233/365
Nälkäpeli: Vihan liekit (The Hunger Games: Catching Fire) (2013)
Nälkäpelien lukemisesta ja ensimmäisen leffan katsomisesta on tullut vierähtäneeksi sen verran monta kuukautta, että pystyin trilogian toisessa osassa keskittymään elokuvaan muutenkin kuin vertailumielessä. Muistin vielä kirjasta tärkeimmät tapahtumat, mutten yksityiskohtia tai yksittäisiä dialoginpätkiä.
Katniss ja Peeta selviytyivät molemmat hengissä Nälkäpelistään, mutta nyt Katnissin temppu myrkkymarjojen kanssa pännii presidentti Snow'ta, joka leffan alussa saapuu Voittajien kylään uhkailemaan tätä. Käy ilmi, että Katnissin käytös Nälkäpelissä on johtanut pienimuotoiseen kapinaan ja mellakoihin vyöhykkeillä. Niinpä hänen on voittajien kiertueella vakuutettava Snow ja koko Panemin kansa siitä, että toimi sokean rakkauden huumassa, eikä aikonut kapinoida mahtavaa Capitolia vastaan. Presidentille ei kuitenkaan riitä edes kihlaus, vaan luvassa on jättiyllätys - eikä kovin mukava sellainen.
Nälkäpelin 75-vuotisjuhlan kunniaksi Capitol päättää muistuttaa napisevia kansalaisiaan siitä, että vahvinkaan ei voi taistella tämän hirmuvaltaa vastaan. Niinpä Areenalle lähetetään pelkästään aiempien Nälkäpelien voittajia, jotka arvotaan kullakin vyöhykkeellä elossa olevien voittajien joukosta. Vyöhykkeellä 12 heitä on kolme, joten jännittämistä ei juuri ole sen suhteen, päätyvätkö Katniss ja Peeta jälleen yhdessä Areenalle.
Leffa on tuttuun tapaan aika pitkä - joskaan ei onneksi 3D - mutta toisin kuin vierustoverini, en ehtinyt pitkästyä siinä ajassa. Tunteen paloa elokuvassa on vielä enemmän kuin edeltäjässään, eivätkä kyynelehtimishetket sijoitu vyörymällä loppuun, vaan jakautuvat tasaisesti koko elokuvan mitalle. Leffa onnistuu hämmästyttävän hyvin olemaan myös yhteiskuntakriittinen kaiken glitterkuorrutuksensa alla, minkä vuoksi sille on pakko nostaa hattua. Emotionaalisesti raskaaksi leffaa ei silti voi kutsua.
Elokuvassa toimii kaikki suurin piirtein mallikkaasti. Puvustus ja lavastus kiinnittävät erityisesti huomion itseensä ja Peetaa esittävä Josh Hutcherson on komistunut ja aikuistunut roimasti sitten ensimmäisen Nälkäpelin. Sen vuoksi tämän riippuvuussuhde Katnissiin onnistuukin olemaan enemmän romanttinen kuin säälittävä. Ensimmäisestä osasta välittynyt kiusallinen tunne Peetan jatkuvasta tunaroinnista ja tielläolosta on niinikään poissa. Jennifer Lawrence kapinallisena Katnissina on jotenkin aivan uskomattoman hyvä (etenkin jos roolisuoritusta vertaa Kristen Stewartin yhden ilmeen Bella-tulkintaan, mitä en voi olla tekemättä).
Juonen tasolla ei ole suoritettu juurikaan karsintaa kirjan tapahtumista, vaikka joitain mutkia onkin vedetty suoriksi. Trilogian kolmiodraama-aspekti jää elokuvissa ehkä vähän hämäräksi: ainakin minun on vaikea ottaa Katnissin tunteista mitään selkoa pelkkien leffojen perusteella. Niissä siis kieltämättä kuvataankin osuvasti Katnissin hämmennystä kahden pojan ristipaineessa, vaikeassa iässä ja armottomassa elämäntilanteessa.
En pidä itseäni Nälkäpeli-fanina samalla tavalla kuin pidän itseäni Twilight-fanina, mutta täytyy myöntää, että Nälkäpeleissä etenkin elokuvina on paljon hyvää verrattuna Twilight-leffoihin. Ensinnäkin Nälkäpelit ovat hyviä myös itsenäisinä teoksina, ilman että motiivien ymmärtäminen vaatii kirjojen lukemista. Niinpä Nälkäpeleistä voivat pitää kirjojen ystävien lisäksi elokuvien ystävät. Ja pojat. Niin, jopa pojat, sillä toiseksi Nälkäpelit ovat ensisijaisesti yhteiskunnallisia ja scifistisiä elokuvia, toissijaisesti rakkaustarina.
