Tämän tekstin myötä pääsette kurkistamaan menneisyyteen, sillä kirjoitin sen pari viikkoa sitten ja nyt sen sisältö vaikuttaa jo aika vanhentuneelta. Lopputulos oli, etten jaksanut mennä konserttiin maanantai-iltana rankan luentopäivän jälkeen. Asiaan vaikutti myös uuden halpiskenkäkaupan avaaminen Koskikeskukseen viime viikolla, sillä sinne katosi 90 euroa alle tunnissa. Ehkäpä Skopunkten söi myös muiden tamperelaisten rahat, sillä HS:n mukaan Helsingin keikka myytiin loppuun, mutta Tampereella oltiin nihkeämpiä. No, joskus kengät ovat kulttuuria tärkeämmät.
194. kulttuuriteko 11.9.2011
Josh Groban: Josh Groban (2001)
Kesti yli kahdeksan kuukautta ennen kuin kuuntelin vuoden ensimmäisen cd-levyn! Tämä kertoo jotain siitä, millainen suhde minulla musiikkiin on: aika olematon. Asia ei suinkaan ole aina ollut niin, vaan varsin päinvastoin.
Käydessäni kotona hakemassa lisää vaatteita mökille, nappasin mukaan muutamia levyjä ihan vaan siksi, että siellä on cd-soitin (kumma juttu että nekin alkavat jo olla harvinaisia kodeissa). Olen yrittänyt pari kuukautta arpoa, haluanko maksaa Josh Grobanin konsertista 75 euroa (!!!) sen vuoksi, että olisin joskus kovasti halunnut nähdä hänet livenä. Yritin herätellä fiiliksiäni kuuntelemalla tätä levyä, mutta vähän kylmäksi se jätti. Toisaalta olen sitä mieltä, että unelmat pitäisi toteuttaa mieluummin myöhään kuin ei milloinkaan. Mietin siis sitä konserttia vielä.
Joskus muinoin suhtauduin tähän levyyn vakavasti palvoen, mutta nyt se vaikuttaa mielestäni myös vähän kornilta. Vaikka mahtava äänihän äijällä on!
Josh Groban tuli tietoisuuteeni Ally McBealin myötä, jossa hän näytteli poikaa, joka äitinsä kuoltua ei enää halunnut laulaa, vaikka hänen laulaessaan enkelitkin itkivät. Onneksi Ally hoiti homman kotiin ja saan nyt vapaasti valita pulitanko taivaallisen äänen kuulemisesta riistohinnan vai en.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti