Paolo Giordano: Alkulukujen yksinäisyys (2010)
Alkuluvut ovat lukuja, jotka ovat jaollisia vain ykkösellä ja itsellään. Näin ollen kaikki parilliset luvut ovat automaattisesti poissa laskuista. Tämä johtaa siihen, että kahden alkuluvun välillä on aina vähintään yksi luku, joka estää niitä koskettamasta toisiaan. Ne voivat olla lähekkäin, mutta ne eivät koskaan vieri vieressä. Samoin on Mattian ja Alicen laita. Alice kärsii hiihtoturman jälkeisestä traumasta, anoreksiasta ja eristyneisyydestä. Mattia taas aiheuttaa kirjan alussa vammaisen siskonsa katoamisen ja alkaa viillellä itseään. Nämä kaksi löytävät toisensa koulusta ja ovat vastedes yhdessä yksin.
Sanoin aiemmin, että kuulun lukijaryhmään, joka arvostaa hyviä tarinoita enemmän kuin sitä, miten ne on kerrottu. Tässä kirjassa niitä ei kuitenkaan voi erottaa toisistaan, sillä kumpikaan aspekti ei ole yksinään kummoinen. Kirja vaan on kertakaikkiaan kirjoitettu niin kauniisti, ettei sitä voi laskea käsistään. Jännitys pysyy yllä koko ajan, vaikkei minkäänlaiseen jännittämiseen oikeastaan ole aihetta. Päähenkilöistä ei voi erityisesti pitää, mutta jotain lumoavaa heissä on. Tai ehkä enemmänkin heidän välisessään jännitteessä.
Parnasso on osoittautunut ihan oivalliseksi lukuvinkkien lähteeksi. Ongelma sen kirja-arvosteluissa on kuitenkin se, ettei niitä voi ymmärtää ennen kuin on itse lukenut teoksen. Juonenkuvauksenkin joutuu poimimaan rivien välistä, eikä mistään kirjasta koskaan sanota yksiselitteisesti (esimerkiksi tähtien avulla) kannattaako se lukea vai ei. Luettuani kirjan ja sitten uudestaan arvostelun ymmärsin kuitenkin, ettei kriitikko ollut teoksesta erityisen vaikuttunut. Hän tuntui myös pitävän matemaatiikan vertauskuvia kliseisinä ja valittuina siksi, että jotain vertauskuvia on kirjailijan pakko valita. Kenties matematiikka luonnontieteenä onkin humanististen taiteilijoiden loppuun kuluttama teema, mutta koska Giordano itse on fyysikko, syntyi minulle mielikuva, että hän on ajatellut vertauksiaan paljon.
Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja. Kun pääsin loppuun, halusin aloittaa alusta ja ymmärtää paremmin. Taidan valita tämän seuraavaksi lukupiirikirjaksi kunhan sen suosio kirjastossa hieman hiipuu.
Helsingin Sanomien Janna Kantola tykkäsi, Parnasson Putte Wilhelmsson oli nihkeämpi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti