Rakastan sinua joskus

21. kulttuuriteko 21.1.2011
Minkä taakseen jättää (Om jag vänder mig om) (2003) 

"Rakastatko minua?"

"Joskus."

Lukioaikanani leffafriikki ystäväni oli töissä Kino Iiriksessä, jota voisi tamperelaisittain kutsua Lahden niagaraksi. Tästä onnekkaasta syystä saatoimme käydä katsomassa leffoja ilmaiseksi, mistä syystä tulin nähneeksi paljon sellaisia elokuvia, joita en muissa olosuhteissa olisi ikinä mennyt katsomaan. Jokseenkin samoihin aikoihin kävimme uskoakseni katsomassa kaksi pohjoismaista elokuvaa, tämän ja tanskalaisen Rakastan sinua ikuisesti (Elsker dig for evigt). Vaikka toinen elokuvista oli mielestäni "hyvä" ja toinen "huono", vaikka toinen on ruotsalainen ja toinen tanskalainen, vaikka ne kertovat aivan eri aiheista ja vaikka toinen on kuvattu perinteisesti ja toinen dogma-sääntöjen mukaan, nämä kaksi ovat jotenkin aina sekoittuneet mielessäni ja kummitelleet siellä jonkinlaisena sekamelskana. Olen kaivannut saada nähdä sen toisen elokuvan uudestaan, mutta en muistanut sen nimeä (luultavasti koska se on niin yleispätevä). On siis kenties ymmärrettävää, että ilahduin löytäessäni toisen leffoista kirjastosta ja petyin huomatessani, että se olikin juuri se "huono", jota en olisi ikinä missään tilanteessa halunnut nähdä uudestaan. Sinnittelin kuitenkin loppuun, koska en muistanut leffan tapahtumista yhtään mitään (ikävät asiat sitä aina pyrkii unohtamaan).

Kyseessä on äärimmäisen omituinen ja angstisuudessaan jopa suomalaisetkin päihittävä elokuva, joka kertoo muutaman irrallisen tarinan, joista kaikki ovat tavalla tai toisella onnettomia. Osa näistä tarinoista punoutuu hatarasti yhteen. Yksiselitteistä ongelmat ratkaisevaa loppua ei ole, vain katkelma muutamasta elämästä. Eräs henkilöistä on nainen, joka ei ole päässyt yli siitä, että hänen miehensä lähti nuoremman naisen matkaan. Nainen tunkeutuu pariskunnan kotiin kesken illallisen ja tainnutusaseen ja ilmastointiteipin avulla pitää heitä panttivankeinaan ilman selkeää päämäärää. Jonkinlainen rauha ja sopu tuntuu kuitenkin syntyvän kun mies pakon edessä joutuu käsittelemään avoeroa ex-vaimonsa kanssa.

Toinen keskeinen henkilö on muurari, joka tekee yötäpäivää töitä voidakseen ostaa tyttärelleen hevosen, jota tämä ei enää edes halua. Eräs pariskunta palkkaa muurarin huomattavalla summalla muuraamaan heidät sisään asuntoonsa. He ovat varautuneet tulevaisuuteen seitsemäksi vuodeksi riittävällä varastolla valkoisia papuja. Pariskunnalla piisaa omituisuuksia ja salaisuuksia lukituista ovista rahaa pursuaviin matkalaukkuihin, ja pian henkinen paine käy muurarille sietämättömäksi.

Kolmas tarina on mielestäni kaikkein psykoottisin. On lääkäri perheineen ja heidän ystäväpariskuntansa, jonka toisen osapuolen kanssa lääkäri pettää vaimoaan. Ystäväpariskunnan nainen tulee raskaaksi, vaikka mies ei voi saada lapsia, joten suhde tulee ilmi. Tässä vaiheessa ystäväpariskunta kuitenkin liittoutuu keskenään tiiviisti lääkäripariskuntaa vastaan ja vaikuttaa kuin he jotenkin pyrkisivät kaikin voimin elämään näiden elämää. Tämä tarina on todella omituinen ja tunnelma yhteisellä illallisella on äärimmäisen painostava ja ahdistava.

Elokuvan loppu jää aika avoimeksi, mutta jonkinlaista valoa tunnelin päässä voi halutessaan yrittää nähdä. Täällä leffaa verrataan Magnoliaan ja taas kerran Todd Solodzin mustaan huumoriin, mutta, kaikella kunnioituksella ruotsalaisia kohtaan, mainitut esikuvat kannattaa tsekata tuhat kertaa mieluummin kuin tämä. En silti sano, että tämä olisi huono elokuva. Aika masentava vaan. (Jonain kauniina päivänä vielä katson sen oikean mielessä kummittelevan leffan...)

22. kulttuuriteko 23.1.2011
Jospa se vain olisi totta (Just like heaven) (2005)

Tuon edellisen leffan yhteydessä ja yrittäessäni selvittää sen oikean leffan nimeä ystävältäni (joka lahjakkaasti lopulta löysi sen), mieleeni muistuivat ne vanhat hyvät ajat, kun oikeasti tuli katsottua monenlaisia elokuvia tyyliin katsomatta. Nykyisin meininki on vähän sitä, etten edes yritä katsoa mitään "vaikeita" leffoja, paitsi silloin kun avomies pakottaa. (Antichristia en anna anteeksi!)

Tällaisissa elokuvissa, joita on tehty tuhansittain, on kuitenkin jotain perustavanlaatuista vikaa. Massoille tehty viihde on ennalta-arvattavaa. Pointti on siinä, että katsoja ymmärtää heti alussa, kuinka tarina tulee päättymään, ja saa tyydystystä oikeassa olemisesta. Matkan varrella voi nauttia parista vitsistä ja toivottavasti edes hyvästä näyttelijäntyöstä. Ihanteellinen sunnuntai-iltapäivän elokuva siis, mutta jotenkin näistä tällaisista jää useimmiten tyhjä olo ja tarve tehdä jotain psyykkisesti haastavampaa. No, Reese Witherspoon on joka tapauksessa aika söpö.

Siis nopeasti. David vuokraa unelmakämpän kuukaudeksi kerrallaan. Pian luukkuun ilmestyy vihainen nuori nainen paasaamaan lasinalusten tärkeydestä ja epäilemään Davidin mielenterveyttä, koska hän aivan ilmeisesti hallusinoi vuokranneensa asunnon, jossa nainen, Elizabeth, asuu. Kun Elizabeth kävelee pari kertaa pöydän läpi eikä onnistu tarttumaan puhelimeen, molemmat alkavat epäillä jotain outoa. Elizabeth ei muista kunnolla kuka on ollut, eikä kukaan muukaan tunnu tietävän mitään, koska kukaan ei koskaan nähnyt häntä, koska hän ei koskaan sosialisoinut kenenkään kanssa, koska oli aina töissä. Tuli vähän mieleen Dickensin Joululaulu, kun Elizabeth näkee elämänsä muiden silmin ja joutuu miettimään olemassaoloaan uudestaan. Lopulta selviää, että naisen ruumis makaa koomassa sairaalassa ja henki on jäänyt hoitamaan keskeneräisiä asioita, eli Davidia (sillä onnettomuusiltana Elizabeth oli matkalla sokkotreffeille tämän kanssa). Kun Elizabethista ollaan jo repimässä letkuja irti, joutuu vastarakastunut pari turvautumaan kaikkiin mahdollisiin keinoihin, ja nyt seuraa suuri spoileri: Davidin suudelma herättää Elizabethin koomasta (hmm, mikähän interteksti tässä mahtaa olla taustalla), David rakentaa Elizabethille puutarhan ja he molemmat tajuavat, että heidät on tarkoitettu toisilleen. Bang, mikä neronleimaus!

Ei huono. Ihan yhtä hyvä kuin ne tuhannet muut. Vähän kuitenkin vaivasivat ne pienet epäkohdat, kuten että kuinka Elizabeth vaan kävelee pöydän ja seinien läpi, mutta voi kuitenkin maata pöydällä ja istua autossa jne. Parasta leffassa oli kohtaus, jossa David yrittää kaikin mahdollisin keinoin savustaa henkiolentoa ulos kämpästään ja suuri joukko alan ammattilaisia osoittautuu huijareiksi.