Rebecca James: Ystävä hyvä (2010)
Suom. Peikko Pitkänen
Olen joutunut hyvään lukuputkeen. Tämä oli epäilemättä juuri sellainen kirja joka edisti sitä, kuten ennakkoon aavistelinkin. Kirjaa luki mielellään nopeasti, vaikkei (ja juuri siksi) se mikään korkeakirjallinen saavutus olekaan. Superjännittäväksi tarkoitettu nuortenkirja tuotti kuitenkin hienoisen pettymyksen, sillä vaikka käänteitä ja kikkoja on monia, onnistuin arvaamaan joka ikisen yllätyksen etukäteen. Lopulta odotinkin siis vielä jotain isoa yllätystä, mutta lopun tapahtumat kuitataan turhan nopeasti ja päälle liimataan kaunis kiiltokuva.
Romaani liikkuu kolmella aikatasolla. Nykyhetkessä Katherine on pienen tyttären yksinhuoltajaäiti. Nelisen vuotta aiemmin hän on lopettelemassa high schoolia yrittäen samalla toipua sisarensa väkivaltaisesta kuolemasta. Vielä aiemmalla aikatasolla kuvataan tapahtumia ennen sisaren kuolemaa. Suurimman sivumäärän saa keskimmäinen aikataso, jolloin Katherinen elämässä tapahtuu paljon.
Siskon kuoleman jälkeen Katherine on vaihtanut kaupunkia ja nimeä yrittäen päästä menneestä yli, vaikka syyllisyys jumputtaakin takaraivossa jatkuvasti. Hän tapaa viehättävän ja eloisan Alicen, joka aluksi vaikuttaa juuri sellaiselta kepeältä seuralta, jota Katherine kaipaakin. Pian Alicesta kuitenkin alkaa löytyä varsin epämiellyttäviä piirteitä, jotka vain lisääntyvät ja kasvavat. Alicen pauloissa on myös Robbie, jolle ei poikaystävän titteliä myönnetä, vaikka hän haluaisi naida Alicen ja elättää tämän kuusi lasta. Robbie on aidosti mukava ihminen ja hänestä Katherine saa todellisen ystävän. Kun Katherine rakastuu päätä pahkaa ja tulee raskaaksi, vaikuttaa elämä äkkiä auvoiselta ja äitikin rientää kertomaan, että tytöllä on oikeus onneen. Mutta kohtalolla on vielä pari korttia taskussaan.
En ymmärrä, miksi ihmeessä melkein koko loppuratkaisu kerrotaan heti kirjan alussa! Kun lukija onnistuu keksimään Alicen motiivin (jo sivulla 71 tähän tarjoutuu mahdollisuus) ei ole enää muuta jännitettävää kuin se, mitä reittejä loppuratkaisuun päädyttiin.
Yksi ärsyttävä juttu täytyy vielä mainita. Nämä 17-vuotiaat viettävät mielestäni ihan liian aikuista elämää sen ikäisiksi. Kaikkien vanhemmat on jotenkin kätevästi lakaistu sivuun tarinan tieltä. (Katherinen vanhemmat ovat niin surun murtamia että päästävät tyttärensä muuttamaan ja täti jonka luona tämä asuu tekee koko ajan ulkomaanmatkoja ja vilahtaa tarinassa vain pari kertaa. Alice asuu yksin ja taustalla on mitä sekavin perhekuvio. Robbien isä on hautautunut yksin suruunsa vaimon kuoltua eikä kiinnitä mitään huomiota pojan tekemisiin.) Nuoret käyvät jatkuvasti ulkona syömässä sekä yökerhoissa ja pubeissa, kokkailevat toisilleen täydellistä currya ja tekevät margaritoja keittiössä kikatellen. Kukaan ei katso heidän peräänsä ja mielestäni tämä on vähän epäuskottavaa niin vaarallisessa iässä. (Kuulostan paasaavalta tädiltä, mutta minun perääni ainakin katsottiin vähän tarkemmin.)
Lisäksi kirjassa tapahtuu ihan liikaa. Pelkkä Alicen psykoottisuus siskon kuoleman päälle olisi riittänyt mainiosti, mutta Katherinen täytyy lisäksi rakastua. Ensikohtaaminen on uskomattoman halju: poika on ensin tyly, mutta parantaa sitten Katherinen päänsäryn akupisteitä painelemalla, minkä jälkeen PAM, molemmat tajuavat, että tätä he ovat etsineet. Kun Katherine sitten tulee teini-ikäisenä raskaaksi, hän on ensin kauhuissaan, mutta jo päiväunien jälkeen vauva alkaakin tuntua vain ihanalta asialta. Ja isäkin on innoissaan. Sitten pitää vielä käydä läpi keskenmenon uhka, missä ei ole mitään järkeä, koska jo ensimmäisellä sivulla paljastetaan, että nykyhetkessä Katherinella on lapsi.
Mielestäni kirja onnistun parhaiten kuvatessaan iltaa, jona Katherinen sisko kuoli. Ne jaksot herättävät sympatiaa ja Katherinen tunteita ja ajatuksia kuvataan yksityiskohtaisen realistisesti. Muuten tulin tästä vähän vihaiseksi, vaikka olikin koukuttava ja nopealukuinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti