Samaa sukua, eri maata (1998-2000)
Tulipa taas katsottua yksi suomalainen retrosarja alusta loppuun. Pari kaulahuivia ja muutamat villasukat syntyivät Samiksien myötävaikutuksella. Viimeiset viitisentoista jaksoa katselin kuitenkin lähestulkoon putkeen neulomatta, koska kärsin siitepölystä niin paljon, etten jaksanut muuta. Sarja tempasi varsin tehokkaasti mukaansa, enkä muistanut juuri mitään, vaikka olettaisin nähneeni sen ainakin kahteen kertaan aiemmin. Jotenkin elävästi oli mieleeni painunut kuva Iriksestä pistelemässä reikiä kondomeihin, mutta muu oli kadonnut nostalgia-avaruuteen.
Sarja kertoo Kilapan perheestä, Marja-Liisasta, Eskosta ja heidän kahdesta aikuisesta pojastaan Villestä ja Hessusta sekä näiden vaimoista. Voisi kuvitella, ettei näin pienestä piiristä saisi revittyä draaman aineksia 52 jaksoon ja siksi mukana onkin Kuvaviesti-niminen kuvatoimisto, joka valokuvaaja Hessun kautta kytkeytyy Kilapan perheeseen. Marja-Liisa ja Esko pyörittävät korukauppaa nimeltä Kultakuume, ja se jos mikä vaikuttaa tylsältä. Lopulta he tajuavat sen itsekin ja myyvät bisneksen.
Ekalla kaudella Marja-Liisa haluaa mennä iltalukioon ja aloittaa Eskon kanssa vapaan suhteen, mistä Esko on 30 avioliittovuoden jälkeen murtunut. Hessun vaimo Titti yrittää menestyä mallina ja Villen vaimo Anne laulajana. Kilapan veljeksillä on uskottomuusongelmia läpi sarjan ja Anne rääkyy uskomattoman paljon. Vikalla kaudella Eskon menneisyydestä putkahtaa naapuriin salaisuus, josta hän ei itsekään tiennyt, ja Marja-Liisa rääkyy vielä enemmän kuin Anne. Leea Klemola tekee kolmannesta kaudesta aivan loistavan ja Laura Malmivaara ja Sinikka Sokka tekevät koko ajan laadukasta näyttelijäntyötä. Kaikkiin perheenjäseniin ehtii vilpittömästi kiintyä ja heille on surullista jättää jäähyväiset. Onneksi viimeisessä jaksossa kaikki ovat keskenään sovussa ja samppanja virtaa.
Samaa sukua, eri maata on aika saippuainen verrattuna esimerkiksi Metsoloihin (20. kulttuuriteko), mutta ei niin saippuainen kuin Salkkarit, jossa kaikki asuvat vuorotellen kaikissa asunnoissa, ovat vuorotellen samoissa työpaikoissa ja vuorotellen naimisissa keskenään samalla kun vuorotellen pettävät kaikkien kanssa. Sarjaa on ollut käsikirjoittamassa mm. Finlandia-voittaja Johanna Sinisalo, joten jokin laadun tae sillä kiistämättä on. Ja siitä huolimatta, ettei sarja ole vielä tarpeeksi vanha ollakseen oikeasti vintagea, se ei vaikuttanut mitenkään häiritsevästi vanhentuneelta. En muista, että esimerkiksi kännyköitä olisi esitelty silmiinpistävän brassailevasti, mikä olisi luonnollisesti vaikuttanut koomiselta nykypäivänä.
Olen tässä viime aikoina melkein hykerrellyt kun kaikki vanhat lapsuussuosikit alkavat pikkuhiljaa olla saatavilla dvd-muodossa. Vähän aikaa sitten mainostettiin Ihmeidentekijät-boksia telkkarissa (se oli se Salkkareiden edeltäjä, muistaakseni jopa samalla ohjelmapaikalla esitetty) ja Vihreän kullan maa ja Puhtaat valkeat lakanat odottelevat jo kaupan hyllyssä ottajaansa. Ehkä täytyy kuitenkin säästellä niitä syksyyn kun alkaa neulominen taas maistua paremmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti