Scifihaaste 1/12

Nuorille suunnattu science fiction

Ally Condie: Tarkoitettu (2011)

No vihdoinkin sain tämän kirjan loppuun! Hidastelu ei suinkaan johtunut siitä että se olisi ollut tylsä, vaan päin vastoin tämä kirja oli juuri sellainen, joka sai sydämeni särkemään sen vuoksi etten pystynyt lukemaan sitä yhdeltä istumalta. Olen ollut superkiireinen, ahdistunut, väsynyt ja kykenemätön nukkumaan ja sen vuoksi myös kykenemätön saamaan mitään järkevää aikaiseksi hereillä ollessani. Huono tammikuu kulttuurin kannalta, mutta ehkä tämä tästä vielä lähtee.

Olen monesti täällä julistanut inhoani scifiä kohtaan ja kun huomasin, että tämä haaste oli suosittu kirjallisuusblogeissa, päätin tarttua scifiä sarvista ja kohdata sen. (Ja asiaan vaikutti sekin, että tämä ensimmäisen haastekohdan ehdon täyttävä kirja oli minulla silloin jo kesken.) Tosiasia on, että tykkään scifissä monesta asiasta. Pidän siitä tavasta, jolla scifi yleensä kuvailee minulle täysin tuntemattoman yhteiskunnan, jossa oman maailmani asioita on käännetty päälaelleen tai jalostettu, korostettu, viety pitkälle.

Viime vuonna luin ainakin kolme scifi-kirjaa, mikä on varmasti enemmän kuin minään aiempana vuonna. Ne olivat Mary E. Pearsonin Kuka on Jenna Fox?, Stephenie Meyerin Vieras ja Kazuo Ishiguron Ole luonani aina. Kaksi ensimmäistä edustavat alalajia jota kutsun mielelläni "tyttöscifiksi". (Pääosassa on tyttö ja keskiössä ovat tunteet ja taistelu rakkaudesta.) Etenkin Vieras oli mielestäni viihdyttävä, mutta tapahtumaköyhä ja "scifiä" käytettiin vain lavasteena suuren rakkaustarinan taustalla. Ole luonani aina puolestaan edustaa pehmeää scifiä, jossa fiktiivisen maailman reunaehtojen kuvailemiseen ei keskitytä kovin tarkasti, vaan pääosassa ovat juoni ja henkilöhahmojen kohtalo. Se oli mahtava! Rakastin sitä. Pehmeä scifi ja "tyttöscifi" ovat siis selvästi minun juttujani. Näin ollen voin luopua käsityksestäni, että inhoaisin scifiä ja keskittyä scifiin, joka on vähemmän scifiä kuin tavallisesti scifiksi määritelty. (Huom. Ole luonani aina ei ole kirjastossa scifi-osastolla.)

Tarkoitettu aloittaa nuorille suunnatun trilogian, joka kertoo Cassia Reyesista. Cassia elää uudessa uljaassa Yhteiskunnassa, jossa kaikki on tarkoin säänneltyä ja perustuu todennäköisyyksiin. Jokaisen asukkaan ruoka-annos on tälle henkilökohtaisesti suunniteltu niin, että asukas saa ihanteellisen määrän kaloreita ja ravintoaineita joita tarvitsee. Annokset toimitetaan valmiina kotiin. "Viallisten" ihmisten määrä on karsiutunut hyvin pieneksi, sillä lisääntymistä valvotaan määräämällä jokaiselle avioliittoa haluavalle optimaalinen pari. 30 ikävuoden jälkeen kukaan ei enää saa hankkia lapsia ja lasten hankkiminen on sallittua vain aviopareille. Reiluuden nimissä naimattomaksi jättäytyminen on kuitenkin sallittua. Parinmuodostusjärjestelmän ja hyvin valvotun ravitsemuksen sekä turvallisuuden valvonnan (Yhteiskunnassa ei saa juosta muualla kuin dataradalla, henkilöautoja ei ole eikä tupakkaa tai alkoholia tunneta - niin kuin ei piirakkaakaan muualla kuin vanhusten viimeisessä sijoituspaikassa) ansiosta Yhteiskunta on onnistunut hävittämään maailmasta melkein kaikki sairaudet. Ihmiset elävät pitkän ja onnellisen elämän. Kaikki ihmiset kuolevat saman ikäisinä, täytettyään 80 vuotta.

"Entisaikojen yhteiskunnissa vanhukset sairastuivat kauheisiin sairauksiin kuten masennukseen, koska heistä tuntui, ettei heitä enää tarvittu. --- Me emme kykene torjumaan vanhenemiseen liittyvää alennustilaa ihmisen eläessä pitkälle yli 80-vuotiaaksi."

Mutta ei huolta, sillä ennen kuolemaa jokaiselta otetaan dna-näyte ja Yhteiskunnan asukkaat ovat yksimielisesti siinä uskossa, että ennemmin tai myöhemmin keksitään keino herättää kuolleet henkiin.

Joskus Yhteiskunnan alkuaikoina perustettiin myös satakomitea, joka valitsi säilytettäviksi sata laulua, sata runoa, sata historianluentoa jne. Aikana ennen Yhteiskuntaa kulttuuri sai rehottaa vapaana ja lopulta tarjontaa oli niin paljon, ettei mitään osattu arvostaa. Tavallaan osuva kuvaus yhteiskunnastamme. Kirjan maailmassa runous on vaarallista, samoin kirjoittaminen, ja juuri siksi niillä on suuri merkitys Cassian kapinoinnissa. 80-vuotiaana kuoleva isoisä jättää Cassialle perinnöksi runon, jota on piilotellut satakomitean ajoista lähtien. Dylan Thomasin runon, joka kehottaa: "Älä nukahda siihen hyvään yöhön sovinnolla".

Kirjan Yhteiskunta on mielestäni äärimmäisen kiehtova, eikä se suinkaan ole yksiselitteisesti dystopia. Melkein kaikessa Yhteiskunnan toiminnassa on järkeä. Ongelmia syntyy vasta kun tyttöscifille tyypillinen järjen vastakohta nimeltä tunne astuu kuvaan.

Cassian täyttäessä 17 vuotta Yhteiskunta esittelee hänelle hänen tulevan puolisonsa. Yleensä puolisot ovat toisilleen ennestään tuntemattomia ja kotoisin eri puolilta Yhteiskuntaa. Kaikkien suureksi hämmästykseksi Cassian pariksi osoitetaan kuitenkin hänen paras ystävänsä Xander. Vau mikä mäihä! Mutta tyttöscifi ei olisi tyttöscifiä jos tämä riittäisi.

Myöhemmin Cassian tutkiessa puolisostaan kertovaa mikrokorttia näyttöpäätteelle ilmestyvätkin toisen pojan kasvot. Nekin ovat Cassialle tutut, naapurin pojan Ky Markhamin kasvot. Viranomaiset vakuuttavat että kyseessä on pelkkä virhe eikä ole syytä hätääntyä. Koska Ky on luokiteltu "poikkeavaksi" (jonkin hänen isänsä tekemän rikoksen vuoksi), hän ei saa koskaan solmia liittoa.

Trilogian ensimmäinen osa keskittyy hienosti esittelemään maailmansa ja sen henkilöhahmot. Cassia ja Ky rakastuvat (vaikka mielestäni on ihme että tällainen sana edes on Yhteiskunnassa olemassa enää) ja päättävät etteivät aio "kulkea sovinnolla". Kirjan loppu ennakoi jatko-osien olevan luultavasti tapahtumarikkaampia ja scifistisempiä, mikä vähän jännittää minua. Mutta kyllä, tämän näytön perusteella olen ehdottomasti kiinnostunut!