Oscarit jo niskassa?

229/365
Gravity (2013)

Lupailin aiemmin tolkullisempaa vihjekuvaa seuraavaksi, mutta nyt saattoi kyllä mennä ojasta allikkoon, vai mitä luulette? Seitsemän pisteen vihje on siis piilotettu tämän tekstin pohjalle ja kerrottakoon, että tässä vaiheessa visaa päätin ryhtyä järjestelmälliseksi, ja tulevat vihjeet ovat niin ollen etukäteen suunniteltuja ja odottavat koneellani julkaisua. Ei enää elämää randomin armoilla!

Mutta vilkkaan visailusuunnittelun ja ja työnteon lisäksi (joka viime aikoina on koostunut paljolti kokouksista, mitä rrrrrakastan, koska se tuntuu niin insider-meiningiltä, ja mitä kaikki oikeasti insiderit varmaan inhoavat, koska ovat jo insidereita...) ehdin viikonloppuna käydä yhdessä suosikkipaikoistani maailmassa: Plevnassa.

Tällä kertaa Plevna oli kuitenkin poikkeuksellisen pelottava paikka. Ensinnäkin siksi, että jos vielä kerran joudun laittamaan 3D-lasit päähäni, saattaa veri lentää! Argh! Tuskat olivat pahemmat kuin koskaan ja jouduin nostelemaan laseja jatkuvasti nenältäni, joka huusi armoa. Päädyin siihen paradoksaaliseen johtopäätökseen, että koska 3D-leffat kestävät yleensä vähintään kolme tuntia, nenäni ei tällä kertaa, puolitoistatuntisen leffan aikana ehtinyt puutua tarpeeksi siedättyäkseen laseille. Muuta selitystä en keksi.

Toiseksi, avaruus on pelottava paikka. Ihan tosi. Kammoan ajatusta avaruudesta suuresti jo nähdessäni kuun - hyi yök. Vakaa aikomukseni olikin kiertää koko leffa kaukaa, mutta Armani oli siitä niin innoissaan (viisi tähteä jo etukäteen, kuten tapana on) etten voinut tehdä sitä. Ja tietysti vaa'assa painoi kaksi muutakin seikkaa. Ensinnäkin se, että kaikkialla on jo päätetty, että Gravity voittaa kaikki Oscarit, (mikä tosin olisi ennenkuulumatonta ottaen huomioon ensi-ilta-ajankohdan). Ja toiseksi se, että Sandra Bullock on vihdoin saanut kunnon roolin! Aplodit Sandralle! Pidän kaikesta sydämestäni peukkuja, että voittokulku jatkuu ja pääsemme maailmassa lopulta siihen pisteeseen, ettei Sandra Bullockin esiintyminen elokuvassa ole kenellekään itsessään este sen katsomiselle.

Pelkäsin leffan alussa niin paljon, että ensimmäisen puolituntisen aikana olin ehkä korkeintaan vartin silmät auki. Niinpä pienenpieniä nippelipalasia juonesta saattoi lipsahtaa ohi. Se ei kuitenkaan haitannut tahtia juurikaan, sillä Gravity ei ole juonekas leffa.

Astronautit Ryan Stone (Bullock) ja Matt Kowalski (George Clooney) ovat avaruudessa korjaamassa... jotain juttua. Ryan  on ensimmäistä kertaa avaruudessa ja Kowalski taas on korostetun rento konkari. Kesken tehtävän parivaljakko saa käskyn lopettaa sen, sillä venäläiset ovat tuhonneet oman satelliittinsa, minkä seurauksena syntynyt avaruusromu seikkailee nyt äärettömyyden halki heitä kohti.

Tässä vaiheessa pidin silmiä tiukasti kiinni ja inisin vaimeasti, joten tarkalleen ottaen en osaisi selvittää, mitä tapahtuu, mutta kyseessä lienee klassinen "Naiset! Aina niitä saa odottaa" -tilanne, jonka seurauksena Ryan päätyy irralleen leijumaan avaruuteen. (Yh, voisiko olla kamalampaa?) Rutiinitehtävä muuttuukin siis nopeasti haastavaksi kamppailuksi elämän ja kuoleman välillä.

Leffa pelailee merkittävästi sillä, miltä se näyttää. Ja hienoltahan se näyttää, jos uskaltaa katsoa. Suorastaan henkeäsalpaavalta välillä, ja tällä kertaa pystyin todella unohtamaan sen, että mikään leffan hienoudesta ei ole totta, vaan kaikki on pelkkää efektiä. Armanin kanssa päädyimme jopa pohtimaan, voisiko olla mahdollista, että leffa sittenkin kuvattiin avaruudessa. (No, ainakin tulevaisuudessa niin tulee varmasti tapahtumaan.) Tuntuu lannistavalta ajatella, että 17 minuutin mittainen yhtäjaksoinen aloituskohtaus olisi kuvattu vain vihreässä huoneessa - plääh.

3D-efekti on mielestäni edelleen turha, vaikka salaa vähän odotin, että tämä olisi se leffa, joka aukaisee silmäni sen mahdollisuuksille. Eip. Mutta olen iloinen, jos muut saavat siitä iloa. (Palaute Finnkinolle: Toivoisin, ettei sekä 3D:nä että 2D:nä esitettävien leffojen 2D-katsojia aina tungettaisi väkisin Cine Atlakseen ikään kuin häpeämään katselupäätöstään.)

En nyt haluaisi yksinkertaistaa asiaa taas kerran niin, että Gravity on elokuva, joka on ulkoisesti hieno ja sisällöltään höttöä. Älkää siis väittäkö, että sanoin niin! Mutta mielestäni juonen tasolla leffa osoittautuu aika perinteiseksi avaruusleffaksi, kamppailuksi kotiinpääsystä, ihmisen sijoittamiseksi osaksi suurempaa yhteyttä ja niin edelleen. Leffan dialogi (ja monologi) puolestaan tuntuu välillä kerrassaan ällistyttävän heikkotasoiselta, niin että heräsi jopa ajatus siitä, olisiko sitä kannattanut hieman karsia ja hengailla enemmän hienossa musiikissa. Symboliikka elokuvassa on osittain joko aika perinteistä kamaa tai sitten menee täysin yli ymmärrykseni. Osittain se on ihan hienoakin - koko ajatus turvattomuudesta ja irrallisuudesta suuren ja pelottavan keskellä on tietysti universaalisti puhutteleva tunnetila.

Loppujen lopuksi en osaa todeta tästä leffasta mitään kaiken kiteyttävää arviolauselmaa. Niinpä tyydyn lainaamaan Ryanin jo legendaksi muuttunutta repliikkiä: "I hate space".

Vihjekuva. Ei liity Gravityyn.