Väritetty totuus (Shattered Glass) (2003)
Yllättävän hyvä ja nautittava elokuva. En edes tiedä miksi olen siitä yllättynyt. Tositapahtumiin perustuva leffa kertoo nuoresta toimittajasta The New Republic -lehdessä, joka elokuvan sanoman mukaan on ainoa, jota presidenttikin lukee yksityiskoneessaan. Kyseessä on siis todellinen mahdollisuus vaikuttaa päättäjiin ja Stephen Glass (Hayden Christensen) on työpaikastaan hyvin ylpeä.
Alussa Stephen vaikuttaa aivan ihanalta ihmiseltä ja hän kertookin yrittävänsä erottua toimittajajoukosta mukavuudellaan. Hän kehuu työkavereidensa asusteita ja kannustaa heitä työssään. Kaikki rakastavat häntä. Viikkopalavereissa hänellä on aina kerrottavanaan mitä uskomattomampia ja hauskempia juttuja, joista hän sitten kirjoittaa kekseliäitä lehtijuttuja.
Kun kilpailevan lehden päätoimittaja ihmettelee, miten hänen tähtitoimittajaltaan on mennyt eräs suuri uutinen ohi, alkaa kyseinen toimittaja penkoa jutun taustoja. Selviää, ettei Glassin kirjoittamassa jutussa esiintyvää "suuryhtiötä" ole olemassakaan, eikä ketään sen siteeraamia henkilöitä löydy mistään. Alkaa valheiden valtatie, jolla Glass yrittää loppuun saakka pelastaa nahkansa luomalla feikkinettisivuja, printtaamalla käyntikortteja, laittamalla veljensä esittämään haastateltuja henkilöitä puhelimessa, avaamalla puhelinnumeroita, jotka kaikki menevät vastaajaan... Glassin ihailijakerho, kaksi söpöä toimittajatyttöä (Chloe Sevigny ja Melanie Lynskey) puolustavat häntä loppuun saakka. Glassin hahmo käy koko ajan hikisemmäksi ja ahdistuneemmaksi ja elokuvassa onkin aika lailla trillerin piirteitä, koska tunnelma on niin painostava. Leffa ei tee Glassista pahista, mutta ei toisaalta anna kovin imartelevaakaan kuvaa hänestä. Lähinnä mieleen tulee seksuaali-identiteetistään hämmentynyt psykopaatti. Dvd:n ekstramateriaalin joukosta löytyy kuitenkin oikean Stephen Glassin haastattelu, joka valottaa hänen tekojensa motiiveja.
Elokuva on muuten Tom Cruisen tuottama ja perustuu Buzz Bissingerin kirjoittamaan lehtiartikkeliin, mikä sinänsä on ihan mielenkiintoinen lähtökohta. Suosittelen.
28. kulttuuriteko 28.1.2011
We don't live here anymore (2004)
Tämän leffan suhteen lankesin hyvien näyttelijöiden (Naomi Watts, Peter Krause, Laura Dern) virittämään ansaan. Ei olisi pitänyt. En voi uskoa, että Naomi suostui mukaan tällaiseen kaksi vuotta Ringin jälkeen, jolloin uran luulisi olleen nousukiidossa. Uskomattoman masentava ja umpipuuduttava parisuhdesotku, jossa kaksi paria nai toisiaan ristiin, huutaa kovaäänisesti ja heittelee tavaroita. Lapsiparat ovat ihmeissään ja kaikesta päätellen pelkkiä statisteja vanhempien elämässä. En suosittele.
Niin ja muuten, ylipäänsä inhoan elokuvia, joissa pariskunnat kokoontuvat toistensa luokse syömään ja sitten naiset tai toinen nainen (yleensä se kauniimpi) alkaa tanssia kännissä. Se on jotenkin niin kliseistä, noloa ja ennakoi väistämättä aviorikosta tai sellaisen paljastumista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti