Kirja oikea, lukija väärä?

92/365
Katja Kallio: Säkenöivät hetket (2013)

Aloitin tämän tekstin kirjoittamisen jo perjantaina, mutta pitkän koulupäivän jälkeen siitä ei enää tullut mitään. Lauantaina perheeni sitten kasvoi jokseenkin äkkinäisesti yhdellä nelijalkaisella, jota käytän tästä lähtien jatkuvasti tekosyynä kaikkien velvollisuuksien välttelyyn. Olen aina (salaa) pitänyt koiranomistajia vähän yksinkertaisina ja olen nopeasti alkanut ymmärtää, mistä se johtuu. Karvakasan oltua läsnä kolme kokonaista päivää kiinnostukseni kaikkeen älylliseen toimintaan on laskenut kuin lehmän häntä. Sen katseleminen (oo, se nukkuu, se maiskuttaa, se riepottaa lelua, se jahtaa palloa!) on ollut kiinnostavampaa viihdettä kuin mikään muu. Nyt lienee kuitenkin aika ryhdistäytyä. Koira makaa jaloissani uneliaana (pissattuaan vuorokauden sisällä kolmelle matolle) ja aviomies on toivottavasti hankkimassa Kirjan ja ruusun päivän ruusua, joten... Säkenöivät hetket.

Katja Kallio on kiistattomasti laatukirjailija. Olen fanittanut Kalliota kymmenen vuoden ajan. Kirjailijan tuotanto, joka alkoi Kuutamolla-teoksesta, on kivunnut nopeasti ja vakaasti kohti aikuisempaa tyyliä. Kirjoitin siitä enemmän vuonna 2011.

Säkenöivien hetkien myötä vaikuttaa tapahtuneen se, mitä ehdin jo vähän pelätäkin: Kalliosta on tullut liian aikuismainen makuuni. Historialliset romaanit eivät minua juuri kiinnosta ja tätäkin oli alkuun vähän kurjaa lukea siitä yksinkertaisesta syystä, että olen Suomen historiasta autuaallisen pihalla lakattuani kynsiäni läpi lukion historiantuntien.

Tarina alkaa vuonna 1914 Hangosta, jonne Inga Troberg on tullut kylpylään parantelemaan hermoromahdustaan tyttärensä Ellyn kanssa. Loma keskeytyy, kun saksalaisten yllättäen huhutaan nousevan maihin. Lähestulkoon sattuman kautta äiti ja tytär joutuvat eroon toisistaan ja kesken loman Ellyn maailma ja tulevaisuudensuunnitelmat heittävät kuperkeikkaa.

Kaksikymmentä vuotta myöhemmin Elly on edelleen Hangossa, nyt naimisissa ja kolmen tyttären äiti. Kylpyläaika on lumonnut hänet niin, että hän on päätynyt sinne töihin kylvettäjäksi. Ellyn teini-ikäiset tyttäret Harriet ja Beata elävät nyt omaa poikien ja kynsilakan täyttämää nuoruuttaan (kolmas tytär mainitaan häiritsevän ohimennen vain muutamaan kertaan).

Sisarusten välillä vallitsee kummallinen dynamiikka: lapsena Beata juoksee äidin helmoihin kantelemaan Harrietista ja äidin lähtiessä tätä puhuttelemaan huutaa tämän perään: "Varokin jos teet sille jotain!" Kirjasta tuleekin kertomus sisarista ja heidän suhteestaan, mutta ennen kaikkea Beatan tarina.

Tämä oli jälleen yksi niistä lukukokemuksista, joiden kohdalla mietin vielä kaksi kolmasosaa luettuani, että milloinkahan tarina mahtaa alkaa. Juoni ei kirjassa ole suurensuuri, vaan se keskittyy pieneen perheyksikköön ja ehkä vielä tarkemmin kolmen eri sukupolven naisten mielenmaiseman kuvailuun. Inga, Elly ja Beata muodostavat jatkumon elämässään ajelehtivista naisista, jotka kokevat ohimeneviä säkenöiviä hetkiä, joutuvat niiden vietäviksi ja haaveilevat jostain määrittelemättömästä, jonka uskovat parantavan elämänlaatuaan.

Blogosfäärissä kirjasta ollaan oltu montaa mieltä. Järjellä ja tunteella -blogin Susa vertasi kirjaa Kallion aiempiin viihteellisempiin kirjoihin ja "ihmetteli ääneen: mitä, mitä, kuka on tämä nainen joka kirjoittaa tällaista ihanaa, taidokasta proosaa? Onko tämä tosiaan sama kirjailija?". Joku jossain (en nyt löydä uudestaan sitä blogia) oli sitä mieltä, että Kallio on parempi viihdekirjailijana. Minä en oikein tiedä. Tuntui kuin olisin nyt ehdottoman väärää kohderyhmää tälle kirjalle, joka kyllä ihan varmasti tulee lumoamaan monia lukijoita. Itsekkäästi toivoisin, että Kallio kirjoittaisi vielä vähän viihteellisempiä kirjoja, joissa olisi tapahtumia enemmän kuin naisellisen sielunmaiseman luotaamista, sillä kyllä se sujuu ihan mainiosti siinä sivussakin.