Ei huono alku vuodelle

1/365
Hölmö hullu rakkaus (Crazy, Stupid, Love) (2011)

On ehkä vähän noloa, että vuoden ensimmäiseksi kulttuuriteoksi valikoitui elokuva, jonka olen jo nähnyt. En voi puolustautua muuten kuin sanomalla, että elokuvan valinta Netflixistä aamuyöllä aviomiehen kanssa on tehtävä, joka saattaa asettaa pinnan ja parisuhteen koetukselle. Muistelin tykänneeni leffasta ja halusin jakaa sen myös kumppanini kanssa. Hyvä juttu, että se tuli uudelleen katsotuksi, sillä huomasin, että joku ilkeä nihilisti on käynyt kirjoittamassa siitä blogiini sen jälkeen kun kävin katsomassa sen elokuvateatterissa. Toisen katsomiskerran jälkeen olen sitä mieltä, että Hölmö hullu rakkaus on ehdottomasti yksi parhaista romanttisista komedioista, jonka olen nähnyt.

Romanttinen komedia tyylilajina ei ole kaikkein lähinnä sydäntäni ja varmaan pidänkin tästä elokuvasta siksi, että siinä on niin paljon vakavuutta ja draamallisia aineksia. Tällä kertaa leffan tunnelmasta tuli jopa hieman mieleen yltiösuosikkini Love and Other Drugs (2010).

Ilkeä nihilisti totesi toissavuonna, ettei leffasta käy oikein ilmi, kuinka ihmeessä kaksi sielunkumppania ylipäänsä päätyy eroamaan. Hieman jo viisastuneena pystyn nyt ymmärtämään, että keski-iän kriisi ja parisuhteeseen tylsistyminen voi johtaa siihenkin. Sen sijaan en pysty vieläkään pääsemään yli siitä, että Emily (Julianne Moore) hyppää sänkyyn limaisen David Lindhagenin (Kein Bacon) kanssa.

Cal (Steve Carell), Emilyn aviomies, musertuu vaimonsa päätöksekstä ottaa avioero ja kuluttaa iltansa itkeskellen baaritiskillä ja kuuluttaen koko maailmalle, että vaimo on häntä pettänyt ja sitten jättänyt. Supertyylikäs ja timmi naistenmies Jacob (Ryan Gosling) ei kauan kestä kuunnella sitä, vaan päättää tehdä Calille ja tämän vastentahtoiselle baariyleisölle palveluksen. Jacob lupaa, että käsittelynsä jälkeen Calin vaimo tulee katumaan päivää, jona Calin hylkäsi.

Jacobin johdatuksella Cal uusii vaatevarastonsa ja 1980-luvulta peräisin olevan iskurepliikkirepertuaarinsa ja alkaa kellistää naisia sänkyynsä. Samaan aikaan Emily epäröi eropäätöstä ja yrittää kuitenkin vaivihkaa uutta suhdetta Lindhagenin kanssa. Jacob puolestaan kokee rakkauden kuin salamana kirkkaalta taivaalta kun hänen elämäänsä astelee eloisa Hannah (Emma Stone).

Tärkeä rooli leffassa on myös Emilyn ja Calin teini-ikäisellä pojalla Robbiella (Jonah Bobo), joka vanhempiensa pitkäikäisen suhteen myötävaikutuksella uskoo vankkumattomasti rakkauteen ja siihen, että sen puolesta täytyy taistella, viimeiseen asti. Robbien kuolemattoman rakkauden kohde on lapsenvahti Jessica (Analeigh Tipton), joka taas unelmoi ei-niin-salaa Calista.

Kun kaikki hahmot tahoillaan tavoittelevat suurta unelmaansa rakkaudesta, syntyy lopulta melkoista komiikkaa ja kohellusta. Leffa on kepeä huolimatta sen vakavistakin teemoista, ja loppu on sekä yllätyksekäs, palkitseva että mukavalla tavoin avoin. Kaikkein mielenkiintoisin kaikista suhteista on mielestäni Calin ja Jacobin välinen kiero opettaja-oppilas-dynamiikka, jolle elokuva olisi voinut uhrata vieläkin enemmän painoarvoa. Naiset kuitenkin kaappaavat lopulta pelimiestenkin huomion täysin.