James Patterson: Kuka kuolee ensin? (2001)
suom. Tero Valkonen
Harvoinpa meillä on lukupiirissä tarjolla näin helppolukuisia kirjoja. Saa nähdä, millainen kirjallisuuskeskustelu tästä torstaina sukeutuu. En ole koskaan oikein pitänyt suurinta osaa dekkareista minään korkeakirjallisuutena, eikä tämä kirja sitä todellakaan ole. Mutta mikä tärkeintä, kirja sai pitkästä aikaa aikaan kauan kaivatun lukemisflow'n, jonka seurauksena vietin perjantaina noin kahdeksan tuntia putkeen nenä kiinni kirjassa. (Huom. Teksti ei sisällä varsinaisia spoilereita, jotka pilaisivat dekkarin lukukokemuksen.)
Naisten murhakerho -sarjan ensimmäinen osa esittelee lukijalle ensin Lindsay Boxerin, joka on San Fransiscon poliisilaitoksen ylitarkastaja. Kirjan alussa hän heiluu terassillaan epätoivoisena ase ohimollaan ja sitten aletaan avata tapahtumia, jotka ovat johtaneet hänet siihen pisteeseen. Lindsay saa selvitettäväkseen vastavihityn avioparin murhan ja parikseen komean Chris Raleighin, joka haluaa Lindsaysta muutakin kuin kollegan. Samaan aikaan Lindsay saa kuulla taistelevansa tappavaa sairautta vastaan. Ja pian tapetaan toinen vastavihitty pariskunta. Ja sitten kolmas.
Lindsay pähkäilee murhia yhdessä kuolinsyyntutkijaystävänsä Clairen kanssa ja joutuu pian tekemään diilin liian tunkeilevan toimittajan Cindyn kanssa - ja huomaa heti pitävänsä tästä. Kun murhat etenevät siihen pisteeseen, että syyttäjä astuu kuvaan, naisten murhakerho saa jäsenekseen vielä piinkovan syyttäjän Jillin. Margaritojen ääressä naiset yhdistelevät tiedonmurusiaan ja Lindsay saa kokouksista inspiraatiota murhien selvittämiseen. Pakostakin asetelmasta tulee mieleen, että kirjasarjasta varmasti pitävät Mystery Club -sarjan aikuisiksi kasvaneet lukijat.
Mielestäni kirja vaikuttaa nopeasti kirjoitetulta purkalta, johon on ympätty ystävyyttä, ymmärrystä, rakkautta, seksiä, viihdettä ja draamaa juuri naislukijoita ajatellen. Myös itse rikos on varsin naisiin vetoava, sillä murhien karmeudesta huolimatta naislukijan ajatukset harhautuvat vaaleanpunaisiin kuvitelmiin omista prinsessahäistä.
Wikipedian mukaan "kauhukirjailija Stephen King on tuominnut Pattersonin kirjoittamat kirjat ja kuvannut niitä 'halvoiksi trillereiksi' ja yhdessä haastattelussa kutsui tätä 'hirveäksi kirjailijaksi'". Sain ihan saman vaikutelman, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että kirja on mukaansatempaava. Jotenkin koko naisten välinen ystävyys vaikuttaa kuitenkin koko ajan kököltä, juuri siltä, millaista mies ehkä kuvittelee sen olevan, kun ei voi ymmärtää sen moniaita vivahteita. Se, kuinka naiset kirjassa kertovat jatkuvasti toisilleen, kuinka paljon toisiaan rakastavat, vaikuttaa keskenkasvuisten touhulta eikä ollenkaan realistiselta. Rakkaudentunnustukset kuuluvat parisuhteisiin, ystävät luottavat toistensa tunteisiin sanomattakin. En yllättyisi jos Patterson olisi kirjoittanut sarjan myöhempiin osiin pyjamabileet, joissa naiset leikkivät tyynysotaa alusvaatteisillaan.
Kirjan loppupuolella käänteitä on vähän liikaa. Sehän nyt on selvä dekkareissa, että ensimmäinen pidätetty ei koskaan ole se oikea murhaaja, mutta sitten käännetään kaikki vielä ainakin viisi kertaa päälaelleen, niin että viikon päästä en varmasti enää muista, miten koko juttu meni. Mutta kaikesta huolimatta kirja oli mukavaa vaihtelua lukupiirin usein puiseviin kirjavalintoihin. Ja jos joskus kaipaan ajatukset nopeasti muualle vievää aivot narikkaan -kirjaa, luen varmasti Naisten murhakerhon toisen osan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti