Tampere Film Festival: Kotimainen kilpailu 5 @ Plevna, Tampere
Taulukauppiaat (2010)
Cannesin elokuvajuhlien opiskelijasarjassakin palkittu leffa on suomalaista elokuvaa perinteisimmillään. Elliptistä kerrontaa, masentavaa meininkiä, pimeää talvea, sairautta ja köyhyyttä. Ystävyyden heikko valo pilkahtelee kaiken kurjuuden seasta lempeästi. Alkuasetelma jo on mielenkiintoinen: miksi juuri nämä kolme ihmistä ovat päätyneet yhteen ja miksi he kauppaavat juuri tauluja niin epätoivoisesti? Miksi he yöpyvät hotelleissa ja syövät ravintoloissa vaikka tauluista ei irtoa tarpeeksi rahaa edes vuokraan? Kaiken harmauden takana siintelee heikko road trip -fiilis ja aika ajoin kolmikolla tuntuu olevan ihan mukavaakin. Mutta miksi kaikki ovat taas niin eksyksissä itsensä kanssa? Mikä meitä suomalaisia oikein vaivaa? Ihan katsomisen arvoinen leffa.
Play God (2010)
Teemu Nikki unelmoi tekevänsä maailman parhaan splätter-elokuvan, kulttiklassikon, jollaista ei olisi Suomessa ennen nähty. Leffa kuvattiin suoraan englanniksi, jotta portit Hollywoodiin aukeaisivat mahdollisimman nopeasti. Elokuvassa aurinko on sammunut, mutta Antti Reinin esittämä Ivan onnistuu hakkeroimaan sen takaisin päälle. Sen seurauksena luonnollisesti kuolleet heräävät eloon ja maailma on äkkiä täynnä zombeja. Elokuva kuvattiin 20 000 euron budjetilla, vapaaehtoisvoimin ja ilman käsikirjoitusta. Jälkimmäinen osoittautui ilmeisesti projektin heikoksi lenkiksi, sillä elokuvasta valmistui lopulta ainoastaan teaser.
Seitsemän vuotta myöhemmin Nikki kertoo katsojille tarinansa, tekee synkän matkan omaan itseensä ja terapeuttisen dokumentin, jossa käy läpi ongelmakohdat, ihmissuhdekriisit ja anteeksiannon. Kaikki tuntui olevan jonkun muun syytä, erityisesti kuvaajan, joka hidasti koko prosessia ja jota Nikki halusi joskus jopa lyödä. Kuvauksissa Ladat jäätyivät, pakkasta oli 30 astetta ja lopulta Nikki itki, koska ei saanut joulupukkia sahattua kahtia. Dokkari on hulvattoman hauska ja jotenkin hyvin henkilökohtaisen oloinen. Loppua kohti alkaa ruudussa vilistä jos jonkinlaista erikoistehostetta, joista omituisimpina mainittakoon joka paikasta esiin työntyvät banaanit. Ensin ne ovat ihan kiltisti kulhossa pöydällä, sitten kasvaa jättimutanttibanaaneja ja lopulta ohjaaja ampuu banaanilla aivonsa pellolle. Ikävä tulevaisuudenkuva geeniruoasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti