227/365
Diana (2013)
En ole mitenkään erityisen ylpeä tämän leffan näkemisestä, mutta puolustuksekseni voin sanoa, ettei plussakeskiviikkojen leffatarjonta ole aina mitä mainioin, ainakaan täällä mysteerikaupungissa, josta teininä muinoin haudoin ajatusta: Mun on pakko päästä pois! (Ja kuinkas sitten kävikään.) Kaiken lisäksi Finnkino (risuja!) on aloittanut vastenmielisen tavan järjestää Superpäiviä (lue: amatööripäiviä) plussapäivinä, mikä pilaa täysin niiden entisen rauhallisuuden. Dianan jouduin katsomaan niska vinossa eturivistä, koska jostain syystä sitä(kin) vyöryttiin Superpäivänä katsomaan suorastaan sankoin joukoin.
No, leffaan oli tietysti syytä suhtautua hyvinkin varauksellisesti. Siitä ei ole kirjoitettu montaakaan positiivista sanaa missään ja mielipiteet Naomi Wattsin roolisuorituksesta vaihtelevat laajalti. Itse odotin, että Watts pääsisi viimein puhkeamaan täyteen kukkaansa näin suuressa roolissa, mutta ikävä kyllä leffan kökköys tarttuu sen päätähteenkin ja saa tämän loisteen vähenemään silmissäni huomattavasti. Prinsessan sydänkirurgirakasta esittävä Naveen Andrews puolestaan on Lostin jälkeen menettänyt 2/3 hiuksistaan ja sen myötä vetovoimansa kokonaisuudessaan. Prinsessan motiiveja napata tämä päättäväisesti pihteihinsä voi vain ihmetellä, mutta tarpeensa kai kuninkaallisillakin.
Elokuva antaa Dianasta hyvin ristiriitaisen kuvan, minkä toisaalta voisi kuvitella olevan myös hyvä asia ja ehkä jopa heijastelevan tämän sisäistä sekasotkua, joka avioeron, mediamyllytyksen ja uuden suhteen ristipaineessa on varmaankin ollut valloillaan. Mutta kun ei. En saanut oikein otetta, millaisena leffa oikein lopulta haluaa prinsessan esittää. Toisaalta inhimillisenä, toisaalta kovana ja laskelmoivana, jopa hallitsevana? Jälkimmäiset piirteet nousevat niin vahvasti pintaan, että kaikkea inhimillisyyttäkin alkaa epäillä - oliko kaikki halu auttaa ihmisiä vain laskelmoitua median kosiskelua? Siltä vähän tuntui - mutta lopultakaan elokuva ei suostu ottamaan virallista kantaa mihinkään. Mustamaalataan ja silotellaan vuorotellen.
Ja entäpä se rakkaustarina sitten? Häh? Mistä tämä tämmöinen juttu putkahti? Kaikki nämä vuodet olen ollut siinä uskossa, että Dodi Al-Fayed oli Dianan suuri rakkaus! Ilmeisesti juttu Hasnat Khanista oli kuitenkin tiedossa jo vuonna 2001 jolloin Kate Snell julkaisi kirjansa Diana: Her last love. Pyh. Tämän version mukaan Diana oli siis todellisuudessa rakastunut pakistanilaiseen Khaniin. Tämän jätettyä prinsessan Diana lähti Al-Fayedin jahdille ja antoi itse vinkin paparazzeille siellä olostaan tehdäkseen sydänkirurgin mustasukkaiseksi. (Jotenkin vaikea uskoa, että kukaan vastaavassa asemassa oleva pelailisi moisia pelejä julkisuudessa. Vai?)
Dianan kuollessa olin liian pieni pohdiskelemaan sitä, mikä kaikesta kerrotusta oli totta ja onnistuin lukemaan enimmäkseen lehtiä, joissa häntä kutsuttiin sydänten prinsessaksi. Ehkä jutut laskelmoivasta ja kylmästä naisesta alkoivatkin paljon myöhemmin. Joka tapauksessa on paljon mielenkiintoisempaa pohtia sitä, kuka Dianan kuoleman järjesti, vai järjestikö kukaan. Teorioita on mitä älyttömämpiä, eikä totuus varmaankaan selviä koskaan. Mutta hei, ehkä se oli Hasnat Khanin kosto!
Prinsessa Diana ja Dodi Al-Fayed kuolivat elokuussa 1997 ja jo vuonna 1998 heidän suhteestaan kertova tv-elokuva oli olemassa. Minäpä satun omistamaan sen vee-hoo-ässänä - ja väitän kaiken lisäksi, että se on parempi kuin uusi Diana. IMDB-pisteet eivät näiden kahden välillä juuri eroa: 4.1 ja 4.8. Sinänsä harmillista ja ehkä jopa erikoista, ettei aiheesta ole vielä tähänkään mennessä tehty ns. kunnon elokuvaa, mutta onhan projektissa tietysti omat haasteensa. Kuten esimerkiksi se, että aina joku on eri mieltä siitä, mikä on totuus. The Queen vuodelta 2006 kuitenkin sivuaa Dianan kuolemaa, on elokuvana uskottava ja toi Helen Mirrenille Oscarin naispääosasta.
Lopuksi kuuden pisteen kultturelli vihje! Lukekaa kirjoja, se kannattaa - ja lainatkaa niitä kirjastosta, se on ilmaista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti