maanantai 19. syyskuuta 2011

Haastetta peliin 8 (Katja, oot vaan niin ihana)

Hetki aikaa tapettavana yliopistolla, joten jatkan lyhyesti kirjahaasteen parissa.


9. Suosikkikirja, josta on tehty elokuva

Aion olettaa, että tässä on tarkoitus esitellä sellainen elokuva-kirja -pari, jonka molemmat osapuolet toimivat. Sellaisia onkin hyvin vähän, sillä yleensä olen aika pettynyt kirjan siirtyessä valkokankaalle. (Mainittakoon, että Twilight-leffat onnistuvat tässä mielestäni oikein hyvin.)

Olen tullut siihen päätelmään, että jos katsoo leffan ensin ja lukee kirjan vasta sitten, silloin voi olla mahdollisuus tykätä molemmista. Näin kävi mm. Kazuo Ishiguron Ole luonani aina -leffalle ja -kirjalle. Se olisikin ollut hyvä pariskunta esitellä tässä, mutta kymmenvuotinen uskollisuuteni eräitä toisia kohtaan vaatii minua esittelemään ne tänään.

Nimittäin Katja Kallion romaani Kuutamolla ja Aku Louhimiehen ohjaama elokuva Kuutamolla asuttavat sydämessäni paikkaa, joka on hyvin nostalginen, täyteläinen ja elämänmakuinen (yäk mikä sana). Niiden kanssa kävi juuri niin, että kävin katsomassa leffan ensin, ja luin kirjan vasta jonkin aikaa myöhemmin. Niistä on mahdotonta sanoa, kumpaa rakastan enemmän. Pariskuntaan kuuluu itse asiassa kolmaskin osapuoli, nimittäin leffan soundtrack. Siinä on muitakin biisejä kuin elokuvassa soivat, mutta kaikki ne tuntuvat taianomaisesti sopivan kirjan ja elokuvan teemaan. Kaikista näistä aineksista olen koostanut oman mielikuvitusmaailmani nimeltä Kuutamolla. Ja täytyy sanoa, että näiden kaikkien vuosien jälkeen leffan katsominen alkaa jo tuntua hieman laimealta kokemukselta omaan ideaaliini verrattuna.

Jos alkaisin paasata Katja Kalliosta tai Kuutamolla-aiheesta, siitä syntyisi romaani, joka olisi ainakin kolme kertaa paksumpi kuin Kuutamolla. Siispä pakottaudun väkisin irti tästä aiheesta ja lähden kahvin kautta luennolle. (Jos paasaus kuitenkin kiinnostaa, olen toteuttanut sitä kahdesti aiemmin, täällä ja täällä.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti