Sanna Ala-Ojala: Huomenna on se päivä (2010)
Lukaisin tämän pinkkikantisen sarjakuvateoksen maanantaina bussimatkan ja työpäivän aikana ja tykkäsin siitä kovasti. Teos oli ehdolla Sarjakuva-Finlandian saajaksi, mutta potin korjasivat yhdessä Kati Kovacsin Kuka pelkää Nenian Ahnavia ja Heikki Paakkasen Amerikka. Lainasin jälkimmäisen juuri kirjastosta, mutta en ole ehtinyt vielä käydä sen kimppuun. Palkinto jaettiin tänään Tampereen yliopistolla Tampere kuplii -tapahtuman yhteydessä. Olisin halunnut mennä seuraamaan palkinnon jakoa, mutta sen sijaan kärvistelin viereisessä luentosalissa kirjallisuuden luennolla. Lohduksi sentään bongasin voittajat valinneen M. A. Nummisen yliopistolla.
Albumi perustuu Sanna Ala-Ojalan peruskoulun aikaisiin päiväkirjamerkintöihin ja siitä välittyy hyvin yläasteikäisen tytön ajatusmaailma ihastuksineen ja kaveriongelmineen. Enimmäkseen sarjakuva koostuu ruuduista, joissa tyttö esiintyy yksin kuin puhuen kameralle. Näistä ruuduista tulee kuitenkin kivasti esiin se miten ihminen ilmeilee ja elehtii puhuessaan. Siirtyminä ajasta tai ajatuksesta toiseen toimivat koko sivun kokoiset kuvat jostain yksityiskohdasta tai tilanteesta. Mitään varsinaista juonta tarinalla ei ole, mutta kyseessä on jonkin sortin kasvukertomus. Takakannessa Ala-Ojala toteaa, että yhtäkään näistä hetkistä ei vaihtaisi pois, ainuttakaan ei haluaisi elää uudelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti