Happy-Go-Lucky (2008)
Ymmärrän, että tämä on sellainen leffa, josta kuuluisi tykätä. En kuitenkaan lämmennyt yhtään. Takakannen kuvauskin vaikutti parodialta kun siinä hehkutettiin, miten kaikki rakastavat päähenkilö Poppya ja miten ihana ja täydellisen mukava ihminen hän on. Alusta asti Poppy vaikutti sekopäiseltä ja suorastaan mielenvikaiselta, mikä varmaan kertoo jotain olennaista minusta tai suomalaisesta ajattelutavasta. Odotin koko ajan käännettä, jossa selviää, että hän on avohoidossa tai vähintäänkin aineissa, mutta sitä ei tullut. Ainoa lopputulos oli se, että Poppy joutui ylitsevuotavan positiivisuutensa takia pieniin hankaluuksiin ja lopuksi kämppis neuvoi, ettei hänen ehkä kannattaisi olla niin kiltti kaikille. Siis plääh. Sympatiani olivat vihaisen salaliittoihin uskovan autokoulunopettajan puolella!
72. kulttuuriteko 15.3.2011
The Girl in the Park (2007)
Ehkä vähän omituinen leffavalinta, mutta tykkään katsella tällaisia draamoja, joissa taustalla on jokin tragedia. Julia kääntää selkänsä pieneksi hetkeksi leikkipuistossa ja sillä aikaa hänen kolmivuotias tyttärensä katoaa jäljettömiin. 16 vuotta myöhemmin Julia muuttaa takaisin New Yorkiin, jossa kaikki tapahtui. Hänen poikansa on menossa naimisiin ja vaikuttaa melkein siltä kuin Julia saisi siitä jonkin stressireaktion. Hän tapaa kahvilassa nuoren tytön, joka kiemurtelee vaivihkaa hänen elämäänsä. Julia alkaa uskoa tytön olevan hänen kadonnut tyttärensä ja kaikki todisteet tuntuvat pian tukevan hänen teoriaansa. Katsojan kannalta lopullinen todiste olisi nähdä, onko tytön reidessä samanlainen syntymämerkki kuin kadonneella tyttärellä. Julian teoriaan haluaa kiihkeästi uskoa ja leffan loppu tarjoaa mahdollisuuden moniin tulkintoihin. Piti käydä oikein lukemassa keskustelua aiheesta IMDB:ssä ennen kuin pystyin muodostamaan lopullisen mielipiteeni. Yllättävän hyvä elokuva. Sigourney Weaver sopii tällaisiin kylmän etäisiin rooleihin mainiosti, joskin alun katoamisepisodin rääkäisy on aika tuskainen huonolla tavalla.
73. kulttuuriteko 16.3.2011
Sliding Doors (1998)
Ysäriklassikko, jonka olen tähän asti onnistunut missaamaan. Helen saa potkut töistään ja lähtee masentuneena kotiin. Metron ovet kuitenkin liukuvat kiinni hänen nenänsä edestä ja hän missaa kyydin. Vai missaako? Mitä jos..? Elokuva näyttää vuorotellen kaksi vaihtoehtoista tarinaa. Helen ehtiikin metroon ja juttelee matkalla päällekäyvän mutta ihanan miehen kanssa. Hän pääsee kotiin ja löytää luuseripoikaystävänsä sängystä toisen naisen kanssa. Helen ei ehdi metroon, joutuu melkein ryöstetyksi kadulla, joutuu käymään poliisilla ja sairaalassa, eikä ehdi kotiin löytämään poikaystäväänsä sängystä toisen naisen kanssa. Kaksi tarinaa kulkevat eri reittejä kohti samankaltaista lopputulosta. Molemmat tarinat johtavat kohti sitä ihanaa miestä, joka aina on liukuovien takana. Idea on mukava: sen oikean tapaa aina, kulkipa mitä reittejä hyvänsä. Ei mikään originelli idea, mutta tykkäsin tästä leffasta paljon. Nuorta Gwyneth Paltrow'ta ja John Hannahia oli kiva katsella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti