Turun Tom on kuumaa kamaa

Tomin mies kaikessa komeudessaan. Kuva: Otto-Ville Väätäinen.

Tom of Finland -musikaali

4.2.2017 Logomo-teatteri, Turku

Turun kaupunginteatterin kevään musikaalipläjäys on taattu hitti. Viikko sitten ensi-iltansa saanut teos vaikuttaa ainakin vielä tuoreelta, energiseltä ja innostavalta. Esiintyjillä näyttää olevan aidosti hauskaa lavalla, eikä ilo voi olla tarttumatta yleisöönkin.

Touko Laaksosen eli Tom of Finlandin elämäntarinan pääpiirteet esittelevä musikaali ei ota itseään turhan vakavasti, vaikka varsinkin näytelmän alkupuolella vakavammat sävyt ovat enemmän esillä. Aluksi Touko esitellään teini-ikäisenä (Tuure Boelius), joka on lahjakas piirtäjä ja jo auttamattomasti viehtynyt raavaisiin työmiehiin ja nahkasaappaisiin. Toukon perheestä tapaamme opettajavanhemmat ja Kaija-siskon, joka kulkee Toukon rinnalla lähes koko musikaalin tapahtumien ajan. Vanhemmat katoavat kuvasta Toukon näyttelijän vaihtuessa aikuisempaan (Olli Rahkonen), mutta Touko jatkaa piirtämistä, mitä vanhemmatkin ovat pitäneet hyvänä harrastuksena.

Perheprologin lopuksi teini-Touko esittää kysymyksen, joka kaikkia pahanteossa olleita lapsia joskus riivaa: pääsenkö taivaaseen? Tähän teemaan palataan esityksen loppupuolella ja vaikkei musikaalissa näiden kohtausten välillä pysty näkemään häivääkään uskonnollisuuden läsnäolosta, on sen mainoslauseeksi, joka pääsylipuissakin luki, valikoitunut: "Jumala loi miehen, mies loi Tom of Finlandin".

Väliajalla tarjoiltiin mm. Tom of Finland -leivoksia.

Toukon tie vie armeijaan ja sotaan, joka osoittautuu miesten välisten kohtaamisten kulta-ajaksi Hesperian puiston julkisissa vessoissa. Vaikka musikaali vaikuttaa aluksi joukolta toisistaan irrallisia kohtauksia, ovat homojen koodeja ja elämää eri aikoina käsittelevät laulu- ja tanssiesitykset kiinnostavia ja aidon oloisia. Esityksestä välittyivät hyvin ne samat homouden tummat sävyt, joita Jonas Gardell kuvaa hyvin Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin -trilogiassaan. (Nimihirviöiden nimihirviö tuo!)

Jonkinlaisena homouteen suhtautumisen ajankuvana kulkee musikaalissa Toukon rinnalla tämän armeijakaveri Markus Palinin (Mika Kujala) elämäntarina ja kamppailu itsensä kanssa. Palin on naimisissa ja yhden lapsen isä, mutta löytää itsensä jatkuvasti julkisten pisuaarien liepeiltä, muka siveyttä valvomasta. Avioelämä ei tuo onnea ja Palin kostaa sen perheelleen purkamalla patoumiaan näihin. Illan hämärtyessä hän hiipii salaa ostamaan Physique Pictorial -lehteä, jossa Tom of Finlandin piirroksiakin aletaan julkaista, ollen kuitenkin vakuuttunut siitä, ettei mies voi olla homo jos on naimisissa. Palinin hahmo on musikaalin parhautta, vaikka tämän traagisuus onkin puhtaasti komedian väline. Joka kerta hänen avatessaan suunsa saa nauraa, tai ainakaan ei tiedä itkeäkö vai nauraa. Mika Kujalan artikulaatio ja äänen kantavuus ovat suomalaisen näyttelemisen eturintamaa.

Kaappihomo Markus Palin laulaa, ettei ole "niitä". Kuva: Otto-Ville Väätäinen.

Sodan jälkeen mainostoimiston dondraperina työskennellessään Touko tapaa pisuaareilla Nipan (Jukka Nylund), josta tulee hänen "kämppäkaverinsa" ja elämänkumppaninsa. Miehet hitsautuvat pariksi, jonka kolmantena pyöränä pyörii koko ajan Toukon Kaija-sisko (Anna Victoria Eriksson). Heidän suhteensa esitetään kolmiodraamana. Kaijan hahmo kaiketi edustaa musikaalissa naisnäkökulmaa, jota siinä ei todellakaan muuten olisi. Mukavaa, että sellainenkin on tarinasta löydetty, joskaan se ei ole naisten kannalta kovin mairitteleva. Musikaalin maailmassa näyttää siltä, että nainen jää yksin, koska kaikki miehet ympärillä ovat homoja. Kaijan soolo, jossa tämä kertaa elämänsä tragedian jäätyään vanhaksipiiaksi, on koskettava, muttei oikein tunnu kuuluvan tähän miesten välistä rakkautta juhlivaan tarinaan.

Kun Tom of Finlandin "likaiset kuvat" alkavat maailmalla menestyä, nousee musikaalissa volyymi ja alkaa nahka siukua. Näyttämölle astelee tuon tuostakin ikoninen piirroshahmo Kake (Hunks-Ville Erola), milloin kireissä nahkavermeissä lihakset pullistellen, milloin ilman rihman kiertämää (huh!). Tunnelma katsomossa kuumenee huomattavasti. Loppua kohti musikaali esittelee yhä enemmän lihan iloja ja ilmapiiri alkaa olla homouden suhteen vapautuneempi, sallivampi ja lopulta siitä voi puhua jopa uuden naapurin kanssa.

Tom of Finlandin piirrokset heräävät eloon. Kuva: Otto-Ville Väätäinen.

Kohtaukset joissa piirrokset heräävät henkiin ovat hienosti toteutettuja ja niistä saisi varmasti paljon enemmän irti, jos tuntisi enemmän Tom of Finlandin piirrosjälkeä. Tanssikohtausten koreografiat ovat taidokkaita ja kumma kyllä jatkuva laulun loilotus ei häirinnyt ollenkaan. Musikaalien "musikaaliusaste" voi käsittääkseni olla varsin vaihteleva aina siitä että lauletaan muutama biisi, siihen että lauletaan lähes koko ajan ja laulujen välissä on muutama repliikki, jotka nekin suunnilleen puhutaan laulamalla. Tom of Finland -musikaali sijoittuu musikaaliuskäyrän musikaalisempaan päähän. Tämä saattaisi olla ongelma, koska lähtökohtaisesti en kovin paljon tykkää musikaaleista. PMMP-säveltäjä Jori Sjöroosin ja Jussi Vahvaselän musiikki on kuitenkin niin menevää ja jotenkin valmiiksi tuttua, että biiseistä suorastaan innostuu. Välillä tosin laulunsanojen suorasukaisuus kuumottaa korvia ihan kunnolla.

Avecini mielestä Tomppa-musikaali oli parempi kuin mikään mitä hän on Tampereen teattereissa nähnyt ja vaikka en itse lähtisi tämän takia Turku-Tampere -välirikkoa kasvattamaan, on musikaali kieltämättä parhaimmistoa siinä pienehkössä joukossa, joka näkemistäni teatterimusikaaleista koostuu. 365 kulttuuritekoa suosittelee.