Chloe (2009)
Oli mielenkiintoista katsoa tämä elokuva, koska pidin paljon sen alkuperäisestä ranskalaisesta versiosta, Nathaliesta, jonka kävin vuosia sitten katsomassa. Julianne Moore, joka tässä näyttelee mustasukkaista vaimoa, on vanha suosikkini ja Chloeta esittävä Amanda Seyfried nouseva suosikkini. Leffa itsessään oli jonkinmoinen pettymys, mutta tunnelmaltaan kuitenkin yllättävän ranskalainen ja hetkessä viipyilevä. En muista kovin hyvin Nathalieta, mutta Chloessa kuitenkin alkuperäiseen tarinaan tehdyt lisäykset pistivät kipeästi silmään. Ranskalaisissa elokuvissa ei koskaan tarvita päätä tai häntää ja ne voivat päättyä ilman että mitään kovin mullistavaa tapahtuu tai katsoja oppii mitään. Jenkkiversioon on ympätty trillerin piirteitä, jotka tuovat kieltämättä ihan mukavaa lisäväriä elokuvaan tehden siitä samalla kuitenkin aika tavanomaisen.
Juonesta ei spoilaamatta voi paljon kertoa. Vain sen, että vaimo epäilee miehensä pettävän häntä ja palkkaa prostituoidun viettelemään tämän saadakseen selville, lankeaako mies kauniiseen nuoreen naiseen. Vaimo ja prostituoitu solmivat kummallisen ystävyyssuhteen kun he tapailevat raportoinnin merkeissä. Chloe kertoilee vaimolle kaikesta mitä on tämän miehen kanssa puuhaillut. Tärkein ja vetovoimaisin hahmo elokuvassa on Chloe itse, joka pyörittää koko show'ta. Siinä missä Emmanuelle Beartin Nathalie on kaunis ja kaiken kokenut kovis, Seyfriedin Chloe valloittaa lolitamaisella söpöydellään ja lautasen kokoisilla silmillään. Molempien naisten takia molemmat leffat ovat katsomisen arvoisia.
 | |
| Nathalie |
 |
| Chloe |
30. kulttuuriteko 30.1.2011
Biutiful (2010)
Otin tavoitteekseni tänä vuonna katsoa Oscar-gaalan livenä. Jotta katselemisessa olisi enemmän mieltä, päätin myös yrittää katsoa mahdollisimman monta ehdokasleffaa. Varmaankin kannattaa keskittyä parhaan elokuvan kategoriaan, mutta tämä tuli bonuksena heti projektin alkuun ja on edustettuna parhaan ulkomaisen elokuvan kategoriassa. Myös Javier Bardem on tästä leffasta ehdolla miespääosa-Oscarin saajaksi.
Niin. Tämä oli jälleen yksi masentava leffa siihen masentavien leffojen sarjaan, joka alkaa olla jo aika kattava tammikuun ajalta. Yksinhuoltajaisä saa kuulla kuolevansa parin kuukauden sisällä ja häntä kehotetaan järjestämään asiansa. Kaikille miehille tyypilliseen tapaan hän vaikuttaa onnistuvan sotkemaan ne entistä pahemmin, mutta ainakin katsojalle tuo lohtua lähestyvä kuolema. Voisi sanoa, että tämä on miehille suunnattu versio leffasta Elämäni ilman minua, joka taas selvästi itketti aikanaan enemmän naisia.
Tuli muuten mieleen ajatellessani kaikkia leffateattereissa pyöriviä leffoja, että mahtaako olla joku uusi trendi olla enää suomentamatta elokuvien nimiä niin usein kuin ennen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti