Homokausti

88. kulttuuriteko 5.4.2011

Teatteri Silmänkääntäjä: Edward II @ Tukkateatteri, Tampere

No niin! Sain viimein teatterivuoden polkaistua käyntiin ja voin olla ylpeä itsestäni. Tukkateatterin tilat ja Silmänkääntäjän ryhmä olivat minulle uusia tuttavuuksia. Välillä sitä saa oikein yllättyä siitä mitä kaikkea Tampereelta vielä voikaan löytyä. (Tänään minulle selvisi mm. se että täällä on kaupunginosa nimeltä Tasanne.)

Edward II on Christopher Marlowen kirjoittama näytelmä, jonka Niko Suominen on sovittanut ja ohjannut nykyaikaan sopivaksi pyrkien ”olemaan uskollinen Marlowen hengelle”. Näytelmän toteuttaminen juuri nyt pyrkii epäilemättä ottamaan kantaa ”homofobiaan”, joka toistuvasti on noussut esiin mediassa viime vuosina. Käsiohjelma julistaakin: ”Niin kauan kuin ihmisen seksuaalinen suuntautuminen herättää kohua julkisuudessa, ei voida puhua todellisesta tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta”.

Näytelmä kertoo Englannin kuninkaasta, jolla on oma miespuolinen suojattinsa, jota koko muu valtakunta vihaa. Gaveston, jota Henri Jokinen mielestäni hienosti tulkitsee, on kyllä jotenkin olemukseltaan niin limainen mies, että kuninkaan viehtymystä häneen on vaikea ymmärtää. Kuningas vaikuttakin olevan täysin rakkauden sokaisema, eikä tunnu välittävän valtakunnastaan ollenkaan, kunhan vain saisi pitää Gavestoninsa. Kuningatar on onneton, koska kuningas ei rakasta häntä, ja koko homma muistuttaa lopulta Kauniita ja rohkeita, kun kuningattarella on suhde Mortimerin kanssa,  joka myös haikailee Gavestonin perään, vaikka julkisesti lietsookin homovihaa ja vallankaappausta. Herkullisinta koko näytelmässä on tietysti kirkon panos asioihin, ja arkkipiispaa esittävä Terhi Romo on uskomattoman hilpeä ja ilmeikäs roolissaan. (Vaikka sivumennen sanoen kirkko joka ei hyväksy homoja ei kovin helposti hyväksy naispappejakaan. Mutta luultavasti roolitus johtuu Silmänkääntäjän miespulasta.)

Aina kun arkkipiispa oli äänessä viihdykettä riitti. Kuitenkin aika pian puolivälin jälkeen koko näytelmä alkoi puuduttaa ja sitä pitkitettiin ja pitkitettiin kauan sen jälkeen kun loppuratkaisu oli jo selvillä. Valot sammutettiin ja sytytettiin loppupuolella ihan liian monta kertaa ja rönsyilevästä lopusta olisi voinut karsia paljon. Kyseessä oli lopulta kunnon shakespearelainen tragedia.

Näytelmässä käytettiin kekseliäästi sateenvarjoja aseina ja kilpinä, mutta kaasunaamareihin ja muoviin verhoutuminen ja homokuninkaan ruiskiminen suihkupullolla meni yli hilseen. Lopussa uskonnollinen kappale toimi ihan kivasti ironisena elementtinä.

Huom. En skipannut 87. kulttuuritekoa vaan päivitän sen myöhemmin. Tämä ehti valmistua ennen sitä.