204/365
jOBS (2013)
Yhdeksäntoista
pisteen vihje tämän blogin uuteen tukikohtapaikkaan on ylläoleva
kuva (ja toinen alla)! Näyttääkö haastavalta, kenties ihan
samanlaiselta kuin kaikki muutkin Finnkinon teatterit? Kerrottakoon
siis lisäksi, että tämä kyseinen teatteri kätkee sisäänsä
Suomen ensimmäiset kaarevat penkkirivit, jotka "tekevät
katselukokemuksesta entistä syvemmän", ja että teatterin
suurin valkokangas on kooltaan 110 neliömetriä - siis
nelisenkymmentä enemmän kuin asunnossamme.
Näillä seikoilla ei kuitenkaan ole juurikaan väliä siinä tapauksessa, että omakotitalon kokoiselta valkokankaalta näytetään floppia, jota ihastelemaan saapuu vain neljä ihmistä. Jobs on niin paljon parjattu elokuva, että se karkottaa takuuvarmasti leffapennosistaan tarkat tavikset, muttei suinkaan plussakeskiviikosta viisastuneita bloggareita. Sitä paitsi olen (salaa) sitä mieltä, että Ashton Kutcher on vähän aliarvostettu näyttelijä, joka ihan turhaan saa niin paljon lokaa niskaansa.
En tiedä onko tätä leffaa haukuttu ensisijaisesti siksi, että siinä olisi asiavirheitä tai epätotuuksia, vai sen vuoksi, että se olisi elokuvana huono. Selvää on, että asiavirheitä ja kiistanalaisia tulkintoja pääsee aina lipsahtamaan elämäkertaelokuviin. Steve Jobsista on olemassa paljon materiaalia, tiiliskivielämäkerta mukaan lukien, ja kritiikissä kyse lieneekin ainakin osittain siitä, mitä elokuvassa on päätetty kertoa. Itsekin kieltämättä odotin hieman henkilökohtaisempaa henkilökuvaa kuin millaiseksi Jobs paljastui.
Elokuvassa esiin tuodaan mies, jolla on missio. Nimittäin maailman muuttaminen. Jobs puskee kohti päämääräänsä julmasti kyynärpäätaktiikalla talloen jalkoihinsa niin tutut kuin tuntemattomat. Pettämättömällä bisnesvainullaan ja lähes autistisella neroudellaan hän jyrää ideansa kaikkien huulille - vain saadakseen huomata, ettei ole kovin pidetty henkilö ja tullakseen lopulta äänestetyksi ulos omasta firmastaan.
Se, että maailman muuttaminen on tapahtuva nimenomaan teknologian keinoin, tekee sen tavoittelusta entistä kylmemmän oloista. Elokuvassa yritetään kovasti esittää, että idea teknologiasta, joka on ihmisen luonnollinen jatke, olisi jotenkin kaunis. Mielestäni se on pelottava ja puistattava. Applen tuotteiden design on toki kiva ja saattaa olla, että laitteet jopa oikeasti ovat käyttäjäystävällisiä siinä tapauksessa, ettei ole joutunut jo pienenä PC-aivopesun uhriksi, jolloin jo ikkunan sulkeminen tietokoneella on haasteellinen tehtävä. Siinä, kuinka leffan Steve Jobs tavoittelee täydellisyyttä kaiken inhimillisyyden kustannuksella, on sekä jotain patologista että jotain coolia - sana, jota hän myös käyttää paljon.
Tamperelainen antoi leffalle poikkeukselliset neljä ja puoli tähteä (jotka jostain syystä on jätetty nettiversiosta pois) hehkuttaen niin Ashton Kutcherin roolisuoritusta, leffan värejä ja valaistusta kuin sen ajankuvaisuuttakin. Mainitsen tämän siksi, että muistaisitte, että aina joku jossain on eri mieltä kuin kaikki muut, ja vaikka kaikki muut lyttäisivät leffan (tai kirjan, tai...), ei ole mitään syytä, ettetkö juuri sinä voisi olla se, joka kaikesta huolimatta tykkää siitä!
Omasta mielestäni leffa on ihan okei - kiinnostavaa katsottavaa riippumatta siitä, sisältääkö se paljon asiavirheitä vai ei. Yhtä mielenkiintoinen oli toinen tämän vuoden suurista elämäkertaelokuvista, My Life with Liberace. Teknologian hypetyksestä puolestaan tuli hieman samanlainen tunne kuin merkkivaatteista The Bling Ringiä katsoessani: aluksi homma vaikuttaa maailman cooleimmalta ja sitten materialistisuus alkaa etoa. Leffana Jobs ei kuitenkaan tarjoile mitään syitä katsoa se toiseen kertaan, ellei sitten satu olemaan suuri Apple- tai Jobs-fani. Kieltämättä se kuitenkin sai kiinnostumaan kuvaamastaan henkilöstä ja melkeinpä tekisi mieleni lukea Jobsin elämäkerta. Ehdottomasti käyn ainakin katsomassa Aaron Sorkinin version tapahtumista, kunhan se valmistuu.
Elokuvassa esiin tuodaan mies, jolla on missio. Nimittäin maailman muuttaminen. Jobs puskee kohti päämääräänsä julmasti kyynärpäätaktiikalla talloen jalkoihinsa niin tutut kuin tuntemattomat. Pettämättömällä bisnesvainullaan ja lähes autistisella neroudellaan hän jyrää ideansa kaikkien huulille - vain saadakseen huomata, ettei ole kovin pidetty henkilö ja tullakseen lopulta äänestetyksi ulos omasta firmastaan.
Se, että maailman muuttaminen on tapahtuva nimenomaan teknologian keinoin, tekee sen tavoittelusta entistä kylmemmän oloista. Elokuvassa yritetään kovasti esittää, että idea teknologiasta, joka on ihmisen luonnollinen jatke, olisi jotenkin kaunis. Mielestäni se on pelottava ja puistattava. Applen tuotteiden design on toki kiva ja saattaa olla, että laitteet jopa oikeasti ovat käyttäjäystävällisiä siinä tapauksessa, ettei ole joutunut jo pienenä PC-aivopesun uhriksi, jolloin jo ikkunan sulkeminen tietokoneella on haasteellinen tehtävä. Siinä, kuinka leffan Steve Jobs tavoittelee täydellisyyttä kaiken inhimillisyyden kustannuksella, on sekä jotain patologista että jotain coolia - sana, jota hän myös käyttää paljon.
Tamperelainen antoi leffalle poikkeukselliset neljä ja puoli tähteä (jotka jostain syystä on jätetty nettiversiosta pois) hehkuttaen niin Ashton Kutcherin roolisuoritusta, leffan värejä ja valaistusta kuin sen ajankuvaisuuttakin. Mainitsen tämän siksi, että muistaisitte, että aina joku jossain on eri mieltä kuin kaikki muut, ja vaikka kaikki muut lyttäisivät leffan (tai kirjan, tai...), ei ole mitään syytä, ettetkö juuri sinä voisi olla se, joka kaikesta huolimatta tykkää siitä!
Omasta mielestäni leffa on ihan okei - kiinnostavaa katsottavaa riippumatta siitä, sisältääkö se paljon asiavirheitä vai ei. Yhtä mielenkiintoinen oli toinen tämän vuoden suurista elämäkertaelokuvista, My Life with Liberace. Teknologian hypetyksestä puolestaan tuli hieman samanlainen tunne kuin merkkivaatteista The Bling Ringiä katsoessani: aluksi homma vaikuttaa maailman cooleimmalta ja sitten materialistisuus alkaa etoa. Leffana Jobs ei kuitenkaan tarjoile mitään syitä katsoa se toiseen kertaan, ellei sitten satu olemaan suuri Apple- tai Jobs-fani. Kieltämättä se kuitenkin sai kiinnostumaan kuvaamastaan henkilöstä ja melkeinpä tekisi mieleni lukea Jobsin elämäkerta. Ehdottomasti käyn ainakin katsomassa Aaron Sorkinin version tapahtumista, kunhan se valmistuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti