Maria Lang: Meitä oli kolmetoista (1973)
Suom. Aarne Valpola
Olen varmaan jo aika monta kertaa kertonut, etten yleensä lue dekkareita. Tämä kuitenkin tarttui mukaani mökiltä, jonne äitini on ilmeisesti alkanut perustaa toista kirjastoa kirjojen tunkeuduttua kotona ovista ja ikkunoista. Olin katsellut mehustaessani kulttuurillisesti varsin merkittävää Luokkakokous Havaijilla -ohjelmaa ja olin siksi virittynyt tämän kirjan taajuudelle jo valmiiksi.
Maria Langin (joka on minulle ihan uusi tuttavuus) dekkari sijoittuu nimittäin luokkakokouksen puitteisiin. Fredrika, joka on kaikesta päätellen rakastanut koulua yli kaiken, järjestää väen vängällä tapaamisen viidenkymmenen vuoden jälkeen. Jotain aavemaista on jo siinä, että suurin osa luokasta väittää, että luokalla oli kaksitoista oppilasta, mutta osa on kiihkeästi sitä mieltä, että heitä oli kolmetoista. Kun kolmastoista luokan oppilas sitten saapuu kutsumattomana paikalle, tunnelma sähköistyy. Illan lopuksi yksi heistä löydetään murhattuna, ja Christer Wijk, joka on ilmeisesti ruotsalaisen rikoskirjallisuuden klassinen etsivähahmo, kutsutaan paikalle selvittämään soppaa.
Lopputulos on jotenkin liian itsestäänselvä. Kielen vanhahtavuus häiritsi pitkään, koska kuvittelin (asiaa tarkastamatta), että tämä on aika tuore kirja. Näin pihalla siis olen dekkarikirjallisuudesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti