Helen Fielding: Bridget Jones - elämä jatkuu (1999)
Mainittakoon muuten tässä vaiheessa, että kirjojen julkaisuvuosiluvut ovat tässä blogissa aika suuntaa-antavia. En koskaan tiedä, pitäisikö esimerkiksi esseetä kirjoittaessa viitata vuoteen, jolloin se ihan ensimmäinen alkukielinen painos on ilmestynyt, vai siihen painokseen, jonka on lukenut, ja jos lukee suomeksi, pitäisikö viitata suomenkielisen painoksen julkaisuvuoteen vai edelleen siihen ihan alkuperäiseen. (Enkä oppinut tähän kysymykseen vastausta edes tieteellisen kirjoittamisen kurssilla.) Niinpä olen tätä blogia kirjoittaessani päättänyt erittäin ammattimaisesti napata ensimmäisen julkaisuvuoden, joka googlaamalla löytyy. Nyt kuitenkin pitää sanoa, ettei ensimmäisen ja toisen Bridget Jones -kirjan julkaisun välillä mennyt vain vuotta, kuten otsikoista saattaisi tulkita. Tämän kirjan julkaisuvuotta piti elokuvan suosion vuoksi tonkia oikein Wikipediasta asti, ja siellä sanottiin, että ensimmäinen Bridget Jones -kirja ilmestyi 1996 ja toinen 1999. Tämä selväksi nyt heti alkuun.
Rustailin eilen huvikseni paperille kaikki tänä vuonna tekemäni kulttuuriteot ja koodasin eri "kulttuurimuodot" eri väreillä. Leffat koodasin punaisiksi. Tammikuu ja helmikuu olivat kirjavia kuin sateenkaari ja oikeastaan yllätyinkin siitä kirjosta. Maaliskuusta tuli kuitenkin tähän mennessä hyvin hyvin punainen. Edellinen BJ-kirja toi sekaan yhden sinisen täplän, mutta muuten näin vain punaista. Siis apua, tästä on tulossa leffablogi! Eihän tässä nyt niin voi käydä. Luin tätäkin kirjaa ihan tuskastuttavan kauan, koska oli koko ajan kiire tehdä jotain muuta. Kaikista aktiviteeteista juuri lukeminen kärsii aina ensin, koska siihen on vaikein keskittyä, jos muita asioita pyörii mielessä. Koulujututkin alkavat pikkuhiljaa kaatuilla niskaan. Palkkapäivän tullen yritän kuitenkin taas skarpata ja ulkoistautua muiden kulttuurielämysten pariin. Ja täten julistaudun maaliskuun loppuun saakka leffalakkoon ja käytän elokuviin käyttämäni ajan (koulujuttuihin,) kirjoihin, sarjakuviin ja tv-sarjoihin (koska muuhun ei ennen palkkapäivää ole varaa).
Ja sitten Bridgetiin. Harvoin saa lukea näin nautittavaa kirjaa. Se on kuin karkkia tai leffan katselua, täyttä lomaa. Täydellinen kirja luettavaksi ennen nukkumaanmenoa. Ei vaadi paljon keskittymistä ja hyvä mieli tulee joka kerta kun kirjan avaa. Tykkäsin tästä jatko-osasta vielä enemmän kuin ensimmäisestä BJ-kirjasta. Ulvoin naurusta lukiessani haastattelua, jonka Bridget lopulta Colin Firthin kanssa tekee. Se on ehdottomasti kirjan paras osuus.
Markille ja Bridgetille tulee tietysti kirjan alkupuolella ero, jonka syy ei oikein tunnu käyvän selväksi kummallekaan heistä lukijasta puhumattakaan. Koko juttu on yhtä olosuhteiden aiheuttamaa väärinkäsitystä toisensa perään, eikä Mark edes tajua olevansa pian uudessa parisuhteessa, mikä on ihan tosi väärin. Onneksi kaikki järjestyy lopulta. Ensin tarvitaan kuitenkin iso reikä seinään, Bridgetille tulevia tappouhkauksia ja yksi vankilareissu Thaimaan-loman seurauksena. Mark on molemmissa kirjoissa parhaimmillaan päästessään selvittämään Bridgetin ja tämän äidin aiheuttamia hankaluuksia. Ritari ratsastaa valkealla ratsulla paikalle ja korjaa neidon talteen. Uiui, ihana kirja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti