Moneyball (2011)
Mielenkiintoinen! Tällaisia leffoja katsoessa tulee aina sellainen olo, että on missannut maailman tapahtumista jotain tärkeää, eikä ymmärrä miten niin on päässyt käymään, koska elokuva esittää tapahtumat niin tärkeinä, suurina ja mullistavina. Ymmärrän kyllä etten ole baseballin ahkerimpia seuraajia, mutta jos joku mullistaa koko baseballin idean ja jos sen idean avulla Red Sox voittaa, pitäisihän muutoksesta olla tietoinen! Onneksi siis katsoin tämän elokuvan. Viimein olen valaistunut.
Brad Pittin tähdittämä tositapahtumiin perustuva elokuva kertoo Billy Beanesta, Oakland Athleticsin toimitusjohtajasta (Googlen käännös general managerista), joka mitä kiihkeimmin haluaa voittaa kauden viimeisen matsin. Elokuvan alkaessa joukkue on juuri hävinnyt sen ja menettää nyt parhaat pelaajansa Yankeesille, jolla on kymmenen kertaa enemmän rahaa ja siis valta kaapata kenet haluaa. Beanen tiimi miettii päänsä puhki ja ehdottelee uusia pelaajia mitä mielenkiintoisimmilla perusteilla ("tällä on ruma tyttöystävä, se kertoo itsevarmuuden puutteesta"). Sattumalta Beane törmää Yankeesilla Peter Brandiin (Jonah Hill), Yalen taloustieteellisestä valmistuneeseen nörttiin, jota Yankeesin toimitusjohtaja vaikuttaa kuuntelevan, vaikkei itsekään ymmärrä miksi. Billy kaappaa Peterin Athleticsille ja alkaa tämän opastuksella luoda uutta joukkuetta perustaen uskonsa pelkkiin tilastollisiin faktoihin.
Peter opettaa, että vanhojen patujen "intuitiivinen" valintametodi ja puheet tyttöystävien ulkomuodoista ovat keskiaikaista ajattelua. Uusinta uutta on tuijottaa kovia lukuja, laskea kuka pääsee usein pesälle, kuka osuu aina palloon ja niin edelleen. Vaikken baseballista mitään tiedäkään, leffaa katsoessa tuli sellainen olo että "duh!". Mutta jostain syystä tilastoihin perustuvalla tyylillä Billy saa kokoon aika hassunkurisen joukkueen. Yksi on yli-ikäinen, toinen ei huonon kyynärpään takia voi ollenkaan heittää palloa (mutta on lyömätön lyömisessä) ja kolmas on ihan hyvä, mutta kukaan ei halua häntä strippibaarisekoilujen jälkeen. Idea siis perustunee siihen, että jokaisella joukkueen jäsenellä on oma erityisosaamisensa, kun taas "keskiaikainen ajattelu" etsii tasapaksuja, hyvännäköisiä, hyvämaineisia ja itsevarmoja pelaajia.
Billyn pelaajilta puuttuu ennen kaikkea itsevarmuutta ja hänen tähtipelaajansa pelkää eniten sitä, että pallo tulee hänen suuntaansa. Sen vuoksi matseja aletaankin hävitä oikein urakalla ja media parjaa Billyä säälien valmentajaparkaa (Philip Seymour Hoffman), joka joutuu tätä reppanoiden joukkuetta kaitsemaan. Mutta kaiken taustalla on paljon enemmän, taistelu intuitiivisen ja lukuihin perustuvan baseballin välillä, vanhan ja uuden välinen kamppailu, ihmisiä, jotka jarruttavat joukkueen menestystaivalta takertumalla menneeseen.
Uskomatonta kyllä elokuva on vangitseva ja kiehtova elämys, jota ei häiritse edes se, että a) romantiikkaa ei ole, b) se kertoo baseballista ja c) henkilöiden yksityiselämästä ei ylipäänsä opita juuri mitään. Valitettavasti Moneyballilla ei kuitenkaan Oscar-gaalassa ole mitään mahdollisuuksia, kun mukana ovat sellaiset mestariteokset kuin The Artist ja Hugo. Brad Pittillä toivoa saattaa kuitenkin olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti