Floppi toiselta planeetalta

84/365
Vieras (The Host) (2013)

Tässä leffassa yhdistyvät kaikki flopin ainekset, enkä ollut yllättynyt kun ensi-illan jälkeisenä keskiviikkona sitä oli katsomassa vain kourallinen ihmisiä. Kökkö tarina, liian pliisu scifiksi ja ehdottomasti aivan liian pliisu uudeksi vuosisadan rakkaustarinaksi, eikä yhtään tarpeeksi kuumaa näyttelijänimeä. Vieras perustuu Stephenie Meyerin kirjaan, joka ei niittänyt kiitettäviä arvioita, mutta joka osoittautui mielestäni "ihan viihdyttäväksi" ja jopa itkettäväksi.

Leffaksi asti idea on kuitenkin kammottavan tavanomainen ja vielä tavanomaistakin hölmömpi. Scifistelyyn ei ole panostettu kunnolla vaan se jää "oudot aliensilmät ja kiiltävät autot" -tasolle. Suuresta rakkaustarinasta ei ole tietoakaan kun aivan liian suuri osa elokuvasta kuluu siihen kun pääpari (Saoirse Ronan ja Max Irons) pieksee toisiaan. Melanien ja Vaeltajan välinen tahtojen taisto muuttuu alkuperäistäkin kummallisemmaksi valkokankaalla ja leffaa tekee melkein mieli katsoa siitä näkökulmasta että se kertoo skitsofreniasta, koska silloin se olisi edes hitusen järkevämpi. Ainoa mikä olisi voinut pelastaa leffan täydelliseltä taloudelliselta katastrofilta olisi ollut kiinnittää sen pääosiin Kristen Stewart ja Robert Pattinson ja tehdä siitä hitusen siirappisempi.

Haukut sikseen ja todettakoon, että kyllä elokuvan ihan huvikseen katsoo. Leffaseuralaiseni mielestä se on jopa parempi kuin Twilightit ja kumma kyllä myös IMDB on samalla kannalla. Pisteet myös siitä, että kirjan älyttömimmät jutut on elokuvasta jätetty pois. Käteen jää kuitenkin tuntuma nopeasta tarinan läpijuoksusta ilman suuren suuria tunnemyrskyjä ja mielikuva, että kuukausi dvd:n julkaisun jälkeen sen voi ostaa Anttilasta parilla eurolla.

Ai juoni? Kopsin kirjaa käsittelevästä postauksestani:

Pienet itseään sieluiksi kutsuvat avaruusoliot ovat tunkeutuneet maapallolle. Sielu livautetaan ihmisen päähän niskasta, jolloin se kiinnittyy hermojärjestelmään ja ottaa ihmisen ruumiin valtaansa. Henkilön oma tietoisuus katoaa ja loinen hallitsee vastedes ruumista. Sielut ovat suorittaneet menestyksekkään invaasion maapallolle ja uskovat saaneensa haltuunsa kaikkien maailman ihmisten ruumiit. Vaikka tämä alkuasetelma on vastenmielinen ja ikävä, ymmärtää lukija pian, ettei sieluilla ole paha mielessä. Kiinnittyminen vain kuuluu niiden elämän luonnolliseen kiertokulkuun. Sitä paitsi sielujen mielestä ihmiset ovat julmia ja väkivaltaisia. He itse ovat niin rauhaa rakastavia ja yhteen hiileen puhaltavia, että urheilukisoistakin tulee sopuisia neuvotteluja ja uutislähetykset korvautuvat kaikki hyvin -raporteilla.

Kirjan päähenkilö on Vaeltaja-niminen sielu, joka on elänyt jo kahdeksalla planeetalla. Tarinan alussa hänet sujautetaan Melanie-nimisen nuoren naisen päähän. Melanie on kuitenkin ollut osa vastarintaa, loisilta piileskeleviä ihmisiä, jotka haluavat pitää ihmisyydestään kiinni. Niinpä hän ei noin vain luovutakaan ruumistaan Vaeltajalle, vaan he molemmat jäävät elämään siihen. Kirjan alkupuolisko on kuin lukisi kuvausta skitsofreniasta. Molemmat tietoisuudet ovat vihamielisiä toisiaan kohtaan ja yrittävät turhaan nitistää toisensa. Melanie yrittää kaikin voimin varjella salaisuuksiaan, kuten viimeisten ihmisten piilopaikkaa. Hän täyttää mielensä muistoilla rakastamastaan miehestä, mutta koska sielu muistaa kaiken minkä ruumiskin, Vaeltaja on pian rakastunut samaan mieheen ja lähtee etsimään tätä.