Hypestä allikkoon?

172/365

Gillian Flynn: Kiltti tyttö (2013)

Suom. Terhi Kuusisto

Tähän kirjaan olisin sen ulkoasun perusteella saattanut tarttua kiinnostuneena siihen törmätessäni, mutta takakannen ympäripyöreän ja tavanomaisen kuuloisen tekstin perusteella olisin luultavasti jättänyt sen hyllyyn. Ellen siis olisi tehnyt aiemmin sitä havaintoa, että tämä on yksi niistä kirjablogien "must read" -kirjoista, jollainen esimerkiksi Emma Donoghuen Huone oli aikanaan.

En vieläkään ymmärrä, miten kirja päätyy tällaiseksi must read -kirjaksi, sillä kyseessä ei suinkaan yleensä ottaen ole loistava kirja, jota kaikki yksissä tuumin suitsuttavat. Aluksi se on ehkä saattanutkin olla sellainen, ja kun kirja sitten on kerännyt tarpeeksi hypeä ympärilleen, tuuli kääntyy. Alkaa ilmaantua blogitekstejä, joissa todetaan, ettei kirja ole niin hyvä kuin hypetys antaa ymmärtää. Yleinen mielipide jakautuu, mikä paradoksaalisesti lisää kiinnostusta kirjaan entisestään, sillä jostain syystä vallalla on käsitys, että juuri hyvä kirja jakaa mielipiteitä. (Siis miten sekin nyt muka on mahdollista? Se, että puolet lukijoista sanoo kirjan olevan huono, tekeekin siitä vain paremman?) Ja koska kirjalla alkaa olla "joko tykkäät tai sitten et" -status, syntyy mielikuva, että kirjan lukeminen alkaa jo melkeinpä kuulua yleissivistykseen (vrt. vaikkapa Fifty Shades of Grey). Se on tietysti harhaa. Tällaiset kirjat eivät koskaan todella päädy siihen asemaan, että niiden lukeminen kuuluisi yleissivistykseen (vrt. vaikkapa Kotiopettajattaren romaani), mutta ne ratsastavat maineellaan sen aikaa, että tekevät kirjoittajastaan rikkaan.

Kiltti tyttö on "uuden sukupolven" dekkari - sellainen, joka kuvaa henkilöidensä maailmaa jotenkin syväluotaavammin kuin keskittymällä pelkkään tapahtuneeseen rikokseen. Itse en tällaisia kirjoja oikeastaan edes laittaisi dekkarihyllyyn Maria Kallioiden ja Koskisten viereen, mutta paremman luokituksen puutteessa kirjasto tekee niin. (Sen vuoksi tällaiset kirjat jäisivät minulta löytämättä ilman kirjabloggaajia.)

Tarina alkaa Amyn ja Nickin viidentenä hääpäivänä. Pariskunta on käynyt läpi raskaita asioita, elämänmuutoksen ja aviokriisin, mutta hääpäivä voisi olla uuden alku. Amy kokkaa Nickille kreppejä ja kertoo niiden ääressä yhä rakastavansa tätä kaikesta huolimatta. Sitten hän kehottaa Nickiä menemään rannalle mietiskelemään avioliittoaan ja mitä siltä haluaa. Siihen mennessä kun Nick pääsee työpaikalleen, Amy on kadonnut. Talosta löytyy kamppailun jälkiä.

Poliisin, yleisön ja jopa Nickin kaksoissiskon mielestä Nick käyttäytyy Amyn katoamisen jälkeen epäilyttävästi. Alibia ei ole, koska kukaan ei nähnyt Nickiä rannalla, "kamppailun jäljet" alkavat pian vaikuttaa jotenkin hämäriltä ja joku on pessyt keittiön lattian verestä. Nick ei ole ostanut vaimolleen hääpäivälahjaa ja hymyilee lehdistötilaisuudessa. Vähintäänkin erikoista.

Kirjan luvut vuorottelevat Nickin nykyhetkessä Amyn katoamisen jälkeen ja katkelmina Amyn päiväkirjasta alkaen siitä, kun Amy ja Nick tapasivat toisensa. Mitä pitemmälle päiväkirjassa edetään kohti nykyhetkeä, sitä selvemmiksi käyvät Nickin ja Amyn kertomusten ristiriitaisuudet ja suoranaiset erot. Kuten kansikin julistaa, jokaisella tarinalla on kaksi puolta.

Suunnilleen puoleenväliin saakka kirja kerää mielestäni painetta ja kiinnostusta, tarina alkaa tuntua äärimmäisen kierolta, eikä lukija tiedä mitä tai ketä uskoa. Sitten kirjassa tapahtuu käänne. Joihinkin kirjabloggareihin se on vaikuttanut niin, että he vasta sen jälkeen kiinnostuivat tarinasta. Toiset taas arvasivat sen olevan koko ajan tulossa. Omalla kohdallani se jotenkin lässäytti koko tarinan. Aloin väkisinkin odottaa, että tulossa olisi vielä toinen vastaava käänne, sillä olisihan köyhää, jos kirjan jippo paljastuisi jo puolivälissä. Yllätyksiä tarinassa toki on luvassa edelleen, mutta toista vastaavanlaista käännettä ei tule. Ja loppu on mielestäni vain tyhmä, vaikka toiset varmaankin kokevat sen vaikuttavana.

Leena Lumi toteaa kirjasta: "Gillian Flynnin Kiltti tyttö [...] on kirjavuoteni suurin mysteeri – minulle itselleni.  Yleensä olen hyvin varma siitä, pidänkö jostain kirjasta tai en, mutta Kiltin tytön kohdalla olen pakotettu odottamaan ajan armon valaisevan ajatukseni." Olen samoilla linjoilla. Mietin ja mietin, onko kirja mielestäni hyvin kirjoitettu vai ei. Tykkäsinkö sen hahmoista? Oliko loppu sittenkin vaikuttava, eikä yhtään tyhmä? Onko avioliittokuvaus tässä uskottavan raastavaa vai raastavan uskomatonta? Mistä kirja lopulta kertoi? Oliko siinä psykopaatteja? Uskon tosin, että ehdin unohtaa koko kirjan ennen kuin muodostan siitä jonkinlaisen mielipiteen. Mitään niin mieleenpainuvaa ei Kiltissä tytössä ole, että se jäisi kummittelemaan mieleni perukoille.