Sarjistripla nallenmielisille

175-177/365

Émile Bravo: Kultakutri ja seitsemän kääpiökarhua (2010),

Seitsemän nälkäistä kääpiökarhua (2011) ja

Kaunotar ja kääpiökarhut (2012)

Suom. Mikael Ahlström

Émile Bravon kääpiökarhutrilogia perustuu tuttuihin satuihin, jotka sitten laittaa aivan sekaisin. Jättimäinen neito nukkuu kääpiökarhujen vuoteessa, jolloin apuun haetaan prinssi nimeltä Kultakutri, joka ei kuitenkaan innostu naikkosen pussaamisesta. Talven tullen Talvisaapasjalkakissa huijaa nalleilta viimeisenkin maitokulhon ja houkuttelee heidät eksyttämään yhden veljistä metsään, jotta ruoka riittäisi paremmin. Punahilkka pelastaa söpön kisun hoteisiinsa matkalla, mutta eksytetyn karhuveljen tie käy kohti piparkakkutaloa, jossa lihoneet ja makeaan kyllästyneet Hannu ja Kerttu ovat enemmän kuin iloisia karhupaistista. Ja viimein metsään eksynyt prinsessa säntää kolkuttelemaan kääpiökarhujen ovea ja tästä eroon pääseminen vaatii jälleen pikaista prinssin etsintää.

Kääpiökarhusarja on kivasti ja selkeästi piirretty ja viittaukset tuttuihin satuihin ovat ilmiselviä, mutta saavat välillä aivot raksuttamaan kun kaiken yrittää täsmällisesti sijoittaa paikoilleen. Kirjat alkavat mukavasti suunnilleen siitä mihin edellinen jäi ja kaikissa lopetus on kiistatta napakka ja huvittava. Käsittääkseni kirjat on suunnattu enemmänkin lapsille, mutta diggailen näistä kyllä nallenmielisenä aikuisenakin ja olen sitä mieltä, että tiettyä kulttuurista kaikupohjaa niiden lukeminen vaatii.