Sydän syrjällään

199/365

Kirottu (The Conjuring) (2013)

James Wanin ohjaama Kirottu jatkaa aika samoilla linjoilla kuin kaksi vuotta sitten Halloweenina katselemamme Riivattu. Tällä kertaa leffan juoni perustuu tositapahtumiin ja sijoittuu 1970-luvun alkuun, mikä mahdollistaa kaikille naispuolisille hahmoille pitkät yöpaidat luomaan goottilaista tunnelmaa.

Carolyn (Lili Taylor) ja Roger (Ron Livingston [Sinkkuelämää-Berger!]) Perron muuttavat viiden tyttärensä kanssa unelmataloon, johon ovat sijoittaneet kaikki rahansa ja toiveensa. Kuten arvata saattaa, pian alkaa tapahtua kummia. Carolyn saa mystisiä mustelmia, lapset heräilevät öisin siihen että joku tarraa heitä jalasta, pienimmällä on mielikuvitusystävä, toinen alkaa kävellä unissaan, kolmas näkee tumman hahmon, koira heittää veivinsä, ovet paukkuvat itsekseen ja niin edelleen. Epätoivon vallassa Carolyn kääntyy demonologipariskunta Ed (Patrick Wilson) ja Lorraine (Vera Farmiga, jossa on jotain kamalan ihastuttavaa, vähän kuin nuoren Felicity Huffmanin ja Teri Hatcherin vastustamaton yhdistelmä) Warrenin puoleen ja he havaitsevat heti pahuuden läsnäolon talossa.

Talo vaatii Warrenien mukaan ehdottomasti manaamista, mutta jotta Vatikaanista saataisiin lupa siihen, on heidän kerättävä vakuuttava todistusaineisto. Pariskunta ottaa Perronien hädän sydämenasiakseen ja valloittaa kauhujen talon tukijoukkojen ja huuhaavälineistön sekasotkulla. Räyhähenget muuttuvat aggressiivisemmiksi demonologien läsnäolosta ja tilanne sen kun pahenee.

Kirotussa säästellään yliluonnollisen varsinaista näyttämistä kiitettävän pitkään ja kun sille linjalle lähdetään, väläytellään sitä silti nopeasti ja harvakseltaan, niin ettei leffa tunnu muuttuvan missään vaiheessa täysin älyttömäksi. Viimeiset parikymmentä minuuttia ovat toki aika hirveää katsottavaa ja leffasta jää käteen ahdistunut, hengästynyt, tuskastunut ja läpeensä kammottunut olo. Puistatti vielä kotonakin.

James Wanin ohjaustöihin lukeutuu sellainenkin moderni kauhuklassikko kuin Saw ja kaikkien näiden kolmen näkemäni leffan jälkeen voin sanoa todella tykkääväni Wanin tyylistä. Pidin sekä Riivatusta että Kirotusta, joissa molemmissa on samanlainen perusteellinen ja kauhuelokuviksi jokseenkin "rauhallinen tunnelma". Leffat kasvattavat aitoa mielenkiintoa lisäämällä säikyttelyä hiljalleen ja sisältämällä pitkiä hengitystä tasaavia jaksoja. Wan ohjaa tyylikästä peruskauhua, joka on omiaan juuri Halloween-maratoneihin tai treffeille, joilla poika haluaa saada tytön tarrautumaan itseensä.

Saw on Riivattu/Kirottu-parista erottuva, enemmänkin trilleri kuin kauhuleffa ja mielestäni on suorastaan herkullista, miten vähän siinä tapahtuu. Jatko-osat ovatkin sitten ihan eri juttu, eivätkä edes Wanin ohjaamia. Sekä Riivatusta että Kirotusta on myös tekeillä jatko-osa. Tämä trendi lienee kauhuelokuvien kaikista kauhistuttavin vitsaus.