Ian McEwan: Polte (2010)
Tästä kirjasta tunnutaan nyt olevan varsin montaa mieltä. Parnasso haukkui, Hesari kehui. Itse en oikein osaa muodostaa mielipidettä.
Ian McEwanin kirjoissa työ on usein henkilöille tärkeää ja sitä kuvaillaan piinallisen yksityiskohtaisesti. Siispä Polte, jonka päähenkilö on fyysikko, on aika ajoin melko puuduttavaa luettavaa. McEwan kirjoittaa muutenkin pitkän kaavan kautta. Usein kirjat keskittyvät yhden aivan mitättömältä vaikuttavan pienen teon ympärille, jolla on kauaskantoiset seuraukset. Lukeminen on joskus haastava prosessi ja useammin kuin kerran olen McEwania lukiessani nukahdellut parin sivun välein. Tähän turtumuksen tilaan hän sitten mäjäyttääkin äkkiä mitä yllätyksellisempiä sattumuksia ja usein tapahtuu merkittävä käänne parempaan.
Michael Beard on siis fyysikko, joka on parisenkymmentä vuotta aiemmin voittanut Nobelin Einsteinin-Beardin yhdistelmästä, eli jostain käsittämättömästä kaavasta. Sen jälkeen alamäki on alkanut, vararengas kasvanut ja leuat lisääntyneet ja kirjan alussa lopuillaan on Beardin viides avioliitto. Jostain uskomattomasta syystä Beardilla tuntuu kuitenkin riittävän naisia ja palkkakin on kuusinumeroinen. Silti mikään ei oikein tunnu miltään ennen kuin jääkarhu meinaa napata hänet maailmanpelastusreissulla.
McEwanin huumori on loistavaa silloin harvoin kun sitä ymmärtää. Beard on täysin vastuuton, laiska, läski, moraaliton niljake, joka kuorii kermat kakun päältä ja keksii keinon kääntää kanssaihmisten vastoinkäymiset omaksi edukseen keinoja kaihtamatta. Jotenkin hänestä täytyy väkisinkin pitää, ja etenkin hänen hetkellisiin misantropiatuntemuksiinsa on helppo samastua. Kirjassa kohtalo heittelee jälleen ihan uskomattomilla tavoilla ja kaikella on niin pitkälliset seuraukset, että teoksen nimi voisi hyvin olla Minkä taakseen jättää. Beardin tehtäväksi muotoutuu romaanin kuluessa maailman pelastaminen ilmastonmuutoksen kynsistä. Aihe ei häntä itseään kiinnosta tippaakaan, mutta kun loistava tilaisuus niittää mainetta ja mammonaa tarjoutuu, Beard ei epäröi. Jos olisi ilmastonmuutoskeskusteluun enemmän perehtynyt, voisi kirja aueta satiirina paremmin. Siinä, että maailmanpelastajat ovat huolissaan siitä, ettei maailma nyt vaikutakaan äkkiä lämpenevän, jokainen varmasti näkee ironian. Maailmanpelastusbisnes kun ei oikein voi menestyä jos maailma ei olekaan pelastamisen tarpeessa.
Loppuhuipennus on mielestäni hyvä, joskin McEwanin selittelevälle tyylille epätavallisen avoin. Parnasson Tarja Pulli kommentoi sen olevan "kelvollinen ja laiska ratkaisu". Kaiken kaikkiaan täytyy sanoa, että vaikka kirjalla oli hyvät hetkensä, se ehkä sijoittuu McEwanin tuotannossa siihen päähän, josta pidän vähemmän. Ehdottomasti toisessa päässä on romaani Ikuinen rakkaus, jonka lukemista suosittelen lämpimästi. Kenties pitkäveteisin ja yksityiskohtien kuvailussa äärimmäisyyksiin menevin (muttei huono!) McEwanin teoksista on Lauantai. Tämä tuli mieleeni, koska kävin tänään SuuriKuu-kirjakaupassa, jossa kyseistä kirjaa myytiin läjäpäin hintaan 2,90 euroa. Positiivisena puolena tässä voi nähdä sen, että itse ostin sen kaksi vuotta sitten kirjamessuilta 2 euron hintaan. Arvonnousua on siis tapahtunut!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti