhussa suorastaan kunnianhimoinen. Eikä Raisan onni ole häneltä pois. Hän ei edes huolisi Raisan elämää. Olisi hirveää, jos hänellä olisi esimerkiksi kuusivuotias lapsi."

Toinen kesän morsiamista on Ilonan sisko Marikki. Tälle Ilona on "siskokaaso" eli välttämätön paha, joka joutuu tekemään yhteistyötä "pääkaason" (paras ystävä) ja "tuppautujan" kanssa. Vaikka vastuun voisi kolmen kaason kesken kuvitella jakautuvan, Ilona onnistuu ottamaan siskon häistä pultit jos toisetkin.

"Tietenkin. Totta kai materiaalit on täytynyt hankkia etukäteen ja siksi tietää, mitä askarrellaan. Ilona ei ole ajatellut tätä, mutta kun hän tajuaa, hän raivostuu. [...]

- Mitä perkelettä me on tapeltu näistä sitten puolitoista tuntia? hän huutaa ja työntää sormeaan kylkiluiden väliin aivan kuin voisi kaivaa jotakin ulos. - Minulla on muutakin tekemistä kuin leikkiä teidän valtapelejänne!

Ensin kaasot säikähtävät, mutta sitten pääkaaso sanoo liioitellun rauhallisesti, että Ilona ehtii baariin vielä ihan hyvin, ja tuppautuja tirskahtaa kuin vähä-älyinen.

Ei voikaan olla aivan viisas, jos haluaa kaasoksi vapaaehtoisesti."

Siskokaason tuskaa ei lievitä se tosiasia, että pikkusisko on kiistatta äidin lemmikki, kun taas Ilona, kolmikymppinen sinkku, epäonnistuu kaikissa yrityksissään tuntea kuuluvansa samaan perheeseen äidin ja siskon kanssa. Se, mitä Ilona nimittää kohteliaisuudeksi, on tämän äidin mielestä "kieroutta". Äiti kannattaa suoraa puhetta, mikä Ilonan mielestä tarkoittaa Marikin kehumista ja Ilonan kritisoimista. (Tosin jos hautoo niin vihamielisiä ja mustia ajatuksia läheisiään kohtaan kuin Ilona, on mielestäni ihan järkevää verhota ne kohteliaisuuksien peittoon.)

Kolmas morsian on Janita, jonka kaaso Ilona on ollut jo kerran aiemmin. Ensimmäisten häiden jälkeen Janita on vienyt Ilonan nenän edestä työpaikan ja Ilona Janitan aviomiehen. Kaason ja morsiamen suhde on siis jo valmiiksi kiero ja katkera, mutta Ilona ei osaa sanoa ei imartelevalle kunniatehtävälle.

Lopulta vielä neljäs morsian, Ilonan työkaveri Ulla, päättää pikaisesti raahata avomiehensä alttarille, ja vailla mielikuvitusta pyytää Ilonaa järjestämään hänelle morsiussaunan perinteisine riitteineen.

"Häihin liittyvät sanat saavat voimaan pahoin: lahjalista, ateriaviini, koemeikki. Somistus, nimenmuutos, kiitoskortit. Jos Ilona menee joskus naimisiin, hän ei kysy ketään kaasokseen. Hän ei halua kiusata yhtäkään ihmispoloa niin kuin häntä kiusataan. Vaikka toisaalta: miksei hän maksaisi potut pottuina ja ottaisi kaasokseen jokaisen kesän morsiamen? Hänellä olisi neljä kaasoa, eikä hän säästelisi näitä yhtään. Ei häntäkään ole säästelty. Onko kaasous siis vahinko, joka laitetaan kiertämään?"

Pidin tästä kirjasta todella, todella paljon. Lähteenmäki kirjoittaa elämänmakuisesti ja mukaansatempaavasti. Paha mieli, rääkki ja masennuksen tunne hyppää sivuilta käsinkosketeltavana ja häistä teemana tulee ihan toisenlainen spektaakkeli kuin amerikkalaisissa komedioissa.

Mutta Ilona, tämä "kaason" irvikuva... Nopean blogikierroksen jälkeen totesin, että useimmat kirjan lukeneet uskovat sen todella kertovan siitä, kuinka Ilona ei osaa sanoa kenellekään ei ja kuinka häntä sen vuoksi käytetään hyväksi. Monet lukijat totesivat, että morsiamet esittävät kohtuuttomia vaatimuksia ja ovat mustasukkaisia kaason muista morsiamista. En ollut hetkeäkään samaa mieltä. Mielestäni Ilona on vastenmielinen ja itsekeskeinen tyyppi, joka on suorastaan odottanut koko talven, kuinka pääsee kesällä leikkimään marttyyria ja hautomaan murhanhimoisia ajatuksia muita kohtaan. Kirja kertoo Ilonan rääkkäämistä enemmän siitä, kuinka postmodernin ajan ihmiset ovat niin loputtoman yksin. Edes paras ystävä tai sisko ei tunnu läheiseltä, vaan vaatimuksia esittävältä taakalta muiden kiireiden ohella.

Mielestäni morsianten vaatimuksissa ei ole mitään ihmeellistä. Uskon, että on ihan luonnollista soittaa kaasolle, jos oma äiti uhkaa olla tulematta häihin, ja uskon myös, että polttarien järjestäminen on ehkä kaason tehtävistä tärkein, ja että morsiamen on ihan normaalia vähän hiillostaa kaasoa, jos vaikuttaa siltä, ettei tämä ole tehnyt asian eteen mitään.

Ja ihan totta, millainen kaaso unohtaa lahjalistat ja ostaa kaikille häälahjaksi samanlaisen paistinpannun?

Kuten sanottua, suhtaudun ehkä vielä hieman naiivisti häihin ja kaason pestiin lähinnä positiivisena asiana. Epäilemättä saattaisin olla hieman nihkeä jos toimisin kaasona kolmelle morsiamelle saman kesän aikana. On toki myös merkitystä sillä, kenen kaasona joutuu olemaan. Kerroin tästä kirjasta viikonloppuna helmikuun morsiamelle ja hänen kaasolleen, ja olimme yhtä mieltä siitä, että A) olisi todella surullista, jos ei olisi ketään niin hyvää ystävää, että pitäisi pyytää kaasoksi joku työkaveri, joka olisi luotettava, mutta ei läheinen ja B) olisi ikävää olla sellainen kaaso.

Omat polttarini olivat maailman parhaat ja juuri minulle räätälöidyt, ne olivat kaikkea mitä toivoin ja vielä enemmän. Viikonlopun polttarit olivat yhtä lailla morsiamensa näköiset, enkä olisi itse osannut sellaisia järjestää. Millaiset polttarit siis järjestäisin työkaverille, jonka yksityiselämästä tai mieltymyksistä en tietäisi juuri mitään? Ja jos olisin sellaisen ihmisen kaaso, miten etäisiä muut polttarivieraat olisivatkaan?

Ilona ruikuttaa kirjassa klassisesti sitä, että alun perin kaason tehtävä oli toimia morsiamen pukijana hääpäivän aamuna. Höpö höpö, ajat muuttuvat! Kaikissa häälehdissä kuitenkin tolkutetaan, että avoimuus on kaiken alku ja juuri. Kaasolle on hyvä tehdä heti alkuun selväksi, mitä tältä vaaditaan. Kaason puolestaan on parempi kertoa suoraan jos taakka kasvaa liian suureksi, kuin hautoa sisällään paisuvaa vihaa morsianta kohtaan.

Mahdollisesti kaikkein eniten tässä kirjassa häiritsi kohta, jossa Ilona, pääkaaso ja tuppautuja valitsevat hääkarkkirasian mallia Marikin häihin. Onko todella mahdollista, että maailmassa on morsiamia, jotka uskovat näin tärkeän päätöksen kaasoilleen (joista vain yksi on hyvä ystävä)? Pelkkä askarteleminen olisi vielä jotenkin realistista, joskin orjuutusta mikäli morsian ei osallistu siihen itse, mutta mallin valinta? En ymmärrä.

Ennen omia häitäni vietin paljon aikaa eräällä loistavalla hääfoorumilla ja tunnustan, että pohdimme tarkkaan ja syvällisesti karkkirasioiden mallia ja karkkien koostumusta jopa puolen vuoden ajan. Jotkut morsiamet jopa valmistivat karkit itse ja kokeilivat useampaa reseptiä ennen kuin löysivät tyydyttävän. Karkkien valinnassa piti ottaa huomioon esimerkiksi vanhojen ihmisten hampaat, lasten tukehtumisvaara, mahdollinen helle joka sulattaisi suklaan ja niin edelleen. Karkkirasian taas tuli sopia teemaan, väreihin, kattaukseen ja morsiusparin persoonallisuuteen. En olisi todellakaan voinut kuvitellakaan jättäväni moista päätöstä kaasoilleni, vaikka he olivatkin hyviä ja hyvän maun omaavia ystäviäni.

Haluan käyttää tämän postauksen teemaa hyväkseni kiittääkseni vielä kerran kaasojani, ihania ystäviäni, mielettömiä mimmejä, jotka kertaakaan kitisemättä hoitivat senkin mitä en itse tajunnut hoitaa, olivat tukenani joka päivä ja osoittivat polttareillani tuntevansa minut paremmin kuin itse tunnen itseni.