Maailman pienimmät kirjamessut

90. kulttuuriteko 9.4.2011
Vihtorin kirjaston kirjamessut @ Vihtorin kirjasto, Hotelli Tammer, Tampere

Maailman pienimmiksi kirjamessuiksi tähtäävä Vihtorin kirjaston kirjamessut järjestettiin tänä viikonloppuna ensimmäistä kertaa Hotelli Tammerissa. Messut toteutettiin täysin vapaaehtoisvoimin kun kävi ilmi, ettei Tampereella aiota tänä vuonna järjestää kirjamessuja. En yhtään ihmettele, ettei kirjamessuja enää Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa (tamperelaisittain Pirkkahallilla) haluta järjestää. Marmatin jo aiemmin (täällä) siitä, miten Henki ja Elämä -kirjamessut pilattiin, tuhottiin, revittiin ja raiskattiin siirtämällä ne Pirkkahalliin ja alkamalla ottaa sisäänpääsystä maksu. Kävin uudistetuilla messuilla ensimmäisen kerran kun ne järjestettiin, mutta olin pettynyt. Henkeä ja elämää ei ollut enää, messut olivat käytännössä sama tapahtuma kuin Helsingin kirjamessut (joille teemme vuosittain matkan lukupiirin kanssa), mutta pienemmät. Eikä niiden suosio ollut lainkaan samaa luokkaa kuin Siperiassa järjestettyjen Henki ja Elämä -messujen, Helsingin kirjamessuista nyt puhumattakaan.

Niinpä, uudet ilmaiset kirjallisuustapahtumat ovat aina tervetulleita. Valitettavasti tänä viikonloppuna osuivat päällekkäin Vihtorin kirjaston kirjamessut, Naiskulttuuripäivät ja Tampere Kuplii, joten päivä meinasi mennä kiireiseksi sukkuloinniksi ja NaKuilun jouduin jättämään kokonaan väliin. Kävimme kuitenkin uskollisen ystäväni, tiikerin päiväunen ja Karibian aurinkoni kanssa kuuntelemassa messujen avajaislöpinät ja ensimmäisen Lause-Finlandian jaon. Tapahtuman tuottaja Jussi Lähde juonsi tyylikkäästi Reinoissa ja Marko Kulmala, joka valitsi Lause-Finlandian voittajan, oli symppis ja osasi pitää puheet hyvin aisoissa.

Vasemmalla kirjailija ja tuottaja Marko Kulmala ja oikealla Vihtorin kirjamessujen tuottaja Jussi Lähde.

En pitkästytä lukijoitani listaamalla kaikkia Lause-Finlandia-ehdokkaita, koska kaikkien ehdokkaiden hienoutta oli vain yksinkertaisesti vaikea ymmärtää ja Kulmalan perustelutkin soljuivat osittain ohi korvien. Oma ennakkosuosikkini oli kuitenkin Tuomas Kyrön "Kyllä minä niin mieleni pahoitin." Se, kuten Kulmala totesi, kuvaa osuvasti tietynlaista ihmistyyppiä, jota hänen sanojensa mukaan esiintyy vain Suomessa, lisääntyvissä määrin. Toinen suosikkini oli Esko Valtaojan lause: "Jokainen kuutiotuuma avaruutta on ihme." En osaa sanoa miksi. Se vain on kaunis.

Lause-Finlandian voitti kuitenkin lopulta Petri Tammisen lause: "Danny tuli Vääksyyn.", jonka voi löytää hänen teoksestaan Muita hyviä ominaisuuksia (2010). Päätös varmaankin sekoitti pääni hetkeksi, koska missasin perustelut täysin, mutta ehkä lause puhuu lukijoille omaa kieltään. (Minulle se ei puhu.) Tamminen tuli itse noutamaan palkintonsa, jonka arvo on nolla euroa (mutta sai hän sentään kukkia) ja joka on siis maailman pienin kirjallisuuspalkinto. Tamminen sanoi, että olo on kuin olisi juossut maratonin, tullut viimeisten joukossa maaliin ja saanut sitten kuulla, että otti kymmenen kilometrin kohdalla tyylikkään askeleen. Herttaisen oloinen tyyppi.

Oikealla Lause-Finlandian voittaja Petri Tamminen.

Petri Tammisen teoksia usein hehkutetaan kirjallisuuden luennoilla ja Enon opetukset oli jopa Finlandia-ehdokkaana. Kuunneltuani kirjan äänikirjana täytyy kyllä tunnustaa, etten ymmärrä miksi. Mutta en useinkaan ymmärrä, miksi tiettyjä kirjoja arvostetaan niin kovin. Mikko Rimmisen Pussikaljaromaani, joka myös oli Finlandia-ehdokkaana, oli erittäinen tuskaista luettavaa. (Enkä todellakaan halua nähdä Pussikaljaelokuvaa, koska kirjassakaan ei tapahdu yhtään mitään.) Alexandra Salmelan teos 27 eli kuolema tekee taitelijan oli myös Finlandia-ehdokkaana ja siitä taas pidin kovasti (18. kulttuuriteko). Mutta en halua tässä nyt kritisoida arvostettuja kirjailijoita, vaan pikemminkin sanoa, että juuri siksi opiskelen kirjallisuutta: ymmärtääkseni paremmin, mitä arvostetaan ja miksi.

Lause-Finlandia-palkinto tuoreeltaan.

Ennen kuin loikkasimme kirjallisuudesta sarjakuvan puolelle, ratsasimme myyntipöydät, joita oli valitettavan vähän, ja kävimme kuuntelemassa hetken verran Perussuomalaisten puolelle loikanneen Veltto Virtasen eläväistä kertomusta hänelle tärkeästä kirjasta, joka oli Nietzschen Näin puhui Zarathustra. Virtanen oli verhoutunut yltä päältä Beatlesiin (paita ja kolme rintanappia) ja oli yhtä tyylikäs kuin aina!