Kolmanneksi, näyttelijät. Twilight teki näyttelijöistään superkuuluisia. Nälkäpeliin puolestaan saatiin superkuuluisia näyttelijöitä. Jennifer Lawrence oli jo kerran ollut ehdolla naispääosan Oscarin saajaksi tehdessään sopimuksen Nälkäpeleistä ja kaiken kukkuraksi voitti pystin heti ensimmäisen ja toisen leffan julkaisun välissä. Sivuosissa taas nähdään mm. sellaisia nimiä kuin Philip Seymour Hoffman, Lenny Kravitz, Stanley Tucci ja Woody Harrelson. Näyttelijävalinnat liittyvät tietysti pitkälti elokuvien budjettiin, joka on valtava, koska ennalta tiedettiin, että sarja tulee olemaan menestys. Tästä päästäänkin takaisin Twilightiin. Tätä blogia lukemalla ette pääse siitä koskaan eroon. Klikkaa tästä ja lue, kuinka Twilightin yllätysmenestys sai elokuvateollisuuden ymmärtämään, että tytöille kannattaa tehdä elokuvia.
Nopeasti lähestyy se päivä kun vapautan teidät tuskistanne ja paljastan kaikkien mystisten vihjeideni taustan, mutta vielä se päivä ei ole saapunut. Niinpä viiden pisteen vihjeen näette alla.
Elokuvassa toimii kaikki suurin piirtein mallikkaasti. Puvustus ja lavastus kiinnittävät erityisesti huomion itseensä ja Peetaa esittävä Josh Hutcherson on komistunut ja aikuistunut roimasti sitten ensimmäisen Nälkäpelin. Sen vuoksi tämän riippuvuussuhde Katnissiin onnistuukin olemaan enemmän romanttinen kuin säälittävä. Ensimmäisestä osasta välittynyt kiusallinen tunne Peetan jatkuvasta tunaroinnista ja tielläolosta on niinikään poissa. Jennifer Lawrence kapinallisena Katnissina on jotenkin aivan uskomattoman hyvä (etenkin jos roolisuoritusta vertaa Kristen Stewartin yhden ilmeen Bella-tulkintaan, mitä en voi olla tekemättä).
Juonen tasolla ei ole suoritettu juurikaan karsintaa kirjan tapahtumista, vaikka joitain mutkia onkin vedetty suoriksi. Trilogian kolmiodraama-aspekti jää elokuvissa ehkä vähän hämäräksi: ainakin minun on vaikea ottaa Katnissin tunteista mitään selkoa pelkkien leffojen perusteella. Niissä siis kieltämättä kuvataankin osuvasti Katnissin hämmennystä kahden pojan ristipaineessa, vaikeassa iässä ja armottomassa elämäntilanteessa.
En pidä itseäni Nälkäpeli-fanina samalla tavalla kuin pidän itseäni Twilight-fanina, mutta täytyy myöntää, että Nälkäpeleissä etenkin elokuvina on paljon hyvää verrattuna Twilight-leffoihin. Ensinnäkin Nälkäpelit ovat hyviä myös itsenäisinä teoksina, ilman että motiivien ymmärtäminen vaatii kirjojen lukemista. Niinpä Nälkäpeleistä voivat pitää kirjojen ystävien lisäksi elokuvien ystävät. Ja pojat. Niin, jopa pojat, sillä toiseksi Nälkäpelit ovat ensisijaisesti yhteiskunnallisia ja scifistisiä elokuvia, toissijaisesti rakkaustarina.
Kolmanneksi, näyttelijät. Twilight teki näyttelijöistään superkuuluisia. Nälkäpeliin puolestaan saatiin superkuuluisia näyttelijöitä. Jennifer Lawrence oli jo kerran ollut ehdolla naispääosan Oscarin saajaksi tehdessään sopimuksen Nälkäpeleistä ja kaiken kukkuraksi voitti pystin heti ensimmäisen ja toisen leffan julkaisun välissä. Sivuosissa taas nähdään mm. sellaisia nimiä kuin Philip Seymour Hoffman, Lenny Kravitz, Stanley Tucci ja Woody Harrelson. Näyttelijävalinnat liittyvät tietysti pitkälti elokuvien budjettiin, joka on valtava, koska ennalta tiedettiin, että sarja tulee olemaan menestys. Tästä päästäänkin takaisin Twilightiin. Tätä blogia lukemalla ette pääse siitä koskaan eroon. Klikkaa tästä ja lue, kuinka Twilightin yllätysmenestys sai elokuvateollisuuden ymmärtämään, että tytöille kannattaa tehdä elokuvia.
Nopeasti lähestyy se päivä kun vapautan teidät tuskistanne ja paljastan kaikkien mystisten vihjeideni taustan, mutta vielä se päivä ei ole saapunut. Niinpä viiden pisteen vihjeen näette alla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti