Stephenie Meyer: Vieras (2008)
Olisi tainnut Stephenie Meyerin menestys kirjailijana jäädä haaveeksi vain, jos tämä olisi ollut hänen esikoisteoksensa. Uudet aluevaltaukset, scifi ja aikuisille suunnattu romaani, eivät suju ihan niin hyvin kuin pitäisi. En itse asiassa tiedä, miksi tämä olisi aikuisille suunnattu yhtään sen enempää kuin Twilight-kirjat, ja samaa mieltä ollaan täällä, missä kirjalle myönnettiin Delete Key -palkinto vuoden huonoimmasta kirjasta. Blogissa kommentoidaan tekstin luettavuuden olevan sitä tasoa, että yhdeksänvuotias selviää siitä, ja tämän voi ilmeisesti todistaa jotenkin Microsoft Wordin oikoluvun avulla.
700-sivuinen kirja olisi kaivannut enemmän editointia, asioiden perinpohjaisempaa selittämistä ja enemmän sitä vetävyyttä, joka Twilight-saagassa oli niin itsestäänselvää. Olin varautunut siihen, että kirjan avattuani en muista vuorokauteen syödä tai nukkua, mutta kirja ei missään vaiheessa vienyt todellisuudentajuani niin kuin olin odottanut. Oikeastaan vasta ihan viimeisillä sivuilla lukemisen keskeyttäminen tuntui ikävältä. Takkusin romaanin parissa melkein kaksi viikkoa ja ensimmäiset 200 sivua olivat täyttä kidutusta. Mutta jos urakka alkoi nyt vaikuttaa turhan tuskaiselta niin ei hätää, sillä kirjan leffaoikeudet on jo myyty!
Tämä teksti taisi nyt alkaa melko negatiiviseen sävyyn, mutta on kirjalla ansioitakin.
No, siis.
Hmm.
Näiden ansioiden miettimiseen tuntuu nyt menevän turhan kauan aikaa. Sen ansio on viihdyttävyys. Huolimatta siitä, ettei se ole yhtä viihdyttävä kuin kirjailijan aiemmat tuotokset, se ajaa asiansa. Ihailen Meyerin kykyä kääntää lukijan mielipide pikkuhiljaa aivan päälaelleen ja sallia siten onnellinen loppu, joka alkuasetelmaa katsellessa tuntuu mahdottomuudelta.
Juoneen. Pienet itseään sieluiksi kutsuvat avaruusoliot ovat tunkeutuneet maapallolle. Sielu livautetaan ihmisen päähän niskasta, jolloin se kiinnittyy hermojärjestelmään ja ottaa ihmisen ruumiin valtaansa. Henkilön oma tietoisuus katoaa ja loinen hallitsee vastedes ruumista. Sielut ovat suorittaneet menestyksekkään invaasion maapallolle ja uskovat saaneensa haltuunsa kaikkien maailman ihmisten ruumiit. Vaikka tämä alkuasetelma on vastenmielinen ja ikävä, ymmärtää lukija pian, ettei sieluilla ole paha mielessä. Kiinnittyminen vain kuuluu niiden elämän luonnolliseen kiertokulkuun. Sitä paitsi sielujen mielestä ihmiset ovat julmia ja väkivaltaisia. He itse ovat niin rauhaa rakastavia ja yhteen hiileen puhaltavia, että urheilukisoistakin tulee sopuisia neuvotteluja ja uutislähetykset korvautuvat kaikki hyvin -raporteilla.
Kirjan päähenkilö on Vaeltaja-niminen sielu, joka on elänyt jo kahdeksalla planeetalla. Tarinan alussa hänet sujautetaan Melanie-nimisen nuoren naisen päähän. Melanie on kuitenkin ollut osa vastarintaa, loisilta piileskeleviä ihmisiä, jotka haluavat pitää ihmisyydestään kiinni. Niinpä hän ei noin vain luovutakaan ruumistaan Vaeltajalle, vaan he molemmat jäävät elämään siihen. Kirjan alkupuolisko on kuin lukisi kuvausta skitsofreniasta. Molemmat tietoisuudet ovat vihamielisiä toisiaan kohtaan ja yrittävät turhaan nitistää toisensa. Melanie yrittää kaikin voimin varjella salaisuuksiaan, kuten viimeisten ihmisten piilopaikkaa. Hän täyttää mielensä muistoilla rakastamastaan miehestä, mutta koska sielu muistaa kaiken minkä ruumiskin, Vaeltaja on pian rakastunut samaan mieheen ja lähtee etsimään tätä.
Kirjasta voidaan löytää monia samankaltaisia, mutta ympäri käännettyjä asetelmia, kuin Twilight-kirjoissa. Kun Bella niissä haikailee kuolemattomaksi, jotta voisi elää Edwardin kanssa ikuisesti, Vieraassa Vaeltaja olisi valmis luopumaan kuolemattomuudestaan rakkauden vuoksi. Jos teoksesta jotain viestiä haluaa etsiä, se olisi varmaankin ihmisten ainutlaatuisuus maailmankaikkeudessa (etenkin jos ottaa huomioon Meyerin uskonnollisen taustan). Toki olemme väkivaltaisia, mutta se johtuu vain siitä, että meillä on maailmankaikkeuden laajin tunneskaala, ja siten kyky taistella vastaan ja rakastaa rajattomasti.
Täytyy sanoa, että Meyer on alkanut kiinnostaa minua suunnattomasti persoonana ja olisi äärimmäisen mielenkiintoista päästä tonkimaan hänen tajuntaansa.
Lopusta jäi ihan hyvä fiilis, mutta taustalla jäytää tunne, että Meyer aikoo kirjoittaa samaa tarinaa uudestaan ja uudestaan eri variaatioina. Jäi myös hiukan sellainen vaikutelma, ettei hän ollut ehtinyt miettiä kaikkea tässä tarinassa ihan loppuun asti. Jotkut asiat jäivät niin sanotusti kesken.
Vaan kesken jää tämäkin juttu, sillä en ehdi nyt ruotia scifin syvintä olemusta niin kuin lupasin. Seuraavat kulttuuriteot kutsuvat!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti