14/365
Beasts of the Southern Wild (2012)
Tällaisten elokuvien jälkeen joudun aina itsesäälin, häpeän ja pettymyksen pyörteisiin, koska en pysty näkemään sitä, mikä niissä kaikkien mielestä on niin hienoa. Beasts of the Southern Wild on kaikesta päätellen yksi viime vuoden merkkitapauksista, indie-elokuva joka on kerännyt kaikki mahdolliset ehdokkuudet ja palkinnot aina Oscar-ehdokkuuksia myöten. Tajuntoja on räjähtänyt, uusia maailmoja auennut, kyyneliä virrannut - ja kaikki mitä ajattelin leffateatterissa oli: "voi tuska, kauankohan tää vielä kestää?".
Elokuva ei ole sillä tavalla monimutkainen ja tuskallisen kikkaileva kuin The Tree of Life, mutta koska se ei sijoitu 2010-luvun New Yorkiin, olin alusta asti pihalla siitä, missä päin maailmaa ja millä vuosituhannella liikutaan. Maantietoni on aika heikkoa ja perustuu suurelta osin tekemiini matkoihin, eli kaukaisin paikka mentaalisella maailmankartallani on Ranska. Uutisia en juuri seuraa ja jos seuraan, klikkaan todennäköisemmin juttua Fifty Shadesin kuumista sivuista kuin juttua jossa kerrotaan, että jossain tulvii. Nyt pidätte minua ihan tyhmänä. Ja juuri siksi inhoan tällaisia elokuvia - ne saavat minut tuntemaan itseni niin saakelin tyhmäksi.
Leffa kertoo viisivuotiaasta Hushpuppysta (Quvenzhané Wallis), joka asuu isänsä Winkin (Dwight Henry) kanssa Bathtubissa, paikassa, joka on eristetty muusta maailmasta padolla. Pian myrsky uhkaa Bathtubia ja monet lähtevät sitä pakoon. Wink kuitenkin kieltäytyy hylkäämästä kotiaan ja kohta kaikki ympärillä kelluu. Hetken tunnelma on kuin siinä Muumilaakson tarinoita -jaksossa, jossa teatteri lipuu ympäriinsä ja muumit sukeltelevat talonsa alakerrassa iloisesti kalastelemassa astioita. Sitten eläimet kuitenkin alkavat kuolla ja Wink päättelee, että yhteisön vallanneesta vedestä on päästävä eroon. Kaikkea tätä värittää Hushpuppyn vilkas mielikuvitus, joka tuo leffaan "fantasiaelementtejä" ja epäilyä siitä, mikä tapahtui oikeasti ja mikä tytön mielessä.
15/365
Moderni perhe (Modern Family)
Ensimmäinen tuotantokausi (2009-2010)
Huh, onneksi pääsin leffasta lopulta kotiin turvallisen jenkkikomediani pariin! En muuten katso koskaan jenkkikomedioita, korkeintaan komediallisia draamoja. Tämä tarttui kirjastosta mukaani lähinnä siksi, etten tiennyt sen olevan komedia. Tiesin vain, että sarja on tosi suosittu ja kahmii palkintoja kuin Räikkönen ikään.
Ensimmäiset viisi jaksoa mietin, että koskahan tässä alkaa joku juoni. Sitten muistin, ettei Seinfeldissakaan ollut juonta ja hyväksyin asian. Sen jälkeen nauroin tauotta vedet silmissä, enkä lopettanut ennen kuin olin katsonut kauden loppuun. Enkä todellakaan osaa vastata kysymykseen, miksi sarja on niin hauska.
Sarjan moderni perhe koostuu kolmesta modernista alaperheestä. Perheen pää on Jay (Ed O'Neill), joka on eronnut vaimostaan ja ottanut uuden vaimon (Sofia Vergara), joka on nuori, kurvikas ja kolumbialainen. Hän on tuonut liittoon esiteini-ikäisen poikansa, joten kyseessä on uusperhe.
Mitchell (Jesse Tyler Ferguson) on Jayn poika ja Cameron (Eric Stonestreet) hänen poikaystävänsä. Kauden alussa he adoptoivat Vietnamista tyttövauvan. Siis sateenkaariperhe.
Claire (Julie Bowen) taas on Jayn tytär ja ilmeisesti vertailukohta moderneille virityksille, sillä hänen perheensä on oikeastaan todella perinteinen. Claire on kotiäiti, joka luotsaa kolmea lastaan ja miestään turvallisesti, määräilevästi ja välillä räjähdellen läpi elämän karikoiden. Clairelle lankeaakin usein pahan poliisin rooli, sillä hänen miehensä Phil (Ty Burrell) on päättänyt olla "cool" isä, vaikka epäonnistuu pyrkimyksessään melkein aina.
Kaipa sarjan hauskuus syntyy siitä, että kaikissa sen perheissä on jotain yleismaailmallisesti perheille ominaista. Ja kun perheet oppii tuntemaan, kiintyy niiden jokaiseen jäseneen auttamattomasti. Suosikkia on mahdoton valita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti