Kuin yhtä perhettä

197/365

Perfect Mothers (Two Mothers/Adore) (2013)

Löyhästi nobelisti Doris Lessingin pienoisromaaniin perustuva tarina kahdesta keski-ikäistyvästä bestiksestä on siirtynyt valkokankaalle kahden suosikkinäyttelijöihini lukeutuvan blondin luotsaamana ja Anne Fontainen ohjaamana. Loistavat lähtökuopat siis. Suomalaisessa mediassa leffa onkin niittänyt pääosin positiivisia arvioita, mutta Metacriticissä sen saamien arvioiden keskiarvo on vain 38/100.

Itse en oikein voinut välttyä tuntemasta lievää, mutta jatkuvaa ällötystä elokuvan melkein insestisen tunnelman vuoksi. Lil (Naomi Watts) ja Roz (Robin Wright-ex-Penn) ovat pikkutytöistä asti olleet parhaita ystäviä ja vielä keski-ikäisinäkin he asuvat toistensa naapureina viettäen kaiken vapaa-aikansa yhdessä. Heidän keskenään suunnilleen samanikäiset poikansa Ian (Xavier Samuel) ja Tom (James Frecheville) ovat niinikään parhaita kavereita ja jostain syystä rakastavat myös coolien äitiensä kanssa hengailua. Lilin mies on leffan alussa jo kuollut, mutta Rozin mies Harold (Ben Mendelsohn) sinnittelee kuvioissa tuntien kuitenkin, että Roz on parisuhteessa enemmän Lilin kuin kenenkään muun kanssa. Kun Harold pyytää Rozia muuttamaan kanssaan Sydneyyn työnsä perässä, vaimo joutuu suuren valinnan eteen.

Viikkoina, joina Rozin pitäisi järjestellä muuttoaan Haroldin perään, alkaa äiti-poika-nelikko koetella rajoja ja loputtaa ylittää ne rytinällä. Ian viettelee Rozin, johon uskoo olevansa rakastunut, ja pari jää heti kiinni puuhistaan Tomille. Ikään kuin kostoksi Tom ja Lil aloittavat myös seksisuhteen keskenään. Naiset puivat tilannetta keskenään ja toteavat, etteivät ole aikoihin olleet näin onnellisia, eivätkä lopulta näe syytä lopettaa suhteita. Harold katoaa vaivihkaa kuvioista.

Lil ja Roz asuvat rannikolla lähellä merta, ihanissa taloissa joissa ainakin yksi seinä on kokonaan ikkunaa merelle päin. Naiset hengailevatkin paljon rannalla ja kuljeskelevat ympäriinsä höyhenenkevyissä vaaleissa tunikoissa tai uikkareissa. Heidän kyllä näytetään ohimennen käyvän töissä, mutta joutilaisuus ja pysähtyneisyys on elokuvassa vallitseva tunnelma. Syntyy vahva mielikuva lomailusta, vaikka uskomattomien näköalojen ja rantatalojen maailma onkin Lilille ja Rozille arkipäivää. Niinpä naisten ja poikien suhteissa on myös heti lomaromanssin tuntua. Kun viikot nopeasti venähtävät vuosiksi ilman että pojat odotusten mukaisesti kyllästyisivät vanheneviin rakastajattariinsa, suhteisiin alkavat hiipiä aikuisten ongelmat. Koko kupla, jossa nelikko on elänyt, puhkeaa viimeistään silloin kun yhden heistä on poistuttava sen ulkopuolelle työkomennukselle.

Koko se tapa, jolla elokuvassa ihmissuhteita käsitellään ja hoidetaan, on jotenkin aika sairas. Lil ja Roz ovat niin läheisiä, että heitä jopa luullaan välillä lesboiksi, ja Harold on aina tuntenut itsensä kolmanneksi pyöräksi parivaljakon kanssa. Kun Roz sitten hyppää sänkyyn Lilin pojan kanssa, tämä sen sijaan että olisi raivoissaan, tekeekin samoin ja pian naiset jo puivat suhteitaan keskenään. Ainoastaan pojat osoittavat aluksi jonkin sortin normaalia käytöstä nujakoidessaan vihaisina toistensa suhteista omiin äiteihinsä. Nelikon tiivis yhteenliimautuminen tuntuu kaikin puolin omituiselta, insestiseltä ja ällöttävältä, etenkin kun Ian vielä ääneen toteaa Rozin olleen hänelle aina "kuin toinen äiti". Pitäisi ehkä lukea Lessingin romaani, jos haluaisi selvittää, mikä kertomuksen varsinainen "viesti" on. Lopuksi komppaan Turun Sanomien arviota: "Perfect Mothers tekee seksuaalisuudesta erikoistehosteen ja identiteettipelistä muotokielen. Äidit, jotka makaavat toistensa poikien kanssa, eivät ole niinkään todellisen tai elokuvallisen rohkeuden majakoita kuin väsyneitä keskustelunavauksia."