Pakkomielle

Minulla on joskus neuroottisuuteen asti venyvä tapa tehdä jotkut asiat sata lasissa tai sitten jättää ne kokonaan tekemättä. Kun hankimme television viime vuonna, vietin tunteja telkku.comissa merkitsemässä suosikkiohjelmiani punaisella "tussilla", jotta en missaisi vahingossa mitään. Kun tein tilkkutäkkiä ystävälleni valmistujaislahjaksi, ajattelin sitä joka hetki valveilla ollessani niin, että aloin nähdä sen epäonnistumisesta uniakin ja halusin saada sen nopeasti valmiiksi päästäkseni hommasta eroon. Kun alan siivota, ahdistun jatkuvasti enemmän, koska uusia likaisia nurkkia, listoja, kaapinovia, pölyisiä hyllynpäällisiä, kirjoja, dvd:itä ja valokuvakehyksiä, järjestämättömiä muistiinpanoja, valokuvia, vaatekaapin hyllyjä ja pestäviä tekstiilejä, löytyy koko ajan lisää. Niillä ei ole loppua, tai jos onkin, tajuan, että koko päiväni/viikkoni/kuukauteni/elämäni kuluisi kaikkien niiden siivoamiseen, enkä ehtisi tehdä mitään kivaa. Siksi en useinkaan anna siivoamiselle pikkusormeani vaan jätän sen kokonaan tekemättä.

Oscar-gaalaan valmistautuminen alkaa nyt tuntua hieman samanlaisena pakottavana paineena sunnuntain lähestyessä. Printtaan listoja, selaan ehdokkaita uudelleen ja uudelleen läpi, ruksaan nähtyjä leffoja, laskeskelen kuinka monta vielä ehdin nähdä, pohdin todennäköisyyksiä ja mietin, miten näkisin mahdollisimman monta leffaa mahdollisimman halvalla ja miten kamalaa on, jos kaiken tämän panostuksen jälkeen kaikissa kategorioissa voittaa joku leffa, jota en ole katsonut. Ää! Eilen kuuntelin jopa kaikki biisikategoriassa ehdolla olevat kappaleet (joita on onneksi vain neljä). Tarkoitus oli lisäksi vuokrata Filmtownista kaksi ehdokasleffaa (koska tiistaisin sieltä saa vippikortilla kaksi yhden hinnalla), mutta koska niitä ei ollut saatavilla (tai löydettävissä) kuin yksi, sain ansaitun Oscar-vapaan hetken katsottuani ensin parhaan animaation sarjassa ehdolla olevan Näin koulutat lohikäärmeesi.

49. kulttuuriteko 23.2.2011
Näin koulutat lohikäärmeesi (How to train your dragon) (2010) 


Tätä animaatioelokuvaa katsoessani huomasin sen huiman kehityksen, joka alalla on tapahtunut sillä aikaa kun olen ollut ei-animaatioidenkatsomis-iässä (vaikka kuten aiemmin totesin, enää sellaisia ikärajoitteita ei edes taida olla, joten olen auttamattomasti jämähtänyt menneeseen). Leffa on ihan uskomattoman hienon näköinen ja maisemat, joilla siinä avoimesti brassaillaan, näyttävät aika ajoin ihan aidoilta. Juoni ei sinänsä ollut mitenkään kummallinen, vaan lastenelokuville aika tyypillinen kuvaus lapsen ja eläimen ystävyydestä. Pääosassa esiintyvä lohikäärme on todella söpö, mutta muut lohikäärmeet eivät juuri herätä sympatiaa. Enemmän olisin elokuvaan kaivannut huumoria. Ihan kiva, mutta kiiruhdan seuraavaan ennen kuin kulttuuriteot kaatuvat niskaan!

50. kulttuuriteko 23.2.2011
The Good Guy (2009)

Animaatioleffan jälkeen, tai en tiedä johtuiko se siitä vai muuten vain, tämä leffa näytti jotenkin todella hyvältä. En osaa sanoa, mistä oli kyse. Kuva oli ikäänkuin terävä, kirkas ja raikas. Pitkän aikaa leffa vaikutti myös sisällöllisesti tosi hyvältä. Tunnelma oli välillä niin tiivis, että olin varma, että jossain vaiheessa tulee joku trillerimäinen käänne, joka kääntää asetelman päälaelleen. Sitä ei kuitenkaan tullut, vaan tarina meni juuri niin kuin olettaisikin. Siis lässähdys. Miehistä kumpikaan ei herättänyt mitään tunteita, mutta Alexis Bledel oli yllättävän hyvä. (Suoraan sanoen, siitä huolimatta, että palvon Gilmoren tyttöjä, en ole koskaan pitänyt häntä erityisen hyvänä näyttelijänä.)

Jos pitäisi antaa tähtiä, leffa saisi kuitenkin ainakin yhden ekstrapojon siitä, että siinä on lukupiiri, ja että siinä käytetään kolikonheittoa sen selvittämiseksi, mitä todella haluaa. Viimeistään silloin, kun kolikko näyttää sen väärän vaihtoehdon, tietää sydämessään kumpi on oikea.

Pahoittelen lyhytsanaisuuttani, mutta luento kutsuu!