Tampere Film Festival: Kotimainen kilpailu 11 @ Plevna, Tampere
Minulla ja ystävälläni oli tänään kunnianhimoinen suunnitelma mennä teatteriin. (Aion vielä laajentaa siihenkin suuntaan, aion!) Tilanne-teatteri, jonne olimme menossa, osoittautui kuitenkin lasiseksi laatikoksi, jossa oli istumapaikkoja noin 15 hengelle pirttikaluston penkeillä. Ystäväni sanoi: "Mä en tiedä pystynkö mä tähän" ja päätimme mennä katsomaan Ylioppilasteatterin punk-musikaalia Täällä haisee häpeä. Se oli kuitenkin loppuunmyyty ja paikalla oli muitakin kärkkymässä noutamatta jääneitä varauksia. Häivyimme kun paikka osoittautui täydeksi, vaikka peräämme huudettiinkin "Tiivistetään! Tiivistetään!". Onneksi minulla oli varasuunnitelma ja olin muutenkin haaveillut siitä, että pääsisin vielä elokuvajuhlille katsomaan jotain. Niissä näytöksissä on ihan omanlaisensa tunnelma, ihan erilainen kuin silloin kun menee katsomaan Love and other drugsia tai The Kids Are All Rightia. Näytöksissä on juontaja, paikalla on elokuvan tekijöitä, jotka saavat ruusuja, ja jokaisen leffan jälkeen taputetaan. (Münchenissa muuten taputettiin leffateatterissa Inceptionin jälkeen ja siellä myös juotiin kaljaa!) Ainoa loppuunmyymätön kahdeksalta alkava näytös oli tämä kotimaisen kilpailu 11:n uusintanäytös.
Tällaisesta tilaisuudesta on vähän hankala päättää, montako kulttuuritekoa se sisältää, mutta juuri nyt olen itselleni armoton ja otan vain yhden. Leffojen yhteiskesto vastasi suunnilleen yhtä kokopitkää elokuvaa. Tosin olen sitä mieltä, että tällaisella ulkoistautumisella tulisi olla suurempi painoarvo kuin sillä, että röhnötän kotisohvalla ja pompin jääkaapilla. Mutta mutta.
Lyhyt kuvaus kaikista elokuvista tulee tässä:
Sweet Mov(i)e (2010)
Ihmisten soidintanssia: takapuolen heilutusta ja lantion keikutusta ilman naamoja.
Voitko rakastaa (2010)
Dokumentti, jossa äiti ja tytär juttelevat puhelimessa samalla kun katsoja näkee vanhoja kotivideoita. Äiti on sairastunut skitsofreniaan tytön ollessa pieni ja lähtenyt pois. Puhelun aikana tytär kartoittaa muistojensa todenmukaisuutta. Tykkäsin!
Soitto-oppilas (2010)
Animaatio, jossa iso ruma sammakko opettaa poikaa soittamaan okariinia ilman ainuttakaan repliikkiä.
Potilas (2010)
Sairaalan vartijan tylsä yövuoro saa odottamattoman käänteen, kun Tommi Korpelan esittämä potilas ilmestyy hänen koppiinsa ja sanoo olevansa enkeli. Elämän ja maailmankaikkeuden tarkoitus piileskelee katsojilta samoin kuin Lost in Translationin avainsanat. Tykkäsin!
Pelastakaa sarvikuonot (2011)
Todella kummallinen animaatio sarvikuonojen salametsästyksestä. Paha saa palkkansa.
Kirkonkylä (2010)
Koulukiusattu Pasi noudattaa aikuisilta kuulemiaan sääntöjä.
Forget me not! (2010)
Robottilelu yrittää epätoivoisesti päästä omistajansa suosioon ja tulla huomatuksi. Nyyh, surullinen.
Ilmianto (2010)
Ihan kuukausi pari sitten tuli telkkarista Silminnäkijä-dokumentti, joka kertoi kovasti tätä elokuvaa muistuttavan tositarinan. Koulukiusattua poikaa alettiin "leikillään" nimitellä kouluampujaksi, koululle tuotiin hautakynttilöitä pojan nimissä ja lopulta soitettiin poliisille ja väitettiin, että poika aikoo ammuskella koululla Jokelan koulusurmien vuosipäivänä. Touhu meni niin pitkälle, että terveyskeskuksesta passitettiin poika Pitkäänniemeen, missä vikaa päästä ei kuitenkaan löydetty. Poika joutui myös lopettamaan lukion kesken perättömien väitteiden vuoksi. Tässä tulikin leffan juoni suunnilleen kerrottua. Elokuva jatkaa kuitenkin vielä tästä eteenpäin ja syntyi myös vahva mielleyhtymä Jodi Picoultin kirjaan Yhdeksäntoista minuuttia. Sarjan paras ja samalla "viihteellisin" leffa. Näitä elokuviahan on vähän vaikea mistään nähdä, mutta YLE luultavasti esittää tämän piakkoin, jos meedion kykyni toimivat yhtä hyvin kuin Oscarien suhteen. Silloin kannattaa olla ruudun ääressä. Klikkaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti