Miksi luen nuortenkirjoja

Jostain syystä sitä joutuu silloin tällöin tämän ikäisenä selittelemään. Tässä muutamia mieleenjohtuvia syitä:

• Haluaisin joskus kirjoittaa nuortenkirjan. Silloin on hyvä olla perehtynyt siihen, miten nuorille kirjoittaminen eroaa aikuisille kirjoittamisesta.
• Nuortenkirjat ovat lyhyitä. Tämä ei tietenkään ole mitenkään yksiselitteistä (Twilight), mutta jos nuortenkirjat joskus ovatkin paksuja, ne yleensä ovat myös superkoukuttavia (Twilight).
• Nuortenkirjoissa on vetävimmät kannet. Nykyään lapsia täytyy houkutella kirjojen pariin ihan eri tavalla kuin ennen, koska kaikki muut viihdykkeet (telkkari, netti, pelit, kadulla notkuminen, sekstaileminen...) kilpailevat lasten ja nuorten huomiosta. Kirja kuitenkin on aika aataminaikainen keksintö ja joutuu kilpailemaan asemastaan nuorten sukupolvien viihteenä.
• Samoista syistä kuin edellisessä kohdassa, nuortenkirjoissa on raflaavia juonia ja niihin välittyy nopeasti uusi nuorisokulttuuri. Nuortenkirjailijan täytyy olla todella ajan hermolla saadakseen nuorten suosion.
• Edelliseen kohtaan hieman liittyen, jos aikuinen haluaa tietää, millainen nuorten maailma on, helpoin väylä siihen on lukea nuortenkirjoja. Teinien ymmärtäminen vaikuttaa vaikeutuvan vuosi vuodelta, johtuipa se sitten omasta iästä tai niiden koko ajan aiemmin tapahtuvasta "aikuistumisesta".
• Nuorilla on erilaisia ongelmia kuin aikuisilla ja kuin aikuisten kirjoissa kuvataan. En ole vielä niin vanha, etteivätkö aikuisten ongelmat joskus tuntuisi tylsiltä ja mälsiltä. Joskus on kiva uppoutua lukemaan siitä, kuinka ihana joku poika on ja miten kurjaa on kun on pikkuveljiä. 
• Mutta toisaalta, eivät kaikki nuortenkirjat kerro pinnallisista ongelmista. On hienoa, että kirjoitetaan kirjoja vammaisista, orvoista, avioerolapsista, raiskatuista, itsemurhan tehneen läheisistä, kouluampujista jne. Ei ole vieläkään liian myöhäistä ymmärtää, mitä erilaisten nuorten päässä liikkuu.
• Mainittakoon nyt vielä, että opiskelen kirjallisuutta (sivuaineena) ja haluan olla avarakatseinen. Tämä tosin lienee vähäpätöisin niistä syistä, joiden vuoksi nuortenkirjoja luen.

4. kulttuuriteko 4.1.2011
Johanna Thydell: 101 syytä  (2009)

Päätin merkitä tähän päivämäärän, jolloin olen jonkin projektin saanut päätökseensä. En jaksa pitää kirjaa siitä mitä olen milloinkin aloittanut ja lopettanut. Pointti tullee selväksi.

Inhoan tosi klassikoissa sitä, että niiden uusissa painoksissa takakansiteksti on pelkkiä ylistäviä arvosteluja, eikä kirjan juonesta kerrota kerrassaan mitään. Ihan niin kuin kaikkien maailman ihmisten tulisi jo tietää, mistä klassikot kertovat, vaikka sitä sitten olisi vaikka syntynyt vasta 15 vuotta sitten. Tämä tuli vaan mieleeni, koska myöskään tämän kirjan (joka ei vielä ole klassikko) takakannessa ei kerrota juonesta tai henkilöistä mitään. Olisikin jäänyt lainaamatta, ellen olisi luottanut tekijään, jonka kirjasta Katon kokoinen tähtitaivas tykkäsin muutamia vuosia sitten.

Kirja kertoo 16-vuotiaasta Puck-tytöstä, joka tarinan alussa pohtii, ottaisiko yhteyttä isäänsä, josta ei ole vanhempien eron jälkeen kuullut mitään. Hän miettii, eikö se olisi enemmänkin aikuisen kuin lapsen tehtävä, ja haluaako hän tosiaan tavata jonkun, joka ei halua tavata häntä. Pohtiessaan isättömyysongelmaa Puck käy koulussa ja bileissä ja tapaa sen ihanan pojankin, mutta mikään ei suju mutkattomasti.

Kirja liikkuu kahdella tasolla. Toinen taso kuvailee Puckin elämää yksitoistavuotiaana, kun isä ja äiti vielä olivat yhdessä. Isä joi liikaa ja siitä tiesivät kaikki. Äiti oli ihan ookoo, mutta hänkin joi, jotta isälle jäisi vähemmän juotavaa. Lisäksi isälle soittelivat muut naiset ja aina silloin äiti muuttui ikäväksi ihmiseksi ja pilasi kaiken. Puckin isä oli jakautunut kahtia. Toinen isistä joi ja riiteli äidin kanssa, toinen teki siistejä savurenkaita ja taikatemppuja ja osti Puckille kasoittain hyvää musiikkia.

Tämä oli mielestäni aidosti hyvä kirja. Lukija pääsee Puckin lähelle, toisin kuin kukaan muu. Hän on rikkinäinen hahmo ja pelkää kaikkea läheisyyttä kuollakseen. Tarina ei ole mikään ällöttävä vaikeuksien kautta voittoon -kertomus, mutta lopulta Puck päättää kuitenkin ottaa vastuun omasta elämästään ja pitää kiinni jostakin.

"Halusin ottaa maailman suurimman pyyhekumin ja yrittää pyyhkiä pois nuo sekavat yön tunnit, joina minä makasin ja laskin ruusunpunaisia omenoita pimeässä, pehmolelut ympärilläni suojaamassa. Tuskin edes kuulin tarkasti, mitä alhaalla tapahtui, kun sydämeni hakkasi niin kovaa. Luulin, että tekisin oikein kun menisin alas, lopulta, huutamaan lopettakaa, mutta sain vastaukseksi ylös siitä Puck, nyt sinä menet hitto soikoon nukkumaan, tämä on äidin ja minun välinen asia!

Ei voi mennä kovien sanojen väliin ja pidellä nalleaan ja uskoa, että se auttaa. Sitä ei voi tehdä. Jos niin luulee, on pieni ja tyhmä. Pieni, kovin pieni ja hyvin, hyvin tyhmä."