Punahilkka (Red Riding Hood) (2011)
Kyllä, huonompi kuin ensimmäinen Twilight-leffa. Kyllä, freudilainen tulkinta Punahilkka-sadusta. Ei, Shiloh Fernandez ei ole läheskään yhtä hot kuin Edw... Robert Pattison. Ja voi kyllä, susi on paljon kökömpi kuin Twilight-sudet. En siis voi suositella tätä leffaa kenelle tahansa.
Elokuva on kuitenkin hienon näköinen ja fantasiamaailman kaltainen pieni kyläyhteisö lumoava. Tarinaan tempautuu mukaan, vaikka Valerien rakkautta Peteriin ei voi parhaalla tahdollaankaan ymmärtää. Kyseessä on jälleen yksi vuosisadan rakkaustarina, mutta pehmopornoilukaan ei tee siitä uskottavaa. Täysin turha voice-over-kerronta ärsyttää suuresti, etenkin lopussa. Katsojan harhaanjohtaminen suden henkilöllisyyden suhteen on niin ilmiselvää, ettei siihen lankaan voi mitenkään mennä. Positiivista on se, etten ainakaan itse onnistunut silti arvaamaan oikein.
En tiennyt leffan juonesta mitään kun menin katsomaan sitä, joten kerron siitä vain vähän. Sisältöä ei ole niin paljon, että siitä kannattaisi julkisesti huudella. Kylää on vuosikausia terrorisoinut ihmissusi, jota on kuitenkin ilmeisesti menestyksekkäästi piileskelty jo kauan. Alussa rauha kuitenkin särkyy kun Valerien (Amanda Seyfried) sisko löydetään kuoliaaksi raadeltuna. Syntyy yhtenäinen sotarintama sutta vastaan ja sitä tappamaan kutsutaan myös kirkon edustaja (Gary Oldman). Metsästys muuttuu tragediaksi kun kyläläiset kuulevat, että susi on joku heidän keskellään elävistä ihmisistä. Ja lopulta paljastuukin, että sutta liikuttavat varsin inhimilliset tunteet.
Tykkäsin leffasta tosi paljon tosi pitkään, mutta jostain syystä lopusta jäi paha maku suuhun. Monia asioita jätettiin liian auki, ja suuri merkitys oli sillä, ettei tätä rakkaustarinaa vaan kertakaikkiaan saatu toimimaan kemian tasolla. Kuitenkin ihan viihdyttävä pläjäys, joka Twilight-fanien kannattaa katsoa ainakin sitten kun se tulee telkkarista. Maisemien takia vaikka. Ja tässä voisi muuten olla yksi puvustuksen Oscar-ehdokkaista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti