Alexandra Salmela: 27 Eli kuolema tekee taiteilijan (2010)
Hyvin mielenkiintoinen kirja ja sitä paitsi Hesarin kirjallisuuspalkinnon voittaja ja Finlandia-ehdokas eli Aito Kulttuuriteko.
Prahalainen Angie on kärsivä taiteilija, joka ei ole koskaan saanut taidetta aikaiseksi. Täytettyään 27 vuotta hän alkaa potea jonkinlaista quarter life crisisia, koska kaikki hänen suuret idolinsa ovat kuolleet 27-vuotiaina. Angiella on siis vuosi aikaa kirjoittaa menestyskirja ja tulla kuuluisaksi. On jotenkin "kaikki tai ei mitään" -hetki. Samaan aikaan Suomessa viherpiipertäjäperhe elää arkeaan onnellisesti kompostoiden. Äkkiä jostain pompsahtaa joku kaukainen sukulainen, joka omistaa heidän rantamökkinsä ja on antamassa sen luovan taiteilijan käyttöön. Angiesta tulee siis perheen naapuri kun hän saapuu Suomeen inspiroitumaan joutsenista ja muista kalevalaisista symboleista. Menestysteoksen synty on enää vain ajan kysymys.
Tarina on itse asiassa aika kliseinen. Tai siis molemmat päällekkäin kulkevat tarinat ovat kliseisiä. Kiehtovia niistä tekee kerronta ja metafiktiiviset elementit. Kertojahahmot ovat kekseliäitä ja kaikilla on tapahtumiin oma katsantokantansa. Esimerkiksi pehmolelu Herra Possu on aina iloinen, vähän lapsekas ja tulkitsee kaikki asiat aina paremmin päin. Hän kuulee sen mitä sanotaan, ei ironiaa sanojen takana. Musta kissa nimeltä Kassandra taas on katkera otus, jonka fokalisoimia kerrontakatkelmia on hauskinta lukea, kun hän antaa pseudotaiteilijalle mielessään kyytiä. Kissan kertomien lukujen otsikot ovat kaikki harhoja, viimeisenä Harhojen putoamisen harha. Harhainen katti. Kolmas epätavallinen kertojanääni on luomuhippiperheen Opel Astra, jolta saamme kuulla tiukan neutraaliin sävyyn autossa käytävistä keskusteluista. Auto kertoo myös hyvin tarkasti auton nopeuden, käännökset, vaihteiden vaihdon, kiihdytykset, ylämäet jne. Aluksi kestää vähän aikaa tottua tähän tyyliin, mutta lopulta seasta alkaa seuloa vain repliikit.
Neljäs kertoja on Angie itse. Perheen ajatuksiin ei päästä siis suoraan, vain kissan, possun ja auton kautta, mutta Angie vuodattaa meille koko 27-vuotisen elämänsä taiteilijuusangstit avoimesti. Mukaan hän survoo jatkuvasti uusia kirjallisia kokeiluja, joita lähettää myös ystävilleen Prahaan saaden heiltä jos jonkinlaisia vastauskirjeitä, jotka nekin me saamme lukea. Syntyy voimakas mielikuva Prahan pienistä kulttuuripiireistä. Angie on maailman raivostuttavin henkilöhahmo eikä tunnu saavan mitään aikaiseksi. Tai pikemminkin hän tursuaa uusia ideoita koko ajan, mutta mikään ei ole tarpeeksi hyvä, jotta hän jaksaisi toteuttaaa sen loppuun. Melkein kaikki Angien teksteistä ovat autofiktiivisiä ja hän kirjoittaa joko omasta elämästään tai sitten tuon kiehtovan maalaisjunttiperheen elämästä. Kehystarina kehittyy siis osaltaan Angien tekstien kautta. Muutama tapahtuma jää oikein kaivelemaan mieltä, kun niihin ei todellisuudessa viitata, mutta koska kaikki muukin oli totta niin olisiko tämäkin..?
Perhe kokee Angien naapurina oman kehitystarinansa. Kumpikaan vanhemmista ei ole kovin tykättävä henkilö, mutta jotenkin sympatisoin heitä, koska he yrittävät parhaansa ja kierrättävät ja vastustavat kulutusjuhlia ja polttelevat kannabista. Ja heidän lastensa nimet ovat Ziggy, Merlin ja Vappu Eleonoora Unelma. Jännitin perheonnen puolesta, vaikka tarina olikin kliseinen ja ennalta-arvattava. Loppuratkaisun voi tulkita onnelliseksi tai onnettomaksi, ihan kuinka haluaa.
Tätä kirjaa ylistettiin sen kieltä uudistavien elementtien takia, mutta sitä en ymmärtänyt. Mielestäni kirjassa on poikkeuksellisen hyvää suomen kieltä ja muutamia käsittämättömiä virheitä. Ei uudiskieltä. (Ja jännä juttu tässä oli se, että kirjailija on slovakialainen ja kirjoitti siis teoksen muulla kuin äidinkielellään.) Kannattaa katsoa Elävän Arkiston haastattelu jos kiinnostaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti