Museoiden yö @ Tampere
Museoiden yö oli osa kansainvälistä La Nuit des Musées / Lange Nacht der Museen -tapahtumaa. Suurin osa Tampereen museoista oli avoinna kahteentoista asti yöllä ja ohjelmassa oli myös yleisöopastuksia, työpajoja ja musiikkiesityksiä. Museoiden välillä liikennöi vuoden 1957 TKL:n turistibussi ja sillä ajelu olikin ehkä illan suurin hupi. Hauskaa oli myös itse oleskelu museoissa niin poikkeukselliseen aikaan. Tunnelma oli erilainen ja jotenkin sitä katseli kaikkea eri silmin kun tuli kierrettyä useampi kohde samana iltana. Valitettavasti aloitimme kierroksen ilmeisesti liian myöhään, koska ehdimme vain neljään museoon. Vapriikissa tuhraantui aikaa pari tuntia, koska se oli niin paljon suurempi kuin osasin odottaa. Muut museot juoksimmekin sitten aika nopeasti läpi.
128. Vapriikki
Aivan valtava museokompleksi pitää sisällään Suomen ja erityisesti Pirkaanmaan luontoon keskittyvän luonnontieteellisen museon, jääkiekkomuseon, kenkämuseon, Tampereen historiaa käsittelevän museon ja vaihtuvia näyttelyitä. Vapriikissa pääsin silittämään supikoiran turkkia, ratsastamaan aikuisille sopivalla keinuhevosella, sukeltamaan Tammerkoskeen, istumaan vanhassa bussissa historiallisen pirkanmaalaisen lentokoneen alapuolella, punnitsemaan itseni eläinvaa'alla (olen karhunpentu) ja voittamaan ystäväni pöytäjääkiekossa. Varsin kokonaisvaltainen kokemus siis. Lelunäyttelyssä ja jääkiekkomuseossa olisin viettänyt mielelläni enemmänkin aikaa. Jääkiekkomuseo ei ollut vielä lainkaan uuden kulttuuriperintömme tasalla, mutta onneksi siellä pääsi sentään fiilistelemään vuoden 1995 maailmanmestaruusottelua. Alakerrassa on tällä hetkellä näyttely Lady Ostapeckin vintagevaatteista ja muotokuvista. Ei millään pahalla, mutta se oli vähän haukotuttava.
 |
| Luonnontieteellisessä museossa oli mielenkiintoisia pikku dioraamoja. |
129. Lenin-museo: Moni-ilmeinen Lenin
Tampereen Lenin-museo oli ensimmäinen Neuvostoliiton ulkopuolinen Lenin-museo avatessaan ovensa vuonna 1946 Leninin kuolinpäivän muistoksi. Museo sijaitsee samassa salissa jossa Lenin ja Stalin tapasivat ensimmäisen kerran vuonna 1905 salaisessa kokouksessa.
"Lenin-museon kesänäyttelyssä on esillä Lenin-taidetta ja esineistöä omista kokoelmista. Näyttely kuvastaa Leninin henkilökuvan moni-ilmeisyyttä. Lenin on ollut erityisesti neuvostoliittolaisten huipputaiteilijoiden kuvituksen lempihahmo, mutta myös suomalaiset taiteilijat ovat tehneet taideteoksia Leninistä" (Museon sivuilta.)
Menimme Lenin-museoon kipin kapin Vapriikista, koska Museoiden yö -esitteessä lupailtiin näytteillä olevan sokerisia Leninejä ja sen kunniaksi tarjolla olevan makeita maistiaisia. Molemmat olivat pieni pettymys, sillä sokeriset Leninin rintakuvat olivat pieniä ja litteitä, eivät ollenkaan ihmisen kokoisia sokeriveistoksia jotka olin kuvitellut. Tarjolla olevat makeat maistiaiset olivat pieni purkillinen venäläisiä karkkeja varustettuna opasteella: "Ajattele toveria. Ota vain yksi."
Tunnelman takia museossa kannatti kuitenkin käydä. Museokauppa oli pullollaan Lenin- ja Che-krääsää ja Neuvostoliitto-fanikamaa. Näyttelyssä oli kymmenittäin eri taiteilijoiden näkemyksiä Leninistä. Museossa (joka on aika pieni ja hyvin intiimin oloinen) tuli niin outo tunne, että ulos päästyämme minun piti oikein varmistaa ystävältäni, että "eiks Lenin ollu vähän niinku... pahis?". Mielenkiintoinen näkökulma historiaan, jonka oppitunneilla lakkasin yleensä kynsiäni ja kirjoitin runoja.
130. Muumilaakso: Tanssiva muumilaakso
Muumit ovat ihania! Rakastan muumeja! Olen siis varsinainen tavis ja erittäin isänmaallinen yksilö. Muumit jakavat aikuisten mielipiteitä voimakkaasti. En ymmärrä syytä tähän, sillä minut muumit ovat kasvattaneet. Pienenä kuuntelin muumikirjoja äänikirjoina, katsoin Muumilaakson tarinoita telkkarista ja sitten nauhalta, yhä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Pelasimme muumilautapeliä ja kesällä kävimme usein Naantalin Muumimaailmassa ja joskus Tampereellakin Muumilaaksossa. Silloin kun en viettänyt aikaa muumitaiteen parissa tai piirrellen muumeja, olin Pikku Myy. Hän onkin varmasti ollut minulle ensimmäinen voimakkaan naishahmon malli. Nyt, aikuisena(?), luen yhä edelleen muumikirjoja, kuuntelen niitä äänikirjoina, katson aikaisina kouluaamuina muumeja telkkarista, juon kahvini muumimukista ja ystäväni ostelevat minulle muumituotteita lahjaksi. Ja edelleen haaveilen mäenlaskusta hopeatarjottimella ja siitä että joku päivä autio teatteri vielä ajelehtii tielleni.
Muumilaaksossa oli esillä lähinnä muumikirjoihin tehtyjä kuvituskuvia, jotka olivat pieniä ja söpöjä ja herättivät ehkä muistoja enemmän kuin taiteellisia ooh-elämyksiä. Mukana on myös Tove Janssonin elämänkumppanin Tuulikki Pietilän (Tuu-tikin esikuvan) taiteilemia asetelmia. Niitä oli hauska katsella, sillä tunnistin melkein kaikista asetelmista niitä kuvaavan tilanteen heti tekstiä lukematta. Kaikki muumien seikkailut ovat syöpyneet syvälle mieleeni. Ihana pieni museo muumitunnelmointiin.
Tanssiva Muumilaakso -näyttelyä kuvaillaan museon sivuilla näin: "Muumilaaksossa siis tanssitaan. Muumit tanssivat, heidän ystävänsä tanssivat, jopa luonto tanssii ja tanssittaa Muumilaakson asukkaita. Välillä tanssiaskelia säestää musiikki – Muumipappa soittaa haitaria tai Nuuskamuikkunen huuliharppua, ehkäpä joku viheltää – toisinaan kuva itse tanssii rytmisin viivoin. On kuin tanssi olisi kirjoitettu ja piirretty punaiseksi langaksi muumitarinoihin. Se ei ole ihme, sillä Tove Jansson, muumien luoja, taiteilija ja kirjailija, rakasti itse tanssia."
131. Tampereen taidemuseo: Onko totta? - Tampereen taidemuseon 80-vuotisjuhlanäyttely
Näyttelyyn oli koottu taidetta eri vuosikymmeniltä yhdistävänä tekijänä vilja. Historiasta kerrottiin seinällä olevissa teksteissä, jotka Johanna Sinisalo on kirjoittanut. Osa seinäteksteistä on kuitenkin keksitty ja alakerrassa kerrotaankin jo tulevaisuuden tapahtumista, 2030-luvun ruokasodista ja siitä kuinka Tampereen taidemuseo tyhjennettiin teoksista ja sinne menosta tuli nuorten kapinallisten initiaatioriitti, mutta kuinka kaikki museoon menneet eivät koskaan sieltä palanneet. Näyttely olisi ansainnut vähän enemmänkin huomiota, mutta ehdimme olla siellä ennen sulkemisaikaa vain parikymmentä minuuttia. Niinpä kokemus jäi vähän pintapuoliseksi.
"Taideteosta tulkitaan usein helposti sen luomisajankohdan heijastumana: millaisia ovat olleet silloiset ismit ja trendit, millainen taideilmapiiri, millainen historiallinen konteksti. Mutta entäpä jos taideteos asetetaankin täysin fiktiiviseen yhteyteen, muuttuuko teoksen subjektiivinen kokeminen silloin?" (Johanna Sinisalo museon sivuilla.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti