Aikakone @ Viihdemaailma Ilona, Tampere
Nyt juhlitaan pyöreitä kulttuuritekoja, siitäkin huolimatta, että niitä pitäisi olla jo kasassa enemmän. 265 jäljellä ja kolmasosa missiosta on aika pian suoritettu! Juhlan kunniaksi tarjoilenkin teille nyt varsinaisen reliikin, muinaismuiston vailla vertaa, nostalgiapläjäyksen, joka vie takaisin jopa kuudentoista vuoden takaiseen aikaan. Hyvät lukijat: Aikakone!
Laskeskelin tässä mielessäni, että olin nähnyt Aikakoneen livenä viimeksi noin neljätoista vuotta sitten, jolloin olin Vierumäellä jollain superliikuntaleirillä (joka oletettavasti oli kallis, koska sinne oli hankittu Aikakone esiintymään). Muistan siitä keikasta sen verran, että bändillä ja kaikilla muilla oli kertakäyttösadeviitat päällä, koska taivaat ratkesivat, kuten niillä on tapana aina silloin kun vietän jonkinlaista ulkoilmaelämää. Silloin olin vielä niin pieni ja viaton, etten tiennyt paheellisesta rock'n'roll-elämästä vielä mitään, ja aloinkin tykätä Aikakoneesta vasta pari vuotta myöhemmin - ja silloin se oli jo auttamattomasti passé muiden kuudesluokkalaisten silmissä. Uskollisuus on kuitenkin kuulunut aina tapoihini niin bändien kuin tv-sarjojen suhteen, ja diggailin Aikakonetta vielä monta vuotta kestäen kaiken niskaani satavan halveksunnan. (Kaikkien ilmiöiden löytäminen jälkijunassa on myös kuulunut aina tapoihini - vrt. Seinfeld, Spice Girls, Twilight...)
Aikakone on siis tehnyt jo toisen comebackinsa ja se on uskomattoman hyvin onnistunut aina välttelemään kaikkia loogisia keikkapaikkoja, niin etten todellakaan ole saanut mahdollisuutta nähdä sitä livenä neljäntoista vuoden aikana. Aivan ilmeisesti uusi Viihdemaailma Ilona on siis vastannut kauan olemassa olleeseen tarpeeseen: jokunen viikko sitten siellä oli keikalla myös Pandora, toinen yhtä kaukainen suosikkini.
Kokemus oli varsin positiivinen, etenkin kun en tiennyt yhtään millaista lava-aktia pitäisi odottaa. Bändi ei yllättävää kyllä vaikuttanut ollenkaan väsähtäneeltä. Ei myöskään yleisö, jonka olisin odottanut olevan vähän nuorempaa yökerhosukupolvea, mutta olikin täynnä vielä itseänikin vanhempia muinaisjäänteitä. Aikakoneelle vaikutti olevan huutava tarve.
Bändi soitti aluksi muutamia biisejä uudelta levyltään, Vuosisadan rakkaustarina. Levy on Wikipedian mukaan ilmestynyt viime vuonna ja ylittänyt platinarajan (joka on muuten 20 000 levyä, eli ei edes kovin paljon). Ihmettelen suuresti, kuka tätä levyä on ostanut, sillä kaikesta uskollisuudestani huolimatta minäkään en ole sitä tehnyt. Toisaalta platinarajan ylittäminen määräytyy sen mukaan, kuinka paljon kaupat sitä tilaavat: "Esimerkiksi Popstars-bändi INDX myi platinaa, vaikka asiakkaille ei siirtynyt edes kultalevyyn oikeuttavaa levymäärää." (Wikipedia.) Eli kohta Aikakoneen uutta levyä saa luultavasti parilla eurolla Anttilasta.
En siis mitenkään halua paheksua ihmisiä jotka ovat levyn ostaneet, mutta oma uskollisuuteni on näin häilyväisen yhtyeen suhteen vähän kärsinyt - se ei ole ollut uskollinen minulle. Ensin sitä lopetetaan kolmen vuoden jälkeen, sitten tehdään comeback ja vahdetaan nimeä ja esityskieltä, ja sitten tullaan vanhojen aikojen muistoksi takaisin alkuperäisidean kanssa. Englanninkielinen vaihe sai varmasti kaikkien fanien tunteet viilenemään, eikä paluuta enää ollut.
En tunnistanut uusista kappaleista yhtäkään, eikä niitä onneksi soitettu monta. Aikakone tuntui ymmärtävän hyvin arvonsa nostalgisena komponenttina, ja soitti kaikki legendaariset biisit: Odota, Opettelen salaa, Tähtikaaren taa, Neiti Groove ja Keltainen. Vasta kuullessani ne nyt livenä tajusin, miten usein ne pyörivät päässäni ilman että edes tiedostan niiden alkuperää enää. Esimerkiksi Keltainen (toukokuu) on jatkuvasti mentaalisella soittolistallani näin keväisin. Lapsuuden suosikit jämähtävät mieleen varsin sinnikkäästi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti