Sodankylän leffat 4

156. kulttuuriteko 18.6.2011
A Letter to Elia (2010)

Valitsin tämän Martin Scorsesen ylistyslaulun Elia Kazanille lähinnä siksi, että elokuvateatteri Lapinsuussa, jossa se näytettiin, oli koko festareiden mukavimmat penkit. Suosittelen suosimaan Lapinsuuta jos monesta elokuvasta on vaikea valita. Se on ainoa paikka Midnight Sun Film Festivalilla, jossa katsomo nousee asianmukaisesti ja penkit ovat pehmeät. Molemmissa teltoissa ja koululla nähdyt elokuvat aiheuttivat vakavia niskakipuja kun jouduin väistelemään edessä olevien päitä ja pyörimään kovalla tuolilla.

Scorsese tai Kazan eivät kumpikaan ole minulle kovin tuttuja ohjaajia, joten dokkari soljui ohi herättämättä suuria tunteita muuta kuin ihania penkkejä kohtaan. Osittain tämä johtui myös tekstityksen puutteesta. Scorsese kertoo dokumentissaan rakkaudestaan Elia Kazanin elokuviin, jotka suuresti määrittävät hänen omiaan. En ollut ikinä kuullutkaan Kazanin nimeä, mutta sen takaa paljastuivat mm. sellaiset klassikot kuin Eedenistä itään ja Viettelyksen vaunu. Dokumentti keskittyi leffojen lisäksi Kazanin "kaksoiselämään", siihen että hän oli 1930-luvulla kommunisti ja pystyi tekemään "rehellisiä" elokuvia vasta tultuaan kaapista tämän asian suhteen. Mielestäni leffa jää aika pintaraapaisuksi aiheeseen ja siinä näytetään turhan paljon katkelmia Kazanin elokuvista. Loppupuolella Scorsese äityy liikuttavaksi, jopa imeläksi.

157. kulttuuriteko 18.6.2011
Eedenistä itään (East of Eden) (1955)

Varmaankin joku nokkela ohjelmasuunnittelija oli tehnyt tässä hyvää työtä ja järjestänyt Kazanin klassikkoleffan näytännön heti Scorsesen dokumentin jälkeen. Koska dokkari onnistui herättämään lievää kiinnostusta Kazania kohtaan vaihdoin jälleen isoon telttaan niska kenossa nököttämään. (Eturivi on ainoa hyvä paikka, koska siinä ei tarvitse väistellä päitä, mutta ei pää takakenossa istuminenkaan herkkua ole.)

Elokuva perustuu John Steinbeckin samannimiseen kirjaan, joka taas on ottanut vaikutteensa Raamatusta, ja sitä sanotaan James Deanin läpimurtoelokuvaksi. Elokuva on kertomus hyvän ja pahan kamppailusta, Kainista ja Abelista eli Calebista ja Aronista. Toinen on perinyt äitinsä pahuuden ja toinen isänsä hyvyyden. Todella arvostettu leffa, mutta meni vähän metsään, koska nykyajan mittapuilla en mitenkään pystynyt pitämään bordellinpitäjä-äitiä pahuuden ruumiillistumana, puhumattakaan James Deanista, jonka piti olla paha poika. (SEURAA SPOILEREITA.) Sympatiani olivat koko ajan pahan pojan puolella ja mielestäni lopussa roolit menevätkin sekaisin ja loppukohtaus on kaikin puolin hämmentävä. Toisin kuin Raamatussa, paha poika saa tytön ja jäädä kotiin asumaan, kun hyvä poika pahuudesta säikähtäneenä lähtee sotaan tapattamaan itsensä. Hmm.

Nyt olen kahlannut Sodankylän leffat läpi viimeistä lukuun ottamatta. Tulossa on vielä se, jota olette Sodiksen lippujonoista päätellen eniten odottaneet, Le Havre. Palaan siihen kun ehdin.

(Kuvien lisääminen epäonnistui, lisään myöhemmin.)