Kliseiset kesäkuukaudet vailla sadetta

119. kulttuuriteko 11.5.2011
Elokuu (2011)

Mistä johtuu, että tulen melkein aina kotimaisista elokuvista pahalle tuulelle? Leffat eivät välttämättä ole läheskään aina huonoja, mutta jotenkin kaikki touhu niissä vaikuttaisi aina järkevämmältä jos touhaajat olisivat vaikka Natalie Portman ja Jake Gyllenhaal. Suomessakin on tietysti muutama loistava näyttelijä, jotka onkin jo kierrätetty puhki, mutta nämäkin nobodyt jotka näyttelevät Elokuun pääosia tekevät leffasta jotenkin niin tavallisen. Tavallisen siinä mielessä, että tarina on niin tavallinen ja henkilöt ovat niin tavallisia... Siis miksi kukaan haluaisi istua katselemassa tällaista tavistelua leffateatterissa kun ulkona paahtaa täysi helle ja siellä voisi itse olla rakastumassa ja grillaantumassa? (No minä, koska pakoilen siitepölyä sisätiloissa, mutta seuranani olikin vain neljä muuta katsojaa.)

Lähtökohtaisesti minua ärsytti tämän leffan asetelma, jossa Aku on juuri saanut ylioppilaslakin ja kesätyön ja vanhemmatkin lähtevät kuukaudeksi reissuun pois jaloista pyörimästä. Tyttöystävä kaikkoaa niinikään reilaamaan ja Akulle jää luksuslukaali täysin omaan käyttöön. Ou jee! Mutta ei, tottakai poika menee tästä kaikesta vapaudesta ihan sekaisin, ei kestä enää, ahdistuu ja on pakko päästä mahdollisimman kauas pois! (Siis mikä ihana rauha olisi yksin lekotella kuukauden päivät, syödä mitä huvittaa, siivota kun huvittaa, bilettää kun huvittaa ja makoilla muu aika vaan lukemassa kirjoja.)

Leffan alussa veisataan lakkiaispäivänä sitä Gaudeamus igitur -biisiä, jonka sanoja en koskaan omiin lakkiaisiini oppinut, ja screenillä näkyvät sen sanat suomennettuina. Se meni jotenkin näin: "bailataan nyt nuorena, sillä kun nuoruuden ilot ja vanhuuden vaivat ovat ohi, kaikki me joudutaan multiin". Aku ottaa biisin ihan kirjaimellisesti ja raahaa juhannuksena yökerhosta kotiin tytön joka on aiemmin esitellyt hänelle alushousujaan bussissa. Pahaksi onneksi Aku sammuu ennen kuin ehtii tositoimiin ja joutuukin sitten pitkälle ajelulle halki Suomen ennen kuin paratiisin ovet aukenevat. Leffasta tulee roadmovie kun Juli ja Aku ajelevat ympäriinsä vailla parempaakaan tekemistä.


Ja nyt jos joku oikeasti aikoo mennä katsomaan leffan eikä ole vielä lukenut siitä yhtään arvostelua, kannattaa lopettaa lukeminen nyt. Spoiler alert!

En tykännyt:

• Akun karikatyyrisesta pappa betalar -suomenruotsalaisen -roolista, josta hän sitten haluaakin taistella irti. Harmi vaan että kapinallisuus toteutuu papan visaa vinguttamalla.
• Julin karikatyyrisesta "huonompi ihminen" -roolista, jonka syy ei mitenkään selviä, mutta Juli jaksaa kritisoida Akun kultalusikka suussa syntymistä katkerasti moneen otteeseen.
• Siitä ettei kesän aikana kertaakaan sada. Täysin epäuskottavaa.
• Lopusta, joka ratkeaa niin että Juli katoaa sanaakaan sanomatta eikä Aku siis joudu todella edes tekemään itse päätöstä naisten välillä.
• Siitä helskutin loppuratkaisusta, jossa Aku tunnustaa kaiken tyttökaverilleen, Juli häviää kuvasta ja tyttöystävä antaa anteeksi. Argh! Epäuskottavaa! Kun päähenkilöt ovat 18-vuotiaita, ei siihen ikään mennessä ole millään muotoa voinut kehittyä niin pitkäaikaista, sitoutunutta ja kaiken kestävää parisuhdetta, että se voisi selvitä siitä, että poikaystävä on pettänyt tyttöä koko kesän ajan.
• Ja vielä siitä lopusta, että kun kerran se alkuperäinen tyttöystävä esitetään koko ajan vain tylsänä, ikävystyttävänä ja ilkeänä, miksei Aku sitten pidä Julista kiinni? Argh!

Tykkäsin:

• Musiikista (Joel Melasniemi).
• Sekstailukohtauksesta mökillä luonnon helmassa. Kaunis ja herkkä ja silti toi mieleen jotenkin positiivisesti Antichristin.
• Alun alushousujen vilauttelusta. Kaikesta päätellen Oskari Sipola osaa luoda eroottisia kohtauksia.
• Kummastakin leffan kahdesta vitsistä.

Leffassa on toisaalta samaa fiilistä kuin Jos rakastat -elokuvassa (60. kulttuuriteko) ja toisaalta paljon samaa kuin Niin lähellä, niin kaukana -lyhärissä (94. kulttuuriteko). Kaikissa kolmessa hehkutetaan Suomen kesää ja ollaan nuoria ja erittäin epävarmoja ja sekaisin. Elokuun kunniaksi on sanottava, että se on näistä kolmesta kirkkaasti paras. Ja leffa on ohjaajan oppilastyö TaiKiin, joten ehkä hänestä vielä hyvä tulee